Yksipyöräinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yksipyöräinen.

Yksipyöräinen on lihasvoimalla toimiva kevyt kulkuväline, jossa on nimensä mukaisesti vain yksi pyörä. Se on samankaltainen kuin kaksipyöräinen polkupyörä, mutta rakenteeltaan yksinkertaisempi.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksipyöräiset koostuvat muutamasta avainosasta: rengas (johon sisältyy sisä- ja ulkorengas, vanne, pinnat ja keskiö), kammet, polkimet, runko, satulaputki ja satula (yksipyöräisen istuin). Rengas on yleensä samanlainen kuin kaksipyöräisissä, mutta varustettuna erityisellä keskiöllä, jossa akseli on muotoiltu osaksi keskiötä. Tästä syystä kampien pyöritys ohjaa suoraan renkaan pyörimistä. Runko on akselin laakereiden päällä, kun kammet kiinnittyvät akselin päihin. Satulaputki yhdistää rungon satulaan. Erilaisia yksipyöräisiä ovat muun muassa freestyle-yksipyöräiset, trial-yksipyöräiset, MUnit (maastoyksipyöräiset), kirahvit ja pitkän matkan yksipyöräiset, joissa kaikissa on erityiset komponentit kyseiseen erikoiskäyttötarkoitukseen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksipyöräisen historia alkaa polkupyörän keksimisestä. Skotlantilainen seppä Kirkpatrick Macmillan kiinnitti kammet ja polkimet etupyörään vuonna 1839 ja kutsui sitä velosipediksi. Ensimmäinen massatuotettu ajoneuvo, Michaux-velosipedi suunniteltiin vuonna 1863. Vuonna 1866 James Stanley keksi polkupyörän nimeltä penny-farthing, jossa oli todella suuri etupyörä ja pieni takapyörä. Se oli kulkuneuvo, joka toimi inspiraationa yksipyöräiselle.

Vakiintunut teoria yksipyöräisen keksimiselle on se, että 1800-luvun loppupuolella keksittiin ottaa takapyörä penny-farthing polkupyörästä pois ja kisailtiin, kuka pystyisi ajamaan sillä pisimmän matkan. Tätä oletusta tukevat kuvat 1800-luvulla tehdyistä suurirenkaisista yksipyöräisistä.

Yksipyöräisellä ajo vaatii kehittyneempää ajotaitoa kuin kaksipyöräisellä ajaminen, joten monesta ajamisen hallitsevasta on tullut sittemmin viihdetaiteilija. Vuosien aikana suunniteltiin monenlaisia yksipyöräisiä, kuten istuimettomia (ultimate wheel) ja korkeita (lempinimi kirahvi) yksipyöräisiä. Jotkut extreme-urheilun harrastajat kiinnostuivat yksipyöräisistä 1980-luvun loppupuolella, joka johti maastoyksipyöräilyn (MUni) syntymiseen.

Ajaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksipyöräisellä ajon oppimiseen tarvitaan hieman kärsivällisyyttä. Ajamisen oppiminen vie yleensä 5–15 tuntia. Pyöräillessä on syytä käyttää kypärää, etenkin trialissa, maastoyksipyöräilyssä ja muissa vaarallisemmissa yksipyöräilyn muodoissa. Ajoon tarvitaan aluksi tasainen kova alusta ja jonkinlainen kiinnipitokahva. Yleisiä harjoittelupaikkoja ovat asfaltoidut tiet, koripallokentät, pihatiet ja liikuntasalit.

Extreme-yksipyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viime aikoina yksipyöräily on saanut suosiota urheiluna ja yleiskulkuvälineenä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yksipyöräilijät ovat vieneet yksipyöräisiä paraatien, liikuntasalien ja sirkusten ulkopuolelle ja luoneet uusia yksipyöräilymuotoja.

Trial

Trialiin sisältyy hyppiminen monenlaisten esteiden päälle, pudottautuminen korkeista paikoista ja ajaminen hankalissa paikoissa esimerkiksi kaidetta pitkin, joko luonnonmukaisilla paikoilla tai urbaanissa ympäristössä. Tavoitteena on ajaa haastava rata kaatumatta ja koskematta millään kehonosalla maahan.

Crosscountry

Cross Country on teknisesti melko helpossa maastossa pidempien matkojen ajamista.

Maastoyksipyöräily eli MUni

Maastoyksipyöräily yhdistää crosscountryn ja trialin haasteet. Tavoitteena on ajaa teknisesti vaikeassa maastossa lyhyitä matkoja. Maastoyksipyöräilyssä ajetaan esimerkiksi mäkisessä maastossa, hypitään ja pudottaudutaan kuten trialissa ja ajetaan puun runkoja pitkin.

Freestyle

Freestylen tarkoituksena on ajaa monin eri tavoin tehden "freestyle-temppuja". Yksipyöräisellä voi ajaa lukuisilla erilaisilla tavoilla, mutta yleisimmät temput on listattu kategoriaan, jota kutsutaan nimellä "10 yksipyöräilyn taitotasoa". Freestylea harrastetaan tyypillisesti sisätiloissa liikuntasalissa tai ulkona tasaisella alueella (yleensä asfaltilla).

Street

Street yhdistää trialin ja freestylen ja sitä harrastetaan pääasiassa kaupunkiympäristössä. Streetissä grindataanselvennä kaiteita, hypitään portaita alas tehden samalla temppuja ja tehdään temppuja tasaisella maalla (flatland).

Yksipyörätyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freestyle-yksipyöräinen

Mallia käytetään tavallisesti freestyleen tasaisella maastolla. Näissä on pitkä runko, neliskanttinen haarukka, lyhyet kammet ja kapea korkeapaineinen 20-tuumainen rengas.

Trial-yksipyöräinen

Trial-yksipyöräistä käytetään tyypillisesti trialiin ja streetiin. Siinä lyhyt satulatolppa, kapea satula, pitkät kammet ja paksu matalapaineinen 19–20-tuumainen rengas. Nämä pyörät ovat yleensä kestäviä, jotta ne kestäisivät suuret pudotukset ja hypyt.

MUni

Mallin nimi tulee sanoista mountain unicycle, ja sitä käytetään off-road-yksipyöräilyssä ja streetissä. Maastoyksipyöräisissä on pitkät kammet ja paksu 24–26 tuuman rengas. Lisäksi malli on yleensä suunniteltu kestämään suurempaa rasitusta.

Maantieyksipyöräinen

Maantieyksipyöräistä käytetään pidemmillä matkoilla. Niissä on suuret renkaat, lyhyet kammet, korkeapaineinen kapea rengas ja toisinaan myös vaihteet. Renkaiden koot vaihtelevat 24–36 tuuman välillä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]