A-6 Intruder

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
A-6 Intruder Espanjan yllä. (Operaatio Matadori)

Grumman A-6 Intruder ("Tunkeilija") oli yhdysvaltalainen lentotukialuskäyttöön rakennettu rynnäkkökone. Konetyyppi otettiin käyttöön 1960-luvulla, ja se korvasi potkurikäyttöisen A-1 Skyraiderin. Viimeinen Intruder poistettiin käytöstä 1997. Konetyyppi korvattiin pikkuhiljaa F/A-18 Hornet-koneilla.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kehitys

Yhdysvaltain laivasto alkoi suunnitella vanhentuvan potkurimoottorikone A-1 Skyraiderin korvaamista uudella jokasään rynnäkköpommittajalla 1950-luvulla. Grumman sai sopimuksen vuonna 1957. Ensimmäinen A2F lensi vuonna 1960. Tätä konetyyppiä ei kuitenkaan hyväksytty.

Grumman suunnitteli koneen uudelleen, ja ensimmäinen laivueellinen A-6A-koneita otettiin käyttöön helmikuussa 1963. Konetyypistä tuli Yhdysvaltain laivaston ja merijalkaväen jokasään rynnäkkökone 1960-luvun puolesta välistä 1990-luvun puoleenväliin asti.

Konetyyppi palveli rintamalla ensimmäisen kerran Vietnamissa, ja myöhemmin Libanonissa ja Libyassa. Viimeisen kerran kone nähtiin rintamalla Persianlahden sodan aikana. Kone poistui palveluksesta 1990-luvun loppupuoliskolla. Alun perin kone oli tarkoitus korvata A-12 Avenger II-stealth-koneilla. A-12-suunnitelma kuitenkin peruttiin, ja korvaajaksi muodostui F/A-18E/F Super-Hornet.

[muokkaa] Versiot

[muokkaa] Rynnäkkömallit

A-6:sta tehtiin sen toimintakauden aikana 7 versiota, mukaan lukien prototyyppi YA-6. Viimeisin, A-6F suunniteltiin 1980-luvun alussa. Käytännössä kyseessä oli täysin uusi kone vanhoissa kuorissa. Grumman tarjosi A-6G-mallia vielä A-12-koneen peruutuksen jälkeen, mutta tätäkään konetta ei otettu palveluskäyttöön.

[muokkaa] Elektronisen sodankäynnin mallit

Koneesta tehtiin myös elektronisen sodankäynnin malli EA-6A merijalkaväen tarpeisiin. Vain 28 konetta rakennettiin. Näiden koneiden erikoisuus oli kullalla päällystetty kuomu: tämä vain muutaman mikronin vahvuinen suojaus mahdollisti erityisherkkien elektronisten tiedustelulaitteiden käytön koneessa. A-6:n pohjalta kehitettiin myöhemmin myös EA-6B Prowler, johon tehtiin huomattavasti suurempia muutoksia, mm. paikat neljän hengen miehistölle. Tämä konetyyppi on edelleen USA:n laivaston ja merijalkaväen käytössä.

[muokkaa] Ilmatankkauskone

Koneesta tehtiin Vietnamin sodassa runsaasti käytetty ilmatankkausversio KA-6, josta puuttuivat inertianavigointijärjestelmä, kaksi tutkaa ja taisteluvarusteet. Kone pystyi kuljettamaan yläilmoihin sisäisessä tankissaan ja irrotettavissa siipitankeissa noin 14 kuutiota kerosiinia. Koneessa oli muista poiketen kaksi radiolaitteistoa, jotta lentäjät pystyivät keskustelemaan tarpeen vaatiessa yhtä aikaan esimerkiksi vaurioituneen koneen ohjaajan ja lennonjohdon kanssa. Samoin he pystyivät kuulemaan kunkin hyökkäyksestä palaavan koneen "jalat märät" -ilmoituksen, joka tarkoitti että kyseinen kone oli siirtynyt maan yläpuolelta meren puolelle ja siis oli periaatteessa koska tahansa tankkausetäisyydellä ja kuitenkin pysymään kiinteässä yhteydessä lennonjohdon kanssa, mikä oli oleellista toiminnan kannalta. Yhtä tärkeätä oli se, että näin tankkauskone pystyi tutkimaan tehtävältä tulevan pommittajan tai hävittäjän alapuolen taisteluvauriot ja välittämään niistä tiedon yhtaikaisesti lentäjälle ja lennonjohdolle; täten pystyttiin päättämään se, yrittäisikö vaurioitunut kone laskua vai hylkäisivätkö lentäjät sen.

[muokkaa] Tekniset tiedot (A-6E)

[muokkaa] Yleistietoja

  • Miehistö:2 (lentäjä, pommittaja/navigaattori)
  • Pituus: 16,6 m
  • Siipien kärkiväli: 16,2 m
  • Korkeus: 4,75 m
  • Siipipinta-ala: 49,1 m²
  • Siipiprofiili: NACA 64A009 mod (tyvi), NACA 64A005.9 (kärki)
  • Tyhjäpaino: 11 630 kg
  • Hyötykuorma: 15 870 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: 27 500 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino tukialuksella (katapulttistartti): 26 636 kg
  • Moottorit: 2 Pratt & Whitney J52-P8B suihkumoottoria, työntövoima 41,4 kN/moottori

[muokkaa] Suorityskyky

  • Suurin nopeus: 1 040 km/h
  • Lentomatka: noin 5 200 km
  • Lakikorkeus: 12 400 m
  • Nousunopeus: 38,7 m/s
A-6-koneita lentotukialus USS John F. Kennedyn kannella. Etualalla S-3 Viking. Neljäs kone edestä laskien on elektronisen sodankäynnin versio EA-6B Prowler

[muokkaa] Aseistus

Max. 8 170 kg. Intruderissa ei ole tykkiä tai muutakaan kiinteää aseistusta. Koneessa on viisi ripustinta, joissa voidaan käyttää seuraavia aseita:

  • 70 mm rakettikasetti
  • 127 mm Zuni-rakettikasetti
  • Mk 20 Rockeye
  • Mk 77 Napalm
  • Mk 81 (113 kg)
  • Mk 82
  • Mk 83 (454 kg)
  • Mk 84 (907 kg)
  • Mk-117 (340 kg)
  • CBU-78 Gator
  • GBU-10 Paveway II - täsmäpommi
  • GBU-12 Paveway II - täsmäpommi
  • GBU-16 Paveway II - täsmäpommi
  • AGM-123A Skipper II
  • AGM-45 Shrike
  • AGM-62 Walleye
  • AIM-9 Sidewinder
  • AGM-84 Harpoon
  • AGM-88 HARM -tutkasäteilyyn hakeutuva ohjus
  • AGM-65 Maverick
  • AIM-120 AMRAAM
  • AGM-123 Skipper
  • B-61
  • Kasettipommeja ja sirotepommeja
  • Merimiinoja
  • Mk-76, BDU-45, LGTR, jne

[muokkaa] Lähteet

  • Donald, David: The encyclopedia of world aircraft. Enderby: Blitz, 1997. ISBN 1-85605-375-X.
Tämä ilmailuun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta A-6 Intruder.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä