Tämä on lupaava artikkeli.

Peter Tosh

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Winston Hubert McIntosh)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Peter Tosh
Peter Tosh Bush Doctor -kiertueella vuonna 1978.
Peter Tosh Bush Doctor -kiertueella vuonna 1978.
Henkilötiedot
Syntynyt19. lokakuuta 1944
Grange Hill, Jamaika
Kuollut11. syyskuuta 1987 (42 vuotta)
Kingston, Jamaika
Ammatti muusikko, lauluntekijä
Muusikko
Taiteilijanimi Peter Tosh ja Peter M.ToshView and modify data on Wikidata
Aktiivisena 19621987
Tyylilajit reggae, ska, rocksteady, R&B
Soittimet kitara, laulu
Yhtyeet The Wailers
Levy-yhtiöt Studio One, Columbia Records, Rolling Stones Records ja EMIView and modify data on Wikidata
Aiheesta muualla
petertosh.com

Peter Tosh, syntyisin Winston Hubert McIntosh (19. lokakuuta 1944 Grange Hill, Jamaika11. syyskuuta 1987 Kingston, Jamaika) oli jamaikalainen reggaemuusikko ja tunnettu rastafari. Hän aloitti uransa Bob Marleyn kanssa The Wailers -yhtyeessä 1960-luvulla ja saavutti menestystä myös soolourallaan vuosien 1973–1987 välillä. Toshin sanoitukset ja esiintymiset olivat usein yhteiskunnallisesti ja poliittisesti kantaa ottavia. Hän sai surmansa aseellisen ryöstön uhrina 1987.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Winston Hubert McIntosh syntyi Länsi-Jamaikassa Westmorelandin Grange Hillissä 19. lokakuuta 1944. Hänen vanhempansa Alvera ja James eivät menneet naimisiin tai muuttaneet yhteen, ja isä lähti pian omille teilleen. Työssäkäyvä yksinhuoltajaäiti ei kyennyt kokoaikaisesti pitämään huolta pojasta, joten hän varttui etupäässä äitinsä tädin hoivissa Savanna-la-Marissa.[1] Hänen kutsumanimensä oli Peter, ja hänen nuoruudenystävänsä väänsivät hänen sukunimensä muotoon ”McIntouch”, mistä Peter ei pitänyt, joten hän lyhensi lopulta sukunimensä Toshiksi.[2]

1960-luvun alussa teini-ikäinen Tosh muutti pääkaupunki Kingstonin Trenchtownin slummiin. Siellä hän tapasi musiikinopettajansa Joe Higgsin kautta Bob Marleyn ja Bunny Livingstonin, joiden kanssa hän perusti The Wailersin vuonna 1962.[3] Tosh oli yhtyeen kitaristi ja yksi lauluntekijöistä, jonka tunnetuimpia kappaleita tuolta ajalta ovat Etiopian keisari Haile Selassien vierailusta 1966 tehty ”Rasta Shook Them Up” ja rude boy -aiheinen ”The Toughest”.[4]

Aluksi Wailers soitti yhdysvaltalaisia pophittejä, mutta yhtye siirtyi vähitellen reggaemusiikkiin. 1970-luvun alussa Wailers oli jo maan suosituin reggaeyhtye.[3] Samaan aikaan Tosh teki myös soololevytyksiä: vuonna 1971 hän julkaisi hitiksi nousseen soolosinglen ”Maga Dog” ja sen jälkeen muitakin, usein sanoituksiltaan mustan militantisti tiedostavia.[4] Vuonna 1973 Tosh joutui vakavaan auto-onnettomuuteen, jossa hänen naisystävänsä kuoli. Tosh sai kallovammoja mutta selvisi.[5]

Tosh lähti Wailersista 1973 Britannian-kiertueella riitaannuttuaan Marleyn kanssa. Bunny Livingston oli lähtenyt jo aikaisemmin samana vuonna eri syystä. Kolmikko soitti myöhemmin yhdessä vielä kahdessa hyväntekeväisyyskonsertissa.[4] Toshin ensimmäiset soololevyt Legalize It (1976) ja Equal Rights (1977) julistivat Toshin rastafariuskoa, afrosentrismiä ja pyrkimystä marijuanan laillistamiseksi.[3] Taustalleen Tosh kokosi yhtyeen Word, Sound and Power, jossa soittivat muun muassa Sly Dunbar ja Robbie Shakespeare.[6]

Vuonna 1978 Tosh esiintyi Jamaikalla One Love -rauhankonsertissa, jossa myös Marley esiintyi. Tosh tuli konserttiin hyvin kantaa ottavalla asenteella: hän esitti militanteimmat laulunsa ja kritisoi välispiikeissään suorasanaisesti eturivissä istunutta pääministeriä, maan hallitusta, oppositiota ja koko rauhanideologiaa.[4] Tosh julisti: ”Rauha on päästötodistus, jonka saat hautausmaalla: lepää rauhassa!” sekä ”Nälkäiset ihmiset ovat vihaisia ihmisiä!”[6] Yleisö otti hänet hyvin vastaan, mutta maan hallinto ja lehdistö arvostelivat häntä.[4] Konsertin jälkeen The Rolling Stones -yhtye kiinnitti Toshin omalle levymerkilleen. Toshin ja Mick Jaggerin duettosingle ”Don't Look Back” toi Toshin suuren yleisön tietoisuuteen, ja hän esiintyi yhtyeen lämmittelijänä Yhdysvaltain-kiertueella.[3][4] Toshin välit Rolling Stonesiin katkesivat myöhemmin, ja Tosh syytti heitä markkinointinsa laiminlyönnistä.[6] Viisi kuukautta rauhankonsertin jälkeen Tosh joutui pidätetyksi ja poliisi pahoinpiteli hänet pahasti.[6]

Toshin seuraavat albumit Bush Doctor ja Mystic Man sisälsivät edeltäjiään hiukan enemmän uskonnollista sanomaa, mutta Toshin järkähtämätön yhteiskunnallinen näkökulma oli edelleen esillä.[4]

Bob Marleyn kuoltua 1981 Peter Toshille soviteltiin reggaen uuden kuninkaan manttelia. Hän itse torjui kunnian, sillä hänessä ei omasta mielestään ollut mitään ”uutta”.[6] Media kritisoi Toshia 1980-luvulla jatkuvasti tämän kärkevistä mielipiteistä ja joskus erikoisistakin kommenteista, ja brittiläinen Melody Maker jopa nimesi Toshin ”Vuoden kahjoksi”.[6]

Vuonna 1981 Tosh julkaisi albumin Wanted Dread & Alive ja 1983 albumin Mama Africa. Pian sen jälkeen Tosh vietti kolme vuotta hiljaiseloa kunnes levytti viimeiseksi jääneen albuminsa No Nuclear War (1987).[4]

Tosh sai surmansa 11. syyskuuta 1987 Kingstonissa, kun hänen tuttavansa, vasta vankilasta vapautunut Dennis Lobban tuli muutaman mukaan ottamansa miehen kanssa aseistautuneina Toshin kotiin ryöstöaikeissa. Toshilla ei ollut talossaan rahaa ryöstäjille, ja lopulta Lobban ampui Toshin ja yritti apureineen surmata kaikki muutkin huoneessa olleet. Toshin lisäksi surmansa saivat radio-DJ Jeff ”Free I” Dixon ja toinen mies, mutta Toshin naisystävä ja kolme muuta selvisivät.[4][7] Lobban antautui seuraavana päivänä. Hänet tuomittiin kuolemaan, mutta tuomio muutettiin myöhemmin elinkautiseksi vankeudeksi. Kahta muuta tappajaa ei koskaan löydetty, mutta heidän uskotaan joutuneen pian itsekin tapetuiksi.[8]

Toshin murhan syitä ei ole varmuudella selvitetty. Tosh oli saattanut olla sekaantunut marijuanakauppaan, joka oli 1980-luvulla luisunut vaarallisten rikollisten haltuun, ja hänellä oli myös rahavaikeuksia lakiriidoistaan EMI-levy-yhtiön kanssa. Elämäkerturi John Masourin (2013) mukaan uskottavimpien teorioiden mukaan Tosh oli veloissa alamaailmalle ja suututtanut velkojansa tai sitten hän oli rehennellyt yhtiöltään saamillaan miljoonilla, mikä houkutteli paatuneen rosvokoplan hänen kimppuunsa. Joidenkin mielestä Toshin vallankumouksellisuus oli ärsyttänyt vallanpitäjiä, ja murha olisi ollut heidän tilaustyönsä.[9]

Jamaikan politiikan voimakaksikko Edward Seaga ja Michael Manley osallistuivat Toshin hautajaisiin ja ylistivät häntä muistopuheissaan. Hautajaisissa sattui muutama pieni välikohtaus: eräs vanhahko mies esimerkiksi käveli Toshin arkun ääreen ja huusi: ”Nouse ja avaa arkku!” Tosh haudattiin Belmontiin hänen perheensä maille.[10]

Henkilö- ja taiteilijakuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tosh oli lempinimeltään Steppin’ Razor, ”kävelevä partaveitsi”. Nimi kuvasti hänen vaarallisuuttaan, jota hän itsekin musiikissaan korosti. Ystäviensä mukaan Tosh oli kuitenkin yksityiselämässään myös hauska ja seurallinen mies, joka vastusti väkivaltaa.[6] Rolling Stones -kitaristi Keith Richards oli pitkään Toshin ystävä, mutta kertoi Toshin kerran uhanneen tappaa hänet Richardsin vaatiessa Toshin lainaamaa taloaan takaisin itselleen.[11]

Toshilla oli kymmenen lasta, viisi poikaa ja viisi tytärtä.[12]

Tosh oli ankara yhteiskuntakriitikko ja poliittinen aktivisti. Hän kampanjoi Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmää sekä ydinvoimaa vastaan ja tuki Palestiinan valtion perustamista. Toshilla oli tapana väännellä sanoja paljastaakseen asioiden todellisia merkityksiä: hän esimerkiksi kutsui pääministeriä (Prime Minister) rikosministeriksi, ”Crime Minister”, ja edustajainhuonetta (House of Representatives) varkaiden edustushuoneeksi, ”House of Represent-a-t'iefs”.[6]

Tosh harrasti karatea ja esitti karateliikkeitä joskus esiintyessäänkin.[6] Tosh oli taitava yksipyöräisen polkupyörän käyttäjä. Hän omisti useita pyöriä ja käytti niitä usein Kingstonin kaduilla liikkuessaan ja joskus konserteissaankin.[13]

Toshia on pidetty hyvin taitavana kitaristina, minkä ansiosta hän sai lempinimen ”Peter Touch” (’kosketus'’).[6] Tosh soitti joskus kuuluisalla M16-kiväärin muotoisella kitarallaan.[14] Kitaran lisäksi hän soitti Wailersin alkuaikoina myös melodikaa, pianoa ja kosketinsoittimia.[14]

Vuonna 1988 Tosh sai postuumisti Grammy-palkinnon vuoden 1987 parhaasta reggaealbumista.[15]

Vuonna 2012 Toshille myönnettiin merkittävä jamaikalainen tunnustuspalkinto Order of Merit. Jamaikan ylemmät luokat, joita Tosh usein haukkui, tosin muistelevat Toshia kaunaisesti edelleenkin,[6] ja Toshin palkitseminen jakoikin jamaikalaisten mielipiteet.[15]

Diskografia sooloartistina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konserttilevyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Masouri 2013, s. 8–11.
  2. Masouri 2013, s. 14.
  3. a b c d Peter Tosh biography Biography.com. Arkistoitu 6.1.2014. Viitattu 5.1.2014.
  4. a b c d e f g h i Jo-Ann Greene: Peter Tosh: Artist Biography allmusic. Viitattu 5.1.2014.
  5. Pete Morey: Peter Tosh: a tribute to roots reggae legend and herbal hero 18.10.2013. CBC Canada. Viitattu 5.1.2014.
  6. a b c d e f g h i j k Ian Burrell: Move over Bob Marley: Peter Tosh is finally getting the recognition he deserves 2.11.2013. The Independent. Viitattu 5.1.2014.
  7. Masouri 2013, s. 451–453.
  8. Masouri 2013, s. 460–465.
  9. Masouri 2013, s. 456–458.
  10. Masouri 2013, s. 462–463.
  11. Masouri 2013, s. 459.
  12. Fredrick Okopie: Peter Tosh didn’t fight against Jamaican govt – Son 31.10.2012. Vanguard. Viitattu 6.1.2014.
  13. Babylon By Bike Intelligent Diplomat. Viitattu 5.1.2014.
  14. a b Steven Jackson: Finding Tosh’s M16 1.4.2011. Jamaica Observer. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 5.1.2014.
  15. a b Herbie Miller: Would Tosh even want an OM? Peter Tosh's Order of Merit, well deserved 30.9.2012. The Gleaner. Viitattu 5.1.2014.
  16. a b Peter Tosh Discography Allmusic. Viitattu 5.1.2014.