Userkara

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Userkare)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Userkara eli "Ran sielu on voimakas" (tunnetaan myös nimellä Userkare) hallitsi 2323–2321 eaa. Egyptiä kuningas Tetin jälkeen. Hänen valtaannousuunsa ajatellaan liittyvän juonittelua. Epäillään että Userkara olisi Tetiin kohdistuneen henkivartijoiden suorittaman salamurhan takana, sillä on ajateltu Userkaran olevan 5. dynastian perillisiä ja Tetin pitkäaikainen kilpailija.

Userkaran hallituskausi kesti muutaman vuoden, jonka jälkeen valtaistuimelle nousi Pepi I, Tetin poika. Userkaralle omistettua hautamonumenttia ei ole löydetty. Vassil Dobrevin mukaan Userkaran monumentti voi olla vielä hautautuneena Saqqaran aavikolle. Monumentin epäillään kuitenkin olevan vain perustuksiltaan ja muutamalta kivikerrokseltaan valmis Userkaran hallituskauden lyhyyden vuoksi. Papit Khnum-Hotepin ja Hau-Neferin haudat ovat löytyneet tyhjähköltä alueelta Saqqarasta jonka lähistölle voisi mahtua pyramidin jäänteet. Heidän hautojensa seinistä on irrotettu tietyt laatat, joissa mahdollisesti on voinut esiintyä Userkaran nimi.

Joidenkin lähteiden mukaan Userkaran olemassaolosta ei ole varmuutta. Toisten lähteiden mukaan Userkarasta on jäänyt merkkejä mm. rakennuksissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verkkolähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus:

  • Peter A. Clayton - Chronology of the Pharaohs

Televisio:

  • Discovery World - Quest for the lost Pharaoh
Edeltäjä:
Teti
Egyptin faarao
6. dynastia
Seuraaja:
Pepi I Meryre
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.