Kuningasluettelon alussa oleva kuva, jossa Seti ja hänen poikansa
Ramses II ovat menossa uhraamaan
Ptahille,
Sekerille ja
Osirikselle ja samalla osoittamaan kunnioitusta edeltäjilleen. Ramseksen käsissä suitsukeastiat.
Abydoksen kuningasluettelo on Seti I:n rakennuttamassa temppelissä Abydoksessa, Egyptisä kiveen hakattu luettelo, jossa on Egyptin siihenastisten 76 faraon nimet. Nimet on sijoitettu kolmeen riviin, joista kussakin on 38 kartussia. Kahdessa ylemmässä rivissä on aikaisempien faraoiden nimet, kolmannella ainoastaan Seti I:n nimi ja hänen monet hallitsijanimensä.
Luetteloa on pidetty arvokkaana historiallisena lähteenä. Kuitenkin Vanhan valtakunnan aikaiset hallitsijat ovat siinä osittain väärässä järjestyksessä. Sen sijaan se on ainoa lähde, josta useiden 7. ja 8. dynastian hallitsijoiden nimet tunnetaan.
Luettelosta on myös poliittisista ja uskonnollisista syistä jätetty pois joitakin faaraoita, joiden muistoa ei haluttu kunnioittaa. Sellaisia olivat kaikki hyksohallitsijat (14. - 17. dynastiat) sekä 18. dynastian faaraoistakin naishallitsija Hatshepsut sekä vain muutamia vuosikymmeniä ennen Seti I:n aikaa hallinnut uskonnollinen uudistaja Akhenaten ja hänen seuraajansa Smenkhkare, Tutankhamon ja Ay.
[muokkaa] Luettelon sisältö
Abydoksen kuningasluettelo
[muokkaa] Ensimmäinen dynastia
[muokkaa] Toinen dynastia
[muokkaa] Kolmas dynastia
| Kartussit 15 - 19 |
nro |
Kartussiin merkitty nimi |
Nykyisin käytetty nimi |
Kartussit 15 - 19 (Suurenna)
|
15 |
Nebka |
Sanakhte |
| 16 |
Netjerykhet Djoser |
Djoser |
| 17 |
Teti |
Sekhemkhet |
| 18 |
Sedjes |
Khaba |
| 19 |
Neferkara |
Huni |
[muokkaa] Neljäs dynastia
| Kartussit 20 - 25 |
nro |
Kartussiin merkitty nimi |
Nykyisin käytetty nimi |
Kartussit 20 - 25 (Suurenna)
|
20 |
Sneferu |
Sneferu |
| 21 |
Khufu |
Khufu (Kheops) |
| 22 |
Djedefre |
Djedefre |
| 23 |
Khafra |
Khafre (Khefren) |
| 24 |
Menkaura |
Menkaure (Mykerinos) |
| 25 |
Shepseskaf |
Shepseskaf |
[muokkaa] Viides dynastia
[muokkaa] Kuudes dynastia
[muokkaa] Seitsemäs ja kahdeksas dynastia
[muokkaa] Yhdeksäs dynastia
[muokkaa] Kymmenes ja yhdestoista dynastia
[muokkaa] Kahdestoista dynastia
[muokkaa] Kahdeksastoista dynastia
[muokkaa] Yhdeksästoista dynastia
| Kartussit 75 ja 76 |
nro |
Kartussiin merkitty nimi |
Nykyisin käytetty nimi |
Kartussit 75 ja 76 (Suurenna)
|
75 |
Menpehtira |
Ramses I |
| 76 |
Menmaatra |
Seti I |
[muokkaa] Aiheesta muualla