Wilhelm Maybach

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wilhelm Maybach
Wilhelm Maybach vuonna 1900
Wilhelm Maybach vuonna 1900
Syntynyt 9. helmikuuta 1846
Heilbronn, Württembergin kuningaskunta
Kuollut 29. joulukuuta 1929
Stuttgart, Württemberg
Weimarin tasavalta
Ammatti Insinööri ja teollisuusmies
Wilhelm Maybachin ja Gottlieb Daimlerin ensimmäinen moottoripyörä.

Wilhelm Maybach (9. helmikuuta 1846 Heilbronn29. joulukuuta 1929 Stuttgart) oli saksalainen moottorisuunnittelija ja teollisuusjohtaja.

1800-luvun lopulla Maybach kehitti yhdessä Gottlieb Daimlerin kanssa kevyitä ja nopeakäyntisiä polttomoottoreita, jotka soveltuivat maa- ja vesikulkuneuvojen sekä tulevien ilma-alusten voimanlähteeksi. Näitä moottoreita käytettiin Daimlerin valmistamassa, maailman ensimmäisessä moottoripyörässä, Daimlerin jokiveneissä ja hänen suunnittelemissaan ensimmäisissä autoissa. Ne olivat myös perusta vuonna 1902 esitellyn uuden Mercedes-mallin moottorille, joka oli valmistettu Emil Jellinekin teknisten suunnitelmien mukaisesti.[1]

Maybach nousi Daimler-Motoren-Gesellschaftin (DMG) tekniseksi johtajaksi, mutta hän ei tullut toimeen yhtiön johtokunnassa istuvien pankkiirien kanssa. Tämän takia Maybach lähti DMG:stä vuonna 1907 ja perusti yhdessä poikansa Karlin kanssa Luftfahrzeug-Motorenbau -yhtiön, joka valmisti ilmalaivojen moottoreita. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, Versailles'n rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti, Saksan oli luovuttava ilma-alusten rakentamisesta ja Maybach siirtyi hänen omaa nimeään kantavien, ylellisten autojen valmistukseen. Toisen maailmansodan aikana yhtiö valmisti panssarivaunujen ja syöksyveneiden moottoreita.[1]

Vuonna 1998 Daimler-Benz AG yhdistyi Chrysler Corporationin kanssa ja muodosti DaimlerChrysler-yhtiön. Vuonna 2002 uusi yhtiö elvytti "Maybach"-nimen mallistonsa yläpään brändiksi.

Nuoruusvuodet ja uran alku (1846 – 1869)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wilhelm Maybach syntyi Württembergin Heilbronnissa vuonna 1846. Wilhelmin ollessa kahdeksanvuotias, hänen perheensä, johon kuului puuseppä-isän ja äitinsä Louisen lisäksi neljä veljeä, muutti Stuttgartin kaupunkiin. Wilhelmin äiti kuoli vuonna 1856 ja isä vuonna 1859.

Wilhelmin jäätyä orvoksi, hänen sukulaisensa järjestivät Wilhelmille opiskelupaikan, lähellä Stuttgartia sijaitsevan Reutlingenin kaupungin alueella toimineen hyväntekeväisyysjärjestön huomasta. Järjestön perustaja ja johtaja Gustav Werner pani merkille Maybachin tekniset taipumukset ja vaikutti nuoren Wilhelmin urakehitykseen ja suuntautumiseen, ohjaamalla hänet järjestön teknisen työn opintolinjalle. Vuonna 1861, viidentoista vuoden ikäisenä, Maybach oli päättänyt suuntautua teollisen muotoilun alalle ja otti lisätunteja fysiikassa ja matematiikassa, Reutlingenin kaupungin julkisessa yläkoulussa.

19-vuotiaana Maybach oli valmistunut suunnittelijaksi ja hän työskenteli paikallismoottoreiden parissa. Konepajan johtajana toiminut, tuolloin 31-vuotias Gottlieb Daimler, pani merkille Maybachin lahjakkuuden ja pestasi tämän pääassistentikseen. Tässä pestissä Maybach toimi aina vuoteen 1900 asti, jolloin Daimler menehtyi.[2]

Daimler ja Nikolaus Otton nelitahtimoottori (1869 – 1880)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1869 Maybach seurasi Daimleria vetureita ja rautiekalustoa valmistaneeseen Maschinenbau-Gesellschaft Karlsruhe AG:hen. Daimler kuului yhtiön operatiiviseen johtoon ja yhdessä Maybachin kanssa he viettivät yökausia keskustellen moottorisuunnittelun uusista näkymistä, metallintyöstöstä ja kaikista muista tekniikkaan liittyvistä asioista.

Vuonna 1872 Daimler siirtyi kölniläisen Deutz-AG-Gasmotorenfabrikin palvelukseen. Yhtiö oli tuolloin maailman suurin paikallismoottoreiden valmistaja. Daimler, sekä yhtiön osakkaana ja suunnittelijana toiminut Nikolaus Otto, kehittivät uusia moottorikonstruktioita ja Maybach liittyi heidän tiimiinsä pääsuunnittelijana.

Vuonna 1876 Nikolaus Otto patentoi suunnittelemansa Otto-kiertoprosessin. Otton patentti koski nelitahtimoottoria, joka toimii polttoaineen räjähdysten voimalla. Polttoaineseoksen syttyminen saadaan aikaan ulkopuolisen sytytyslaitteen avulla. Nimi tulee neljästä moottorin toimintavaiheesta, jotka toistuvat uudestaan ja uudestaan moottorin käydessä. Toimintavaiheet ovat: imutahti, puristustahti, työtahti ja poistotahti. Myöhemmin Otton kyseistä moottorin rakennetta koskeva patentti hylättiin. Samana vuonna Maybach kävi Yhdysvalloissa, Philadelphian maailmannäyttelyssä, esittelemässä Deutzin moottoreita.

Vuonna 1878 Maybach avioitui Daimlerin vaimon ystävättären, Bertha Wilhelmine Habermaasin kanssa. Heinäkuun kuudentena päivänä vuonna 1879 syntyy Karl, ensimmäinen heidän kolmesta pojastaan.

Vuonna 1880 Daimlerin ja Otton, moottorien tulevaisuuden kehitystä koskevat erimielisyydet kärjistyivät, ja johtivat Daimlerin irtisanoutumiseen Deutz AG:n palveluksesta. Pian tämän jälkeen myös Maybach lähti Deutzilta ja seurasi ystäväänsä Cannstattiin, jonne Daimler oli perustanut moottoreiden kehitystä varten uuden yhtiön.

Kaappikello-moottori (1885)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daimler-Maybach "kaappikello-moottori" vuodelta 1886
Fiedrich Wölfertin Daimler-moottorilla varustettu ilma-alus vuodelta 1888.

Vuonna 1885 Maybach ja Daimler saivat valmiiksi ensimmäisen moottorinsa. Sitä pidetään kaikkien bensiinillä toimivien polttomoottorien esiäitinä. Moottori oli makaava yksisylinterinen sekä ilmajäähdytteinen ja siinä oli valurautainen vauhtipyörä. Polttoaineseoksen sytytys tapahtui kuumaputkisytytyksellä, [3], joka oli Daimlerin ja Maybachin patentoima järjestelmä. Moottorin pakoventtiilin toimintaa ohjattiin nokka-akselilla. Tämä teki mahdolliseksi koneen kierrättämisen nopeudella 600 kierrosta minuutissa, kun siihen asti moottoreiden kierrosnopeus oli ollut luokkaa 120–180 kierrosta minuutissa.

Parivaljakko kehitti ensimmäisen kaasuttimen, jonka avulla bensiini ja ilma saatiin sekoitettua poilttokelpoiseksi seokseksi. Se asennettiin heidän seuraavaan, hieman suurempikokoiseeen moottoriinsa, joka oli nyt pystysylinterinen. Moottorin iskutilavuus oli 264 cm3 ja se antoi tehoa puoli hevosvoimaa 600 kierroksella minuutissa. Sylinteri oli eristetty ja jäähdyttämätön. Sytytys tapahtui säätämättömänä, kuumaputken avulla. Moottorin ulkonäön vuoksi, siitä tuli mieleen kaappikellon heiluri, Daimler antoi sille nimen "Standuhr" eli kaappikello.

Marraskuussa 1885 Daimler asensi moottorin puiseen polkupyörän runkoon ja loi näin maailman ensimmäisen moottoripyörän, Reitwagenenin, jolle haettiin patentti. Maybach suoritti laitteella sen neitsytmatkan, Cannstattista Untertürkheimiin, saavuttaen 12 km/h huippunopeuden.

Maaliskuussa 1886 kaksikko asensi suuremman, 462 cm3 ja 1,1-hevosvoimaisen kaappikellomoottorin hevosvetoisten vanujen voimanlähteeksi. Moottorilta oli remmiveto taka-akselille. Koeajossa vaunu saavutti maantiellä 15 km/h nopeuden. Kyseiselle ajoneuvolle on annettu kunnia olla maailman ensimmäinen moottoripyörä.[2]

Maybach ja Daimler kehittivät moottorilleen monia uusia käyttösovelluksia. Vuonna 1887 moottori asennettiin 4,5-metrisen "Neckar"-veneen voimanlähteeksi. Jokivene saavutti sen avulla 6 solmun nopeuden. Venemoottorit tulisivatkin olemaan Daimler-Motoren-Gesellschaftin päätuote aina 1900-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle. Moottorin valmistusoikeuksia myytiin Ranskaan ja Britanniaan. He myös asensivat moottorin saksalaisen ilmailun pioneerin, Fiedrich Wölfertin ihmisvoimalla toimivaan ilma-alukseen. Maailman ensimmäinen moottoroitu lento tapahtui Seelbergissä, elokuun 10. päivänä vuonna 1888. Lennon pituus oli kymmenen kilometriä.

Ensimmäinen Daimler-Maybach automobiili (1889)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daimler Stahlradwagen 1889

Heinäkuussa 1887 Daimler osti Cannstattista entisen metallivalimon tilat, pinta-alaltaan liki 3000 m2. Täällä he aloittivat venemoottoreiden valmistuksen ja heidän kehittämänsä "Neckar"-jokivene nousi suureen suosioon. Vuonna 1890 he perustivat oman, moottoreita valmistavan yhtiön, Daimler-Motoren-Gesellschaft (DMG). Yhtiön tarkoituksena oli valmistaa pieniä, nopeakäyntisiä moottoreita, Daimlerin ja Maybachin aiemmin kehittämien moottoreiden suunnitelmia hyödyntäen. Yhtiö myi myös muille valmistajille Daimlerin moottoreiden valmistus- ja myyntioikeuksia. Alkuun yhtiö työllisti 23 henkilöä. Daimler huolehti yhtiön kaupallisesta puolesta ja Maybach suunnittelusta.

Kaksikko valmisti ensimmäisen varsinaisen autonsa vuonna 1889. Kyseessä oli alusta asti suunniteltu kulkuneuvo eikä hevosvaunut, jotka varustetaan moottorilla. Auto esiteltiin vuoden 1889 Pariisin maailmannäyttelyssä. Stahlradwagen eli teräspyöräauto oli kaksikon Maybach-Daimler viimeisin huipputuote. Metalliputkirunkoon oli asennettu Maybachin uusin, nestejäähdytteinen V2-moottori. Kaasuttimen sumutusta oli saatu kehitettyä ja moottorissa oli nykyaikaiset lautasventtiilit. Tehoa 565 cm3 moottori antoi 1,5 hevosvoimaa. Voimanvälityksestä huolehti 4-portainen hammaspyörävaihteisto.[4]

Daimlerin moottorien valmistuslisenssit olivat monessa maassa autoteollisuuden käyntiin sysännyt tekijä. Daimlerin ja Maybachin patentteihin perustuvien autojen valmistuksen aloittivat:

DMG ja Phönix-moottori (1890 – 1900)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DMG ajautui taloudellisiin vaikeuksiin, koska moottoreiden myyntimäärät eivät olleet riittäviä ja lisenssioikeuksien tuotot jäivät suunniteltua vähäisemmiksi. Rahoittajien vaatimuksesta yksityinen yhtiö muutettiin osakeyhtiöksi vuonna 1890. Yhtiön hallitukseen tulleet rahoittajien edustajat eivät uskoneet Daimlerin ja Maybachin visioihin moottoroitujen vaunujen valmistuksesta ja laajensivat tehtaan hyvin myyvien paikallismoottoreiden tuotantoa. Hallitus jopa suunniteli yhtiön fuusioimista Otton Deutz AG:n kanssa. Tämä oli yksi syy, toinen oli Daimlerin ja Maybachin halu keskittyä visioimiensa autojen suunnitteluun, jonka vuoksi Daimler ja Maybach irtisanoutuivat yhtiöstä.

Vuonna 1894 Maybach suunnitteli, yhdessä Gottlieb Daimlerin ja tämän pojan Paulin kanssa kolmannen moottorimallinsa, kaksisylinterisen Phönix-rivimoottorin. Maybachin luomuksia pidetään yleisesti 1800-luvun lopun hienoimpina moottoreina. Hänen keksintöjensä merkitys moottoreiden valmistukselle ja autoteollisuudelle on ylittämätön. Lukuisten siihenastisten patenttiensa lisäksi Maybach kehitti jatkuvasti lisää parannuksia moottoreihin. Vuonna 1898 Maybach esitteli maailman ensimmäisen nelisylinterisen rivimoottorin, joka asennettiin Daimler Phönix-autoon.[5]

Vaikka DMG myi samaan aikaan paikallis- ja venemoottoreita läpi Euroopan, yhtiön kassatilanne ei ollut hyvällä tolalla. 1890-luvun puolivälin paikkeilla Daimlerin hyvä ystävä ja liikekumppani Frederick Simms lupasi järjestää DMG:lle tilauksia ja lisärahoitusta, ehdolla että Daimler, Maybach ja hän itse saavat paikan yhtiön johtokunnasta. Vuonna 1896 Daimlerin ja Maybachin yritystoiminta yhdistettiin DMG:n kanssa.

Näihin aikoihin Maybach koi elämässään kaksi vakavampaa takaiskua. Hänen teini-ikäinen, järjestyksessä toinen poikansa Adolf sairastui skitsofreniaan ja vietti loppuelämänsä mielisairaalassa. Toinen takaisku oli hänen ystävänsä ja liikekumppaninsa Gottlieb Daimlerin kuolema sydänsairauteen vuonna 1900.

Daimler-Mercedes -moottorit (1900)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mercedes 35PS 1902

Vuonna 1900 itävaltalainen liikemies ja kilpa-ajaja Emil Jellinek antoi Maybachille luonnokset uuden kilpa-auton prototyypistä. Jellinek arvosti suuresti Maybachin töitä ja halusi tämän suunnittelevan täysin uudenlaisen moottorin ja auton. Hän sitoutui ennakkoon ostamaan 36 autoa, ennen kuin ensimmäistäkään oli edes piirrustuspöydällä. Maybach tarttui toimeen ja tuloksena oli oman aikansa huipputuote, Mercedes 35 PS. Moottori oli oman aikansa mittareiden mukaan korkeaviritteinen nelisylinterinen rivimoottori, iskutilavuudeltaan 5918 cm3. Sylinterilohko oli kevytmetallivalua, tämä oli Maybachin suunnitelmia. Sylinterikannet olivat osa lohkon valua (ns. monobloc) ja sivuventtiilikoneistoa käytti kaksi nokka-akselia (ns. T-head). Imuventtiilin ajoitus oli lisäksi kuljettajan manuaalisesti säädettävissä. Kaasuttimia oli kaksi. Sytytys hoidettiin matalavirtamagneetolla, jolloin sen ajoitus oli huomattavasti aiempaa tarkempaa. Jäähdytyksestä huolehti Maybachin suunnittelema hunajakennojäähdytin. Moottori antoi tehoa ennenkuulumattomat 35 hevosvoimaa, joka antoi kevyelle, prässätylle teräspeltirungolle valmistetulle autolle 75 km/h nopeuden. Ajo-ominaisuudet olivat matalan painopisteen sekä koriin nähden leveän raidevälin ja pitkän akselivälin ansiosta aikansa huippua.

Prototyypi valmistui joulukuussa 1900 ja seuraavana vuonna Jellinek hankki autolla kilpailumenestystä, joka kasvatti yhtiön automyyntiä ja uskoa autojen valmistuksen tulevaisuuteen. Moottorille annettiin nimeksi Daimler-Mercedes, Emil Jellinekin tyttären lempinimen mukaan. DMG rekisteröi Mercedeksen viralliseksi tavaramerkikseen vuonna 1902. Mercedes 35 -mallia seurasi vuonna 1902 esitelty Mercedes-Simplex-mallisto

Vuonna 1902 tulipalo tuhosi DMG:n Cannstattin laitokset ja yhtiö siirsi kaiken toimintansa Untertürkheimiin, lähelle Stuttgartia. Maybach esitteli uutuuksinaan vuonna 1903 70-hevosvoimaisen, kuusisylinterisen rivimoottorin sekä vuonna 1906 nopeakierroksisen kilpamoottorin, joka tulisi palvelemaan myös ilmailukäytössä. Moottorissa oli kansiventtiilikoneisto sekä kaksoissytytys. Tehoa se antoi 120 hevosvoimaa.

Maybach ei tullut toimeen DMG:n johtokunnan kanssa, joten hän irtisanoutui yhtiöstä vuonna 1907. Samana vuonna Maybach sai Saksan Insinööriliiton, Verein Deutscher Ingenieure (VDI), kunniajäsenyyden.

Maybach-Motorenbau GmbH[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maybach Mb IVa -moottori
Maybach-Zeppelin V12 -moottori, vuodelta 1929.
Pääartikkeli: Maybach

Ilmalaivoja suunnitellut ja valmistanut Ferdinand von Zeppelin oli ollut yhteyksissä Maybachiin jo vuoden 1900 tienoilla, Maybachin ollessa vielä DMG:n palveluksessa. Zeppelin oli esittänyt Maybachille ajatuksensa ilma-alusten kehityksestä ja pyytänyt tätä suunnittelemaan ilmalaivalleen soveliaan voimanlähteen. Maybachin erottua DMG:n palveluksesta, vuonna 1907, hän muutti Stuttgartin lähistölle, Bissingeniin, jossa perusti vanhimman poikansa Karlin ja kreivi Zeppelinin kanssa vuonna 1909 Luftschiffbau Zeppelin GmbH:n tytäryhtiön nimeltä Luftfahrzeug-Motorenbau GmbH. Vuonna 1912 yhtiö siirtyi Friedrichshafeniin, jossa sijaitsivat Zeppelinin tehtaat.

Maybachin tämän aikakauden moottorit olivat:

  • Maybach AZ vuodelta 1909: 140 hp (100 kW)
  • Maybach CX vuodelta 1915: 210 hp (160 kW)
  • Maybach DW ja IR vuodelta 1914: 160 hp (120 kW)
  • Maybach HS, sekä variantti HSLu (Luftschiff) vuodelta 1915: 240 hp (180 kW)
  • Maybach Mb III, joka oli IR-moottorin variantti
  • Maybach Mb IV, joka oli HS-mootorin variantti

Kaikkien kyseisten moottorien nimellisteho on ilmoitettu merenpinnan tasolla, toisin kuin MbIVa -moottorin, josta tuli menestyksekkäin Maybachin tämän aikakauden moottoreista.

Maybach Mb IVa oli nestejäähdytteinen, kuusisylinterinen rivimoottori lentokone- ja ilmalaivakäyttöön sekä laivaston pikaveneisiin. Se oli yksi maailman ensimmäisistä, suuriin korkeuksiin sarjatuotantona valmistetuista moottoreista. Mallikoodistaan huolimatta se oli edeltäneestä IV-moottorista suunnittelultaan täysin poikkeava, ei ainoastaan pienin muutoksin tehty variantti. 1800 metrin korkeudessa moottori antoi 245 hevosvoimaa. Ensimmäisen maailmansodan aikana Luftfahrzeug-Motorenbau valmisti yli 2000 moottoria kuukaudessa, lisäksi Bayerische Motoren Werke GmbH valmisti sitä lisenssillä. Moottoria valmistettiin sodan jälkeen lukuisissa Euroopan maissa, koska rauhanehdot kielsivät Saksalta tämänkaltaisen tuotannon. Moottorista kehitettiin sodan aikana vielä versio MB, joka antoi tehoa 260 hevosvoimaa.

Vuonna 1916 Wilhelm Maybach nimitettiin Stuttgartin Tekniikan Yliopiston kunniatohtoriksi.

Vuonna 1918 yhtiö sai uuden nimen Maybach-Motorenbau GmbH. Rauhanehtojen pakottamana Saksa joutui lopettamaan lentokoneiden valmistamisen, joten Maybachin yhtiö siirtyi suunnittelemaan ja valmistamaan nopeakäyntisiä dieselmoottoreita rautatie- ja merikäyttöön ja bensiinimoottoreita maakulkuneuvoihin. Yhtiö paneutui ensimmäisten joukossa myös aerodynamiikan tutkimiseen.

Maybach aloitti myös oman henkilöautotuotannon. Vuonna 1919 valmistui ensimmäinen koemalli Maybach W1. Ensimmäinen sarjatuotantoon tarkoitettu malli Maybach W3 esiteltiin vuoden 1921 Berliinin autonäyttelyssä. Malli oli tuotannossa vuoteen 1928 ja kuten tuohon aikaan oli tapana, tehtaan valmistaman alustan koritti ulkopuolinen valmistaja. Maybachin yhteistyökumppanina oli ravensburgilainen korivalmistaja Hermann Spohn. Weimarin tasavallan talouslaman ja hyperinflaation vuoksi autojen myyntimäärät jäivät kaksikymmenluvulla joihinkin satoihin yksilöihin, vaikka malli oli tuotannossa vuoteen 1928 saakka. Vuonna 1928 esiteltiin V12-moottorinen Maybach W5.

Rauhanehdot olivat mahdollistaneet Saksalle ilmalaivojen kehittämisen ja valmistamisen siviili-ilmailuun ja matkustajaliikenteeseen ja niitä toimitettiin myös sotakorvauksena Yhdysvaltain laivastolle. Syyskuun 18. päivänä vuonna 1928 suoritti neitsytlentonsa niistä kenties kuuluisin, LZ 127 "Graf Zeppelin". Moottoreina siinä oli viisi kappaletta Maybach V12 -moottoria, joista jokainen tuotti 1600 kierroksen minuuttinopeudella tehoa 570 hevosvoimaa.

Wilhelm Maybach kuoli 29. joulukuuta vuonna 1929, Stuttgartissa, 83 vuoden ikäisenä.

Maybach-nimi on käytössä Mercedes-Maybach-versiossa Mercedes-Benzin nykyisessä S-sarjassa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]