Yhteislähetys
Yhteislähetys tarkoittaa saman radio- tai televisio-ohjelman lähettämistä yhtäaikaa useilla eri kanavilla, esimerkiksi samanaikaisesti radiossa ja televisiossa (kuten tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe), useilla saman yhtiön kanavilla (esim. tasatuntien uutiset Ylen eri radiokanavilla) tai eri maiden radio- ja tv-yhtiöiden kesken (esim. vuosittainen Eurovision laulukilpailu ja monet urheilutapahtumat).
Teknisemmässä merkityksessä yhteislähetys (engl. simulcast) voi tarkoittaa tietyn kanavan koko ohjelmasyötteen samanaikaista lähettämistä esimerkiksi erilaisella kuvatarkkuudella (HDTV ja perinteinen SDTV) tai erilaisella lähetystekniikalla (kuten analoginen FM-radio ja digitaalinen DAB-radio tai television antennitaloudet ja kaapelitaloudet).
Yhteislähetykset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa yhteislähetyksiä on toteuttanut etenkin Yleisradio radio- ja tv-kanavillaan.
Yhteislähetys oli erityisesti analogisen televisioajan käsite. Sähköisen viestinnän digitalisoitumisen ja käytettyjen lähetyskanavien monipuolistumisen myötä yhteislähetysten käsite on paljolti hämärtynyt ja jäänyt käytöstä pois. Nykyisin on tavanomaista, että esimerkiksi useimmat Ylen ”lineaariset” tv- ja radiolähetykset on nähtävissä ja kuultavissa myös Yle Areenasta lähes yhtäaikaisesti (parin sekunnin viipeellä) tai viivästettynä, jolloin ne tallennetaan Areenaan pian suoran lähetyksen päätyttyä. Toisaalta paikallisradioiden yhdistyminen valtakunnallisiksi kaupallisiksi radioketjuiksi on tehnyt kunkin ketjun yhteisestä lähetysvirrasta niin itsestään selvää, ettei yhteislähetys-termiä taideta käyttää enää sielläkään.
Musiikkiohjelmien yhteislähetykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Radion äänentoisto kehittyi 1950-luvulta alkaen ensin ultralyhyiden aaltojen (ULA, engl. FM) käyttöönoton ja 1960-luvulla stereoäänen myötä. Suomessa alettiin 1970-luvun taitteesta alkaen hankkia koteihin ”stereoita” eli hifi-laitteita, joiden äänentoisto oli paljon parempaa kuin silloisten tv-vastaanottimien matkaradiotasoinen monoääni. Tuolloin Yleisradio ryhtyi kokeilemaan muun muassa Radion sinfoniaorkesterin konserttien lähettämistä suorana ja yhtäaikaa sekä radion että television välityksellä. Jos kotien olohuoneissa sijoitti tv-vastaanottimen stereokaiutinten väliin, saattoi nauttia sekä hyvästä äänentoistosta että orkesterin, kapellimestarin ja solistien seuraamisesta tv-kuvassa.[1]
Ensimmäinen Ylen toteuttama radion ja tv:n yhtäaikainen musiikkilähetys oli Kansallisoopperan satavuotisjuhlanäytännöstä välitetty Leevi Madetojan Pohjalaisia-oopperan kolmas näytös 22. marraskuuta 1973. Tuolloin radio lähetti ensin yksin oopperan kaksi ensimmäistä näytöstä ja televisio tuli mukaan kolmanteen näytökseen iltauutisten jälkeen. Päivälleen kahta kuukautta myöhemmin, 22. tammikuuta 1974, myös Radion sinfoniaorkesteri toteutti ensi kertaa tällaisen yhteislähetyksen osana tiistaikonserttiaan. Siihen asti RSO:n konsertteja oli vain satunnaisesti kuvattu ja lähetetty sitten tv-nauhoituksina myöhemmin. Huhtikuussa 1975 esitettiin Ingmar Bergmanin filmatisointi Mozartin oopperasta Taikahuilu radion ja tv:n yhteislähetyksenä. Syksyllä 1976 Yleisradion radiotoiminnan 50-vuotisjuhlakonsertti lähetettiin kokonaisuudessaan myös televisioitse, ja vähitellen yhteislähetyksistä tuli Ylelle vakiintunut tapa välittää merkittäviä musiikkitapahtumia ja juhlatilaisuuksia.[1]
Radion ja television äänenlaadun ero oli totta vielä 1980-luvun lopulla, jolloin Yleisradio vasta aloitteli television stereoäänen tarjoamista. Kaikki 1980-luvun alkuvuosina ”stereotelevisioina” myydyt 60 000 vastaanotinta olivat perustuneet Suomessa toimimattomalle analogiselle A2-äänitekniikalle. 1980-luvun loppupuolella Euroopan yleisradiounioni päätyikin tukemaan BBC:n piirissä kehitettyä uutta, osin digitaalista Nicam-stereoäänitekniikkaa, jonka Ylekin otti käyttöön 1988. Tämä kuitenkin edellytti, että A2-stereotelevision omistajat olisivat hankkineet erillisen Nicam-äänimoduulin ja monoäänitelevision omistajat vaihtaneet vastaanottimensa uuteen.[2] Toisaalta samoihin aikoihin videonauhurien valmistajat toivat markkinoille malleja, jotka kykenivät tallentamaan yhteislähetysten äänen radiolähetyksestä ja kuvan tv-lähetyksestä[3].
Paikallisradioiden yhteislähetykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paikallisradiot eli mainosrahoitteinen radiotoiminta sallittiin Suomessa 1985, mutta aluksi radioasemien keskeiset yhteislähetykset olivat toimilupaehdoissa joko kokonaan kiellettyjä ja 1990-luvulle asti rajattuja korkeintaan kolmeen radioasemaan[4]. Ensimmäisenä paikallisradioiden yhteislähetyksiä alkoivat toteuttaa turkulainen Auran Aallot ja salolainen Radio Suomen Salo kesäkuussa 1990[5]. Vielä vuoden 1996 alussa Suomen noin 60 paikallisradioasemalla oli kaikilla eri omistuspohja, kun taas Ruotsissa paikallisradiot olivat jo liittyneet neljäksi valtakunnalliseksi ketjuksi, joiden lähetysvirrasta valtaosa oli yhteislähetyksiä[6]. Seuraavana vuonna 1997 Suomessa sai toimiluvan ensimmäinen valtakunnallinen mainosradiokanava Radio Nova, ja pienten radioasemien ketjuuntuminen enemmän tai vähemmän valtakunnallisiksi yhteislähetysten välittäjiksi alkoi saada jalansijaa, kun Suomeen tulivat kansainväliset radiojätit kuten saksalaisomisteinen Bauer Media.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Karttunen, Antero: ”Musiikin yhteislähetykset radiossa ja televisiossa”, Yleisradion vuosikirja 1976–1977, s. 26–28. Yleisradio, 1976. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.3.2024).
- ↑ Backman, Nils-Eric: Tehtaat vasta rakentavat uuden tekniikan vastaanottimia. Vanhaan televisioon uusi stereoääni vain lisälaitteella. Helsingin Sanomat, 16.3.1987, s. 22. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ "Hifi-äänellä varustettu huippuvideo, joka pystyy vastaanottamaan radion ja tv:n yhteislähetykset hifinä.” Elämäsi tilaisuus! (Sound Corner -radioliikkeen mainos.) Helsingin Sanomat, 31.08.1988, s. 14. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Paikallisradioiden lupaehdot jäivät ennalleen hallituksessa. Helsingin Sanomat, 4.9.1992, s. 7. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Salon ja Turun paikallisradiot aloittavat yhteislähetykset. Helsingin Sanomat, 30.5.1990, s. 71. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Lehmusvirta, Maija: Neljä jättiketjua imuroi Ruotsissa radioiden mainosrahat ja kuulijat. Helsingin Sanomat, 9.1.1996, s. 35. Näköislehti (maksullinen).
