William March

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
William March
William March vuonna 1918.
William March vuonna 1918.
Henkilötiedot
Syntynyt 18. syyskuuta 1893[1]
Mobile, Alabama, Yhdysvallat
Kuollut 15. toukokuuta 1954 (60 vuotta)
New Orleans, Louisiana, Yhdysvallat
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Ammatti kirjailija
Kirjailija
Äidinkieli englanti
Tuotannon kieli englanti
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

William March, oik. William Ekward Campbell, (18. syyskuuta 1893 Mobile, Alabama, Yhdysvallat15. toukokuuta 1954 New Orleans, Louisiana, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka kirjoitti psykologista kaunokirjallisuutta. Hän kirjoitti kuusi romaania ja neljä novellikokoelmaa ja sai kriitikoilta kiitosta, mutta lukijoiden suosio jäi vähäiseksi. Hän oli Yhdysvaltojen merijalkaväen sotilas ja sai useita kunniamerkkejä.

March vietti lapsuutensa Alabamassa, ja perheensä köyhyyden vuoksi hän sai high schooln suoritetuksi loppuun vasta 20-vuotiaana. Myöhemmin hän opiskeli oikeustiedettä, mutta varojen puutteessa opinnot jäivät kesken. Työskennellessään vuonna 1917 Manhattanilla lakitoimistossa hän meni vapaaehtoisena merijalkaväkeen ja osallistui ensimmäiseen maailmansotaan. Hän sai ansioistaan kunniamerkkejä. Sodan päätyttyä hän palasi lakitoimistoon mutta päätyi myöhemmin menestyksekkääseen yritystoimintaan. Hän ryhtyi myös kirjoittamaan ja aloitti novelleista. Vuonna 1933 häneltä ilmestyi romaani Komppania K, joka perustui hänen omiin sotakokemuksiinsa. Kirjallista menestystä hän ei kuitenkaan onnistunut samaan. Viimeinen romaani Pimeät leikit (The Bad Seed) ilmestyi 1954, Marchin kuolinvuonna. Siitä tuli myyntimenestys, mutta hän ei itse ehtinyt nähdä, kuinka hänen tarinansa siirtyi ensin näyttämölle ja sitten elokuvaksi.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

William March, alkuperäiseltä nimeltään William Edward Campbell, syntyi Floridassa, missä hänen isänsä työskenteli metsäteollisuuden palveluksessa arvioimassa kaatokelpoisia metsiä. Hän oli vanhin yhdestätoista lapsesta, joista kaksi kuoli lapsena, ja asui lapsuutensa Mobilessa ja sen lähistöllä Alabamassa.[2] Perheen isä oli tuurijuoppo, joka luki mielellään ruokapöydässä ääneen runoja, etenkin Edgar Allan Poeta.[3] Äiti, Susan March, oli luultavasti saanut paremman koulutuksen, ja hän opetti lapset lukemaan ja kirjoittamaan. Perheensä näkemyksen mukaan hän avioitui omaansa alempaan yhteiskuntaluokkaan.[4] Kumpikaan heistä ei nähtävästi tukenut nuoren Marchin kirjallisia ponnistuksia. March kertoi myöhemmin, että oli kirjoittanut 12 vuoden ikään mennessä 10 000 riviä runoja mutta oli polttanut käsikirjoituksen. Suuressa sisarusparvessa Marchilla ei ollut etuoikeuksia. Hänen ollessaan 14-vuotias perhe muutti Lockhartiin Alabamaan, jolloin hän joutui keskeyttämään koulunkäynnin. Lockhartista tuli myöhemmin kuvitteellinen Hodgetown, Pearl County vuonna 1936 ilmestyneeseen romaaniin The Tallons[5]). Hän kävi kuitenkin satunnaisesti koulua siihen aikaan sahateollisuuskaupungeissa yleisessä yksiluokkaisessa koulussa.[6] Hän sai työpaikan metsäyhtiön toimistossa .[7]

Kahden vuoden kuluttua March palasi Mobileen ja sai töitä paikallisesta lakitoimistosta. Vuonna 1913 hänellä oli jo niin paljon rahaa, että hän saattoi käydä high schoolin loppuun Valparaison yliopiston kurssilla Indianassa, ja sen ansiosta hän saattoi kirjautua Alabaman yliopistoon oikeustieteen opiskelijaksi. Hän viihtyi opiskelun parissa, mutta hän ei saanut riittävästi ohjausta suorittaakseen loppututkinnon. Syksyllä 1916 hän muutti New Yorkiin, jossa hän asui pienessä täysihoitolassa Brooklynissa ja työskenteli manhattanilaisen lakitoimiston Nevins, Brett and Kellogin virkailijana ja kävi teatterissa.[8]

Ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

March ilmoittautui asepalvelukseen 5. kesäkuuta 1917, runsas kuukausi sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli liittynyt ensimmäiseen maailmansotaan. Hän astui vapaaehtoisena Yhdysvaltojen merijalkaväkeen 25. heinäkuuta, ja kun koulutus merijalkaväen koulutuskeskuksessa Parris Islandilla oli suoritettu, hän lähti helmikuussa 1918 Ranskaan.[9] Maailmansodan kahden muun tulevan kirjallisen hahmon, John W. Thomasonin (Fix Bayonets) ja Laurence Stallingsin (What Price Glory?), kanssa March astui Philadelphiassa USS Von Steubeniin. March saapui Ranskaan maaliskuussa 1918 ja palveli siirtoarmeijan kersanttina.

Marchin komppania osallistui kaikkiin merkittäviin taisteluihin, joissa Yhdysvaltojen joukot olivat mukana, ja koki suuria tappiota. March osallistui ensimmäisen kerran taisteluun vanhalla Verdunin taistelukentällä lähellä Les Epargesia ja pian sen jälkeen Belleaun metsässä, missä hän haavoittui päähän ja olkapäähän.[10] Hän palasi rintamalle niin, että ehti Soissonsin taisteluun ja St. Mihielin taisteluun. March ylennettiin kahdesti, ja hän sai kersantin arvon, kun hänet määrättiin Ranskan joukkoihin ”statistisiin tehtäviin”.[11]

3. lokakuuta alkaneessa hyökkäyksessä Mont Blancilla March ”poistui suojasta pelastaakseen haavoittuneita”, ja seuraavana päivänä, ”vastahyökkäyksen aikana, kun vihollinen oli edennyt 300 metrin päähän ensimmäisestä sidontapaikasta, hän meni kahakkaan mukaan, ja vaikka hän oli haavoittunut, hän kieltäytyi evakuoinnista ennen kuin saksalaiset olisi torjuttu”.[12] Toiminnan ansiosta Marchille myönnettiin Ranskan Croix de Guerre palmunlehvin ja Yhdysvaltojen Distinguished Service Cross urhoollisuudesta.[11] Hänen kaunokirjalliseen tekstiinsä päätyi muuan erikoinen sattumus hänen sotakokemuksistaan: vaikka hän ilmeisesti ei koskaan joutunut kaasuhyökkäyksen kohteeksi niin pahasti, että olisi joutunut sairaalaan, sodasta palattuaan hän kertoi joutuneensa ja kertoi myös, että hänellä olisi vain vähän elinaikaa. Komppania K:ssa muutama henkilöhahmo kuolee sinappikaasuhyökkäyksen jälkeen.[13] Marchin elämäkerran kirjoittaja Roy Simmonds osoittaa tästä vaiheesta ”kaksi William Marchin maailmaa” (joka on myös elämäkerran nimi), kuten hän sanoo: Marchilla todellisuus tuntuu sekoittuvan kuvitteellisiin muistoihin koko hänen elämänsä ajan, niin että hän kertoo tosiasioiksi olettamiaan tapahtumia, jotka eivät välttämättä ole totta. Eräässä Marchin ueasti kertomassa tapauksessa hän hyppäsi pommin aiheuttamaan kuoppaan suojaan ja joutui siellä kasvokkain saksalaisen sotilaan kanssa, jonka hän saman tien iski kuoliaaksi. Tarina päätyi teokseen Komppania K.[14]

Ensimmäisen maailmansodan kirjallinen jälkipuinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

March palasi siviiliin 1919, mutta hän sai ahdistuskohtauksia ja poti masennusta, kuten sodasta palaavat veteraanit usein.[15] Tapaus, jossa hän pisti kuoliaaksi nuoren vaalean saksalaisen sotilaan, on kuvattu teoksessa Komppania K ja tekijänä on sotamies Manuel Burt. March kärsi kurkkuun ja silmiin liittyvistä hysteriakohtauksista monissa elämänsä vaiheissa.[16] Hän ei jälkikäteen juuri puhunut sotakokemuksistaan ja kunniamerkeistään, vaikka myöhemmin on kerrottu, että hänellä oli kunniamerkit aina mukana ja hän saattoi joskus kertoa sotajuttuja.[17]

March asui muutaman viikon perheensä luona Tuscaloosassa Alabamassa, sai sitten työtä lakitoimistosta Mobilesta. Pian hänestä kuitenkin tuli John B. Watermanin sihteeri, ja lopulta hänestä tuli tämän vastikään perustetun ja nopeasti kasvavan laivanvarustamon Waterman Steamship Corporation varapuheenjohtaja. Hänet ylennettiin 1924 liikennepäälliköksi. Vuonna 1926, yritys avasi toimiston Memphisiin Tennesseehin, ja se tuli Marchin vastuulle. Hän oli kaksi vuotta Memphisissä ja oli mukana paikallisessa teatteritoiminnassa. Hän matkusteli pitkin maata työasioissa, usein seuranaan ystävä ja liikekumppani J. P. Case. Case muistelee, että Marchin huoneet olivat yleensä täynnä papereita ja kirjoja, ja monet kirjoista käsittelivät psykologiaa: March luki hyvin paljon Sigmund Freudia, Carl Jungia ja Alfred Adler. March muutti jälleen 1928 New Yorkiin, jossa hän opiskeli Columbian yliopistossa luovaa kirjoittamista ja alkoi kirjoittaa novelleja.[18]

Lähetettyään julkaistavaksi muutamia novelleja eri salanimillä March valitsi itselleen salanimen. Ensimmäisenä julkaistu novellin tekijänimestä tuli hänen kirjailijanimensä. "The Holly Wreath" oli hänen ensimmäinen julkaistu tekstinsä,ja se ilmestyi syyskuussa 1929 tekijänimellä William March newyorkilaisessa kirjallisessa aikakauslehdessä Forum. Forum julkaisi novelleja myöhemminkin, samoin Prairie Schooner, Contempo: A Review of Books and Personalities, kuten myös monet muut kirjalliset lehdet. Novelleja ilmestyi myös kahdessa lyhytfiktiota julkaisevassa Edward O'Brien's The Best American Short Stories ja O. Henry Prize Stories vuosina 1930, 1931 ja 1932. Kaiken kaikkiaan häneltä julkaistiin parikymmentä novellia, joista neljä hän myöhemmin liitti ensimmäiseen romaaniinsa.[19]

New Yorkissa asuessaan March sai valmiiksi ensimmäisen romaaninsa 'Komppania K:n. Sen julkaisi tammikuussa 1933 Harrison Smith & Robert Haas. Siinä oli mukana paljon hänen omia sotakokemuksiaan, ja siitä tuli heti menestys, niin että siitä otettiin kolme painosta. March asui siinä vaiheessa jo Saksassa Hampurissa. Hän oli nyt Watermanin vanhempi liikennepäällikkö, ja hän meni Saksaan huolehtimaan Euroopan-markkinoiden avaamisesta.[19] Hän viimeisteli Hampurissa toisen romaaninsa Come in at the Door, joka oli ensimmäinen romaani Pearl County -romaani- ja novellisarjasta, jonka tapahtumaympäristönä ovat salaperäiset kaupungit Hodgetown, Baycity ja Reedyville. Hän sai Hampurin-aikanaan todistaa Adolf Hitlerin ja natsihallinnon valtaannousun ja kirjoitti profeetallisen novellin "Personal Letter", jossa hän ilmaisi ahdistuksensa Saksan ja koko maailman poliittisesta tulevaisuudesta. March ei rohjennut julkaista novellia, sillä hän oli jo leimaantunut sodanvastaiseksi kirjailijaksi ja pelkäsi saksalaisten ystäviensä ja tuttaviensä joutuvan suotta vaaraan.[20] Se ilmestyi myöhemmin kokoelmassa Trial Balance: The Collected Short Stories of William March.[19]

Muutettuaan Lontooseen March sai kahden vuoden kuluttua valmiiksi kolmannen romaaninsa The Tallons, joka on toinen Pearl County -sarjasta. Brittilehdissä ilmestyneet arvostelut olivat yleensä myönteisiä, myönteisempiä kuin Yhdysvalloissa.[21] Häntä jo Saksassa vaivanneet psyykkiset ongelmat pahenivat Lontoossa, ja hän meni psyoanalyytikko Edward Gloverin potilaaksi, jonka onnistui parantaa March kurkkulama, jonka hän diagnosoi hysteeriseksi tilaksi.[22] (March omisti romaanin The Tallons hänelle "vaatimattomana korvauksena hänen saamistaan harmaista hiuksista".[23]) Hän tutustui Lontoossa kirjallisiin piireihin ja siirsi Watermanin-työtään alaisilleen.[24] Hän palasi Yhdysvaltoihin 1937, ja kahden vuoden kuluttua hän irtisanoutui työstään ja keskittyi täysin kirjoittamiseen. Hän sai palkkansa osittain osakkeina, ja siten hän tuli hyvin toimeen osinkotuloillaan.[25] 1937, Kuten Simmonds huomauttaa, vuosi 1937 oli tärkeä vuosi. Se oli hänen novellistiuransa tuotteliainta aikaa, ja The American Mercury -lehti otti Komppania K:n julkaistavaksi.[26] Kunnianhimoisimman ja arvostelijoilta eniten kehua saaneen romaaninsa The Looking-Glass, "Pearl County" sarjan viimeisen teoksen, hän julkaisi 1943.[27] Auburnin kirjallisuuden professori Bert Hitchcock piti sitä Marchin "hienoimpana kirjallisena saavutuksena."[28]

Vanhuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harcourt julkaisi vuonna 1945 March-kokoelman Trial Balance: The Collected Short Stories of William March, ja The Kenyon Review'iin kirjoittamassaan artikkelissa Marjorie Farber sanoo, että novelleissa on valtavasti "hienoja ajatuksia... kirjoitettuna taitavasti pieniksi anekdoottimaisiksi satiireiksi". March, hän kirjoittaa, on "ajatusten, nimien ja sutkausten kirjoittaja, huumorikirjailija ykköslaatua, jolla on kenties samanlainen suhde fiktioon kuin Stevensillä runouteen. Mutta silti on hämmästyttävää, miten paljon erilaista hiljaista epätoivoa ja äänetöntä kurjuutta ja hienostunutta komiikkaa hän onnistuu sisällyttämään kirjaan. Sivuutetaan puutteet. Kaikkien ansioiden luettelemiseen ei tila oikein riitä."[29] Huolimatta tästä kiittävästä kritiikistä March sai vuonna 1947 sodan aiheuttamien vuosikausien masennuksen ja jatkuvien kirjoitusblokkien jälkeen hermoromahduksen. Hän palasi vähäksi aikaa Mobileen toipumaan ja kävi useita kertoja New Yorkissa hoitamassa asioitaan. Eräällä sellaisella käynnillä vuonna 1949 March osui newyorkilaisen taidekappiaan Klaus Perlsin galleriaan, mikä osoittautui käännekohdaksi hänen elämässään.[30] Luovien ihmisten kanssa työskenetelemään tottunut Perls kohteli Marchia tavalla, jota hän ei ollut kokenut Lontoon aikaisen terapiansa jälkeen.[31] Perlsin ansiosta March pystyi puhumaan avoimesti luovasta prosessistaan, ja hän käytti Perlsia ajatustensa välikappaleena. Perls esitteli Marchin muille taiteilijoille. Pablo Picasson ja varsinkin Chaïm Soutinen teoksissa March löysi sukulaisuutta ja kosketuspintaa, sillä sekä Marchilla että Soutinella oli molemmilla vainoharhaisia ja skitsofreenisia taipumuksia. March vastasi Perlsin ystävyyteen hankkimalla jatkuvasti Soutinen, Picasson, Georges Rouaultin ja Joseph Glascon teoksia. Ystävyys jatkui Marchin vieraillessa säännöllisesti New Yorkissa vuosina 1949–1953, kunnes terveyden heikkeneminen esti häntä matkustamasta.[32]

March poistu Mobilesta pysyvästi 1950 ja osti talon New Orleansin ranskalaiskorttelista Dumaine Streetiltä. Siellä hän kirjoitti kaksi viimeistä romaaniaan October Islandin ja Pimeät leikit. Jälkimmäistä March piti vaatimattomana aikaansaannoksena, mutta se sai hänen romaaneistaan eniten kiitosta ja menestystä,[33] ja sitä myytiin vuodessa miljoona kappaletta,[34]. Sen muokkasi menestyksekkääksi Broadway-näytelmäksi Pulitzer-palkittu näytelmäkirjailija Maxwell Anderson ja elokuvaksi Vaarallista kylvöä ohjaaja Mervyn LeRoy.[35]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

March sai 25. maaliskuuta 1954 vähäisen sydänkohtauksen ja oli toipumassa, kun Pimeät leikit ilmestyi 8. huhtikuuta, ja hän ehti lukea kirjasta julkaistuja mynteisiä arvioita. Hän pääsi sairaalasta 24. huhtikuuta, mutta jo kolmen viikon kuluttua 15. toukokuuta 1954 hän kuoli nukkuessaan yöllä saamaansa toiseen, ankarampaan sydänkohtaukseen. Hän oli kuollessaan 60-vuotias.[35]

Marchin kirjoituskoneesta löytyi seuraavana aamuna alla olevat tekstit. Sen otsikko on "Poor Pilgrim, Poor Stranger", ja luultavasti hän kirjoitti sen päästyään sairaalasta. (Simmonds otaksuu, että se olisi ollut tekeillä olevasta kirjasta).

»Jokaisen elämässä tulee aika, jolloin tajuamme, että kuolema odottaa meitä samalla tavalla kuin se odottaa muita, että lopussa emme saa etusijaa emmekä vapautusta. Juuri silloin, sillä järkyttävällä hetkellä, tiedämme että elämä on seikkailu jolla on päätös, ei pelkkiä ikuisesti jatkuvia valoisia päiviä. Joskus tieto tulee niin, että siihen liittyy kieltäminen ja äkillinen kapina sitä kohtaan, että meitä odottaa sellainen vääryys. Joskus pelko, joka kuivaa suun ja sulkee silmät hetkeksi, joskus nöyristelevää masennusta, alistumista, joka on pelottavampaa kuin pelko. Tieto, että oma loppuni on lähellä, tuli kivun kera ja sitten hämmästyksen, tavanomaisen sydänkohtauksen, josta, niin minulle sanottiin, olen toipunut erinomaisesti.[35]»

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marchin romaanit ovat psykologisia henkilötutkielmia, jotka kietoutuvat hänen omaan kärsimykseensä – ja taustalla on niin lapsuuden traumoja kuin sotakokemuksiakin – johon liittyy konflikterja, joita aiheuttavat yhteiskuntaluokkaan, perheeseen, seksuaalisuuteen ja rotuun liittyvät kysymykset.[36] Marchin henkilöhahmot ovat ilman omaa syytään sattuman uhreja. Hän kirjoittaa, että vapauden voi saavuttaa vain olemalla uskollinen omalle luonnolleen ja ihmisyydelle.[37]

Marchin koko tuotantoa kommentoidessaan brittiläis-amerikkalainen toimittaja ja radioesiintyjjä Alistair Cooke kirjoittaa, että March oli "aikansa kaunokirjallisista kirjailijoista kaikkein aliarvostetuin", ja hän luonnehtii kirjailijan ainutlaatuista tyyliä "klassisen moderniksi" ja toteaa, että March oli "aikamme tunnistamaton nero".[38] Cooke puolusti antologiaa A William March Omnibus, joka ilmestyi kaksi vuotta Marchin kuoleman jälkeen.[39]

Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Komppania K[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Komppania K

Komppania K ilmestyi 1933, ja kriitikot ja kirjailijat kiittivät sitä mestariteoksena. Sen toivoa vailla olevaa näkemystä sodasta on usein verrattu Erich Maria Remarquen klassiseen sodanvastaiseen romaaniin Länsirintamalla ei mitään uutta. Alabaman yliopiston amerikkalaisen kirjallisuuden professori ja kirjailija Philip Beidler kirjoitti johdantoon, joka on kirjan uudelleenjulkaisussa vuodelta 1989, että Marchin kirjoitustyö hänen tehdessään Komppania K:ta, oikeastaan hänen tuskallisten muistojensa uudelleeneläminen, oli itse asiassa osoitus valtavasta rohkeudesta, joka on verrattavissas tai suurempi ne teot, mitä ne sitten olivatkin, joista hän sai [kunniamerkkinsä]".[37] Aikalaiskriitikot kiittävät Marchin usean näkökulman romaanitekniikan tehoa. Jo vuonna 1935 (esseessään romaanin uusista tekniikoista) John Frederick kirjoittaa The English Journalissa: "Kertautuva vaikutus... ilmenee tehokkaimpana ja mieleenjäävimpänä sotaa käsittelevissä teksteissä."[40] Alabamalainen elokuvantekijä Robert Clem teki 2004 romaanista filmisovituksen.[41] Elokuva herätti paikallista kiinnostusta.[42][43] Romaani on saanut huomiota muillakin kielillä ensimmäistä maailmansotaa kuvaavana klassikkona: Vuonna 1967 se käännettiin italiaksi nimellä "Fuoco!" ja vuonna 2008 se käännettiin hollanniksi.[44]

Pimeät leikit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Pimeät leikit

Pimeät leikit (The Bad Seed) ilmestyi huhtikuussa 1954, ja se oli sekä arvostelu- että kaupallinen menestys. Se kertoo kahdeksanvuotiaasta Rhoda Penmarkista, sosiopaatista ja kehittymässä olevasta sarjamurhaajasta. Romaani oli heti myyntimenestys, ja sitä kiitettiin tavasta, jolla se käytti jännitystä ja kauhua.[45] James Kelley kirjoitti The New York Times Book Review’ssä: "Pimeät leikit on menestys, ja syynä on joko sen julki tuoma ongelma tai sitten itse taideteos. Rohkeasti se ennustaa ja kurkistaa tulevaisuuteen: parempaa romaania ei varmasti kirjoiteta vuonna 1954 eikä sellaista ole tuoreessa muistissa."[46] March ehti nähdä arvostelijoiden kirjalle antamat kehut ja kuulla sen kaupallisesta menestyksestä,[47] mutta hän kuoli ennen kuin romaanin koko merkitys ilmeni. Sitä myytiin toista miljoonaa kappaletta,[34] se oli vuonna 1955 ehdokkaana National Book Award -palkinnon saajaksi, Maxwell Anderson sovitti sen menestyksekkääksi ja pitkään esitetyksi Broadway-näytelmäksi[34] ja siitä tektiin kaksi elokuvaa.

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilaalliset tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuustunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "The Little Wife" sisältyy teoksiin The Best American Short Stories ja O. Henry Prize Stories, 1930[48]
  • "Fifteen from Company K" sisältyy teokseen O. Henry Prize Stories, 1931[49]
  • "A Sum in Addition" sisältyy teokseen O. Henry Prize Stories, 1936[50]
  • "Maybe the Sun Will Shine" sisältyy teokseen The Best American Short Stories, 1937[51]
  • "The Last Meeting" sisältyy teokseen O. Henry Prize Stories, 1937[24]
  • "The Female of the Fruit Fly" sisältyy teokseen The Best American Short Stories, 1944[52]
  • Pimeät leikit, National Book Award -ehdokas, 1955

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Company K, Smith and Haas, 1933
  • Come in at the Door, Smith and Haas, 1934
  • The Tallons, Random House, 1936
  • The Looking-Glass, Little, Brown, 1943
  • October Island, Little, Brown/Gollancz , 1952
  • The Bad Seed, Rinehart, 1954

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Komppania K (alkuteos: Company K), suom. Janne Tarmio, Viestintä Tarmio, 2014
  • Pimeät leikit (alkuteos: The Bad Seed), jännitysromaani, suom. R. Terhomaa. Gummerus, 1962

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Little Wife and Other Stories Smith and Haas, 1935
  • Some Like Them Short, Little, Brown, 1939
  • Trial Balance: The Collected Short Stories of William March, Harcourt, Brace, 1945
  • A William March Omnibus Rinehart, 1956
  • 99 Fables, University of Alabama Press, 1960

Marchin teoksiin pohjautuvat elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Simmonds, Roy S. The Two Worlds of William March. Tuscaloosa: University of Alabama P. 1984 ISBN 9780817356873.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Huomautus: Tarkka vuosi on jäänyt hämäräksi. Perheraamatussa ja yliopiston arkistossa lukee 1894, mutta March väitti myöhemmin, että oikea vuosi on 1893. Simmonds (1984), s. 326.
  2. Simmonds 1984, s. 3. Syntymäpaikaksi on kutsuntakorttiin ja hautakiveen merkitty Mobile, Alabama.
  3. Simmonds 1984, s. 5.
  4. Simmonds 1984, s. 2–3.
  5. Simmonds 1984, s. 7.
  6. Simmonds 1984, s. 3, 7.
  7. Simmonds 1988, s. xii.
  8. Simmonds 1984, s. 10–11.
  9. Simmonds 1984, s. 12.
  10. Simmonds 1984, s. 14–15.
  11. a b Simmonds 1988, s. xiii.
  12. Simmonds 1984, s. 17.
  13. Simmonds 1984, s. 23–25.
  14. Simmonds 1984, s. 21–23.
  15. National Institute of Mental Health: Alliance for Research Progress (pdf) mentalhealth.gov. 20.1.2006. (englanniksi) (arkistoitu osoite)
  16. Simmonds 1984, s. 23.
  17. Simmonds 1984, s. 25–26.
  18. Simmonds 1984, s. 27–31.
  19. a b c Simmonds 1988, s. xvi.
  20. Simmonds 1988, s. xvii.
  21. Simmonds 1984, s. 132–134.
  22. Simmonds 1984, s. 114–115.
  23. Simmonds 1984, s. 120.
  24. a b Simmonds 1984, s. 135.
  25. Simmonds 1988, s. xvii–xviii.
  26. Simmonds 1984, s. 134–135.
  27. Simmonds 1988, s. xix.
  28. Hitchcock 2002, s. 28.
  29. Marjorie Farber: The Kenyon Review, 1946, 8. vsk, nro 2, s. 330–233. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  30. Simmonds 1984, s. 224.
  31. Simmonds 1984, s. 226.
  32. Simmonds 1984, s. 228.
  33. Huomautus: March oli jo kuollut, kun Patrick F. Quinn arvioidessaan romaania The Hudson Review’ssa kirjoitti, että March on esimerkki näennäisesti "melko kesystä, suorastaan vanhanaikaisesta kirjailijasta", joka silti pystyy "uudistamaan" romaanin turvautumatta "metkuihin". Patrick F. Quinn: The Hudson Review, 1954, 7. vsk, nro 3, s. 460–465. Artikkelin verkkoversio.
  34. a b c Michael Bronski: The Rhoda Reaction The Phoenix. 20.12.2006. (englanniksi)
  35. a b c Simmonds 1988, s. xxiii.
  36. Jennifer Baise (toim.): March, William: Introduction Twentieth-Century Literary Criticism. Thomson Gale. (englanniksi)
  37. a b Beidler 1989, s. vii–xxvi.
  38. Cooke 1956.
  39. Teokseen sisältyy Company K sekä lyhennetty versio romaanista October Island, kaksitoista satua 21 novellia. Books: The Lonely Sickness Time. March 5, 1956. Viitattu August 21, 2009. (englanniksi)
  40. John T. Frederick: English Journal, May 1935, 24. vsk, nro 5, s. 353–63. (englanniksi) s. 359.
  41. Company K Waterfront Pictures. (englanniksi)
  42. Lisa Horn: Film honors World War I veterans Montgomery Advertiser. 9.11.2006. (englanniksi)
  43. Claudia Perry: War through eyes of the beholder The Star-Ledger. November 10, 2006. (englanniksi)
  44. Compagnie K Dulce et Decorum. (englanniksi)
  45. Simmonds 1984, s. 300; Simmonds 1988, s. 183.
  46. James Kelley: The New York Times Book Review, 11.4.1954, s. 4–5. (englanniksi)
  47. Simmonds 1984, s. 300.
  48. Simmonds 1984, s. 33.
  49. Simmonds 1984, s. 48.
  50. Edith H. Walton: O. Henry Prize Stories. The New York Times, 29.11.1936, s. BR26. (englanniksi)
  51. Simmonds 1984, s. 118.
  52. Simmonds 1984, s. 184.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma William March-sitaatteja.