Abba Eban

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Abba Eban

Abba Eban (2. helmikuuta 191517. marraskuuta 2002) (hepreaksi ‏אבא אבן‎) oli israelilainen diplomaatti ja poliitikko.

Eban syntyi Aubrey Solomon Ebanina Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa. Eban muutti nuorena Englantiin, jossa opiskeli muun muassa Cambridgen yliopistossa. Eban palveli Britannian armeijassa toisessa maailmansodassa. Hänen sotilasarvonsa oli majuri. Eban palveli myös brittiarmeijassa Palestiinassa.

Eban jäi Israeliin ja muutti etunimensä Aubreystä Abbaksi, koska Abba oli hepreankielinen nimi. Eban oli Israelin ensimmäinen YK:n suurlähettiläs. Eban oli YK:ssa töissä noin yhden vuosikymmenen. Eban toimi myös Yhdysvaltain Israelin suurlähttiläänä.

Ebanin pesti Yhdysvalloissa päättyi vuonna 1959 ja hän palasi Israeliin. Israelissa Eban meni politiikkaan ja pääsi Israelin parlamenttiin knessetiin Mapai-puolueen edustajana. Eban toimi David Ben-Gurionin hallituksen opetus- ja kulttuuriministerinä vuosina 1960–1963.

Vuosina 1966–1974 Eban toimi Israelin ulkoministerinä ja puolusti maata kuuden päivän sodan aikana vaikka kannatti luopumista alueista, jotka Israel miehitti sodan aikana.

Vuonna 1988, oltuaan kolme vuosikymmentä knessetissä, Eban hävisi vaalit. Eban kirjoitti ja opetti Princetonin ja Columbian yliopistoissa. Eban on haudattu Kfar Shmaryahuun, Tel Aviviin.