Willem Kieft

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Willem Kieft
Syntynyt 1597
Kuollut 27. syyskuuta1647
Walesin rannikko
Kansallisuus Alankomaat
Ammatti kuvernööri
Siviilisääty Naimaton

Willem Kieft (Syyskuu 1597 – 27. syyskuuta 1647) oli Uusien Alankomaiden kuudes kuvernööri. Hänen virkakautensa kattoivat vuodet 1638 - 1647. Kieft muodosti siirtokunnassa kahdentoista miehen neuvoston, mutta jätti yleensä huomiotta muiden jäsenten neuvot. Kieft tunnettiin parhaiten intiaaneihin kohdistuvan diplomatian täydellisestä puuttumisesta. Jo virkauransa alussa hän laittoi nykyisen Manhattanin ja New Jerseyn delawaret maksamaan veroa. Kieftin määräyksestä suoritetut verilöylyt Pavoniaan ja Corlears Hookiin helmikuussa 1643 ovat saaneet osakseen paljon kielteistä kritiikkiä.

Kieft erotettiin virastaan 1646 ja hänet korvattiin Peter Stuyvesantilla.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kieftin virkakauden alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näin kaikkialla minne katsoin pelkkää sekasortoa ja kurjuutta. Ihmiset tulivat ja menivät joka suuntaan ja koko paikka oli täysin rapistumassa.

– Willem Kieftin raportti hänen ensivaikutelmastaan Uudessa Amsterdamissa.[1]

Kieftin saapuminen Uuteen Amsterdamiin 28. maaliskuuta 1638 otettiin vastaan suurin odotuksin. Edellinen kuvernööri Wouter Van Twiller ei ollut onnistunut pitämään yllä järjestyssääntöjä vaan yleinen kurittomuus oli levinnyt kaupunkiin. Kieftistä odotettiin siirtokunnan moraalin pelastajaa ja hänet oli palkattu osittain juuri kurinpidollisten ansioidensa vuoksi. Uusi Amsterdam käsitti tuolloin noin 80 - 90 rakennusta, joita asutti vähän yli 400 asukasta. Suurin osa väestöstä oli Brasiliasta ja Länsi-Intian saaristosta. Kaupungin kadut muodostuivat itään ja etelään kulkevista kapeista poluista ja turkiskaupan ohella oluen ja alkoholin myynti olivat tärkeimmät tulolähteet.[2]

Ensimmäisen virkavuotensa aikana Kieft joutui selvittämään yli 40 rikosta, näistä suurin osa varkauksia ja päällekarkauksia, mutta joukossa myös raiskaus ja murha. Eniten ongelmia aiheutti Uuden Amsterdamin sotilastukikohta, jonka miehistöstä yksi teloitettiin kapinaan kiihottamisesta. Hillitäkseen väkivaltaa Kieft kielsi alkoholin julkisen anniskelun.[2]

Siirtokunnan laajeneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1639 Kieft aloitti maakaupat intiaanien kanssa ja laajoja alueita Bronxista, Queensista ja Brooklynista. Osa Uuden Amsterdamin kauppiaista ja farmareista teki samoin ja uudisasutus laajeni siirtolaisten lisääntymisen myötä. Vuonna 1641 perustettiin kaksi tavernaa sekä valtiopäivätalo ja järjestettiin ensimmäiset vuosittaiset karjamarkkinat. Vuonna 1642 avattiin lauttayhteys Long Islandin ja Manhattanin välillä.[2] Saman vuoden aikana väestön määräksi laskettiin 800 siirtolaista, jotka puhuivat lähes 20 eri kieltä. Uudisasukkaiden joukosta noin puolet oli hollannista muun väestön muodostuessa skandinaaveista, saksalaisista, afrikkalaisista ja briteistä.[3]

Muiden siirtokuntien puristus oli Kieftille jatkuva huolen aihe. Delawareen asettuneen Uuden Ruotsin siirtokunnan ja yritti karkottaa pois väittämällä alueen kuuluvan Uusille Alankomaille. Connecticutin Uuden-Englannin kanssa Kieft onnistui korjaamaan suhteita, jotka hänen edeltäjänsä aikana olivat olleet huonot. Vuonna 1639 hän määräsi, että kaikkien Uusien Alankomaiden siirtokunnassa asuvien brittien oli vannottava uskollisuudenvala Hollannille. Seuraavana vuonna Kieft kieltäytyi ottamasta vastaan Uuden-Englannin pakolaisryhmiä, mutta suostui kaksi vuotta myöhemmin luovuttamaan maapalan Plymouthista paenneille englantilaisille pakolaisille.[4]

Sota intiaaneja vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monista siirtokunnan sisällä tapahtuneista parannuksista huolimatta Kieft ei onnistunut saamaan alaistensa kannatusta. Uudisasukkaat valittivat hänen käytöksestään ja kunnioituksen puutteesta intiaaneja kohtaan. Kieft käytti intiaaneja ilmaistyövoimana rakennuksilla ja verotti Hudsonjoen molemmin puolen asuneita delawarien ja wappingerien heimoja vaatimalla näiltä maissia ja wambumeita. Vastineeksi hän lupasi intiaaneille suojelua muita vihamielisiä heimoja vastaan.[5]

Kieftin määräämä pakkovero sai intiaanit käyttäytymään levottomasti. Staten Islandin raritanit teurastivat luvatta joitakin hollantilaisten sikoja. Kieftin lähettämä rangastuspartio poltti kostoksi raritanien pellot ja Kieft lupasi erillisen tapporahan jokaisesta raritanin päästä.[6] [7] Tämä johti kostokierteeseen, jossa intiaanit surmasivat kaksi hollantilaista ja yhden englantilaisen maanviljelijän. Kahdentoista miehen neuvosto vaati Kieftiä rauhoittumaan, mutta hän ei kuunnellut neuvoja. Koko neuvosto lakkautettiin ja Kieft valitsi kaksi erikoisryhmää kostamaan intiaaneille näiden teot.[8]

23. helmikuuta 1643 Kieftin sotilaat tekivät yllätyshyökkäyksen Pavoniaan ja Corlear's Hookiin ja teurastivat yli sata nukkuvaa intiaania.[9] Suurin osa surmatuista oli naisia ja lapsia. Tapahtuma johti intiaanien kostoiskuun, jonka aikana Kieft joutui maksamaan 25 000 guldenia Connecticutin englantilaisille siirtolaisille näiden lähettäessä 150 miestä tukahduttamaan kapinaa. Kuvernööri Kieftin sotana tunnetussa kaksivuotisessa sodassa noin 1600 intiaania sai surmansa.[9]

Matka Hollantiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sota tuli kalliiksi Uusille Alankomaille ja suurin osa siirtokunnasta tuhoutui. Monet kauppiaat ja uudisraivaajat palasivat kotimaahansa. Hollannin Länsi Intian kumppanien (Netherland West Indian Company) hallitus erotti Kieftin virastaan 1646 ja hänet lähetettiin Hollantiin kuulusteltavaksi toimistaan sodan aikana. Kieftin paikalle lähetettiin Peter Stuyvesant, joka palveli Uusien Alankomaiden kuvernöörinä vuoteen 1664.[5]

Syksyllä 1647 Kieftiä kuljettanut Princess Amelia harhautui Englannin kanaalista Walesin rannikolle ja Kieftin uskotaan hukkuneen muiden matkustajien joukossa. Myös hänen kaikki arkistonsa katosivat, joten Kieftin tarkka rooli sodankäynnin ajalta on jäänyt arvailujen varaan.[3]

Kuvauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kieft jäi henkilönä etäiseksi, mutta hänestä on annettu runsaasti kuvauksia. Yleisesti häntä pidettiin ylimielisenä ja epäluotettavana ja Uuden Amsterdamin virkailijat saivat selville, että hän teki laittomia maakauppoja ja sopimuksia. Lisäksi Kieftillä oli suuria vaikeuksia ymmärtää intiaanien outoa huumorintajua. Kun neuvotteluihin tulleet intiaanipäälliköt nauroivat niin Kieft kuvitteli intiaanien pilkkaavan häntä. Monet uskoivat, että tämä kulttuurillinen eroavaisuus oli yhtenä syynä Kieftin tuntemaan vihaan intiaaneja kohtaan.[10] Tähän käytäntöön muodostivat poikkeuksen irokeesien liittokunnan mohawkit, joihin Kieftin suhteet olivat ystävälliset.[3]

Kieftin henkilökohtaisesta uskonnosta ei ole tarkkaa tietoa, mutta virkakautensa loppuvuosina hän lopetti kirkossakäymisen ja määräsi sotilaita järjestämään kovaäänisiä huvitilaisuuksia kirkonmenojen aikaan. Mahdollisena syynä Kieftin käytökseen pidetään Hollannin reformoidun kirkon pastoria Evarardus Bogardusta, joka tuomitsi hänen sodanmielisyydensä ja lisääntyneen alkoholinkäyttönsä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Barraveld, Dirk J: Henry Hudson and therise and fall of New Amsterdam Lulu.com, 2009 ISBN 978-1409278177 (englanniksi)
  • Bellesiles, Michael: Lethal Imagination: Violence and Brutality in American History, New York Univ Press, 1999. ISBN 978-0814712962 (englanniksi)
  • Henriksson, Markus: Alkuperäiset amerikkalaiset Gummerus, 1986, ISBN 951-662-385-9
  • Tucker, Spencer T: The Encyclopedia of North American Indian Wars, 1607-1890: A Political, Social, and Military History ABC CLIO, 2011. ISBN 978-1851096978 (englanniksi)
  • Waldman, Carl: Atlas of the North American Indian, Fact On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Barraweld 2009. s. 142.
  2. a b c Barraweld 2009. s. 143.
  3. a b c d Giersbach, Walter: Governor Kieft's Personal War (englanniksi)
  4. Barraweld 2009. s. 144.
  5. a b Willem Kieft 1638 - 1646 .njcu.edu. Viitattu 9.03.2013. (englanniksi)
  6. Barraweld 2009. s. 154.
  7. Henriksson. 1985. s. 34.
  8. Waldman 1985 s. 96.
  9. a b Delaware History tolatsga.org. Viitattu 9.03.2013. (englanniksi)
  10. Bellesiles 1999 s. 25.