Frederick Simms
| Frederick Richard Simms | |
|---|---|
.jpg) Simms vuonna 1909. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 12. elokuuta 1863 Hampurin vapaakaupunki |
| Kuollut | 21. huhtikuuta 1944 Lontoo, Englanti |
Frederick Richard Simms (12. elokuuta 1863 – 21. huhtikuuta 1944) oli insinööri ja liikemies, jolla oli suuri vaikutus koko Euroopan, mutta erityisesti Britannian moottoriteollisuuden kehitykseen. Simms syntyi Hampurissa elokuun 12. päivänä vuonna 1863. Hänen vanhempansa olivat Frederick Louis ja Antonia (o.s. Herman) Simms. Frederick nuoremman isoisä oli lähtöisin Birminghamista, mutta siirtynyt Hampuriin liiketoimiensa myötä. Simms opiskeli Saksassa ja Lontoossa ja osallistui Berliinin Polyteknisen Yhdistyksen toimintaan saatuaan oppimisjaksonsa "AG für Automatischen Verkauf, Hamburg - Berlin" -yhtiössä suoritettua. Hänen ensimmäisiä kaupallisia toimiaan oli ilmakaapelivaunujen ja -ratojen myynti yhdessä Blackpoolista kotoisin olleen liikekumppaninsa Stansfieldin kanssa. Heidän myymänsä kaapelivaunu asennettiin vuonna 1891 Crystal Palaceen. Crystal Palace oli Lontoon Hyde Parkissa sijainnut jättimäinen rautakehikkoinen lasirakennus, joka valmistui alun perin vuoden 1851 Lontoon maailmannäyttelyyn.[1]
Simms rakensi vuoden 1889 Bremenin messuille suunnittelemansa ilmakaapelivaunun esittelyä, kun hän tutustui samaisessa näyttelyssä Gottlieb Daimlerin valmistamaan polttomoottorikäyttöiseen raitiovaunuun, joka teki häneen suuren vaikutuksen. Daimler, joka oli kiihkeä anglofiili, oli työskennellyt Englannissa syksystä 1861 kesään 1863 höyryvetureita valmistaneen Beyer, Peacock & Company -yhtiön palveluksessa ja piti Englantia teknisen kehityksen kehtona. Näin miehet, joiden elämänpiiri oli saksalais-englantilaisen kulttuurin värittämä ja kiinnostuksen kohteena lupaava tulevaisuuden tekniikka, ystävystyivät huolimatta siitä että Simms oli lähes kolmekymmentä vuotta Daimleria nuorempi.[1]
Simmsin liiketoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Simms aloitti Daimlerin moottoreiden Britannian maahantuonnin vuonna 1890, ja ne esiteltiin aluksi vene- ja paikallismoottorikäyttöön. Sopimuksella, joka on päivätty 18. helmikuuta vuonna 1891, hän sai oikeudet Daimlerin patenttien alaisten tuotteiden valmistukseen ja myyntiin Brittiläisen imperiumin alueella. Tätä tehtävää varten hän perusti heinäkuussa 1891 Lontooseen Simms & Co Consulting Engineers -yhtiön.[2] Vuoden 1893 toukokuussa Simms perusti Daimler Motor Syndicate Ltd:n, jonka alaisuuteen kaikki Daimleriin sidoksissa olleet toiminnot ja sopimukset siirrettiin.[3] Heinäkuussa 1895 hän aloitti Daimlerin moottoreita voimanlähteenään käyttävien Panhard & Levassor -autojen edustuksen Britanniassa. Simms pyysi ystävänsä Gottlieb Daimlerin uuteen yritykseen konsultoivaksi insinööriksi.
Vuonna 1895 Simms myi Daimler Motor Syndicaten liikemies Harry Lawsonille, joka muutti sen nimen British Motor Syndicateksi. Tämä oli alkusysäys Daimler Motor Company of Coventryn ja brittiläisen autojenvalmistuksen synnylle. Mutta ennen kuin Simmsin ja Lawsonin välinen kauppa oli mahdollinen, Simmsin tuli saada suostumus patenttioikeuksien siirtoon kaikilta hänen aiemmilta sopijakumppaneiltaan eli sekä Gottlieb Daimlerilta että Daimler-Motoren-Gesellschaftilta. Saksassa tilanne oli se, että DMG oli talousvaikeuksissa ja Gottlieb Daimler yhdessä Wilhelm Maybachin kanssa olivat ulkona yhtiöstä oman ajoneuvoprojektinsa kimpussa. Simms lupasi järjestää DMG:lle lisää pääomaa ehdoilla, että Daimler ja Maybach otetaan takaisin yhtiön johtokuntaan ja myös hänelle itselleen varataan johtokunnasta yksi istuin. Näin tapahtui, ja voidaan todeta, että Simmsin suorittamalla DMG:n pelastumisella oli suuri vaikutus eurooppalaiseen ajoneuvoteollisuuteen, koska myöhemmin DMG yhdistyi Karl Benzin yhtiön kanssa muodostaen maailmanlaajuiseksi toimijaksi kasvavan Daimler-Benz AG:n. Simms toimi Coventryn Daimlerin konsultoivana insinöörinä, mutta hän ei kuulunut yhtiön johtokuntaan.
Vuonna 1896 Simms yhdessä Lawsonin kanssa organisoi Lontoon ja Brightonin kaupunkien välisen autojen retkeilyajon, jolle hän antoi nimen Emancipation Day drive. Emancipation Day on orjuuden lopettamisen muistopäivä, ja tällä nimellä Lawson halusi korostaa sitä, kuinka Britannian silloinen tieliikennelaki kahlitsi autoilijoita. Lawsonin mielestä "Red Flag Act" vuodelta 1865, eli laki joka määräsi ajoneuvon kattonopeudeksi maaseudulla 4 mph (6 km/h) ja kaupungissa 2 mph (3 km/h) ja määräsi ajoneuvon edellä kulkemaan henkilön punaista merkkilippua heiluttaen, oli suurin hidaste autojen valmistamiselle ja myynnille. Tämän ensimmäisen protestiluontoisen ajon muistoksi, ajetaan nykyisin vuosittainen Lontoo-Brighton retkeilyajo.
Vuonna 1897 Simms perusti omilla varoillaan yhdistyksen nimeltä Automobile Club of Great Britain. Tästä muodostui myöhemmin Royal Automobile Club (RAC). Vuosien 1898–1900 välillä hän myös johti Motor Carriage Supply Company -yhtiötä, joka myi sekä saksalaisia Daimler- että Simmsin "Motor Wheel" -ajoneuvoja ja Simmsin magneettoja.[4]
Sotilasajoneuvojen suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Simmsin Motor Scout oli kaiketikin maailman ensimmäinen polttomoottorikäyttöinen sotakone. Vuonna 1898 esitellyssä Motor Scoutissa De Dion-Boutonin nelipyöräiseen ajoneuvoon oli liitetty Maxim-konekivääri ja kevyt tulisuoja.
Vuonna 1899 esitelty Simmsin moottoroitu sotavaunu oli maailman ensimmäinen panssaroitu ajoneuvo. Ajoneuvon valmistuksesta vastasi myöhemmin sotateollisuuden suurvalmistajaksi nouseva Vickers & Sons. Ajoneuvossa käytettiin Coventryn Daimlerin valmistamaa alustaa, jonka voimanlähteenä oli saksalainen Daimler-moottori. Ajoneuvon prototyyppi oli tilattu ja suunniteltu huhtikuussa 1899, mutta Vickers sai ensimmäisen vaunun valmiiksi vasta vuonna 1902.
Simms Manufacturing Co[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1900 Frederick Simms perusti nimeään kantavan yhtiön, joka vuosina 1904–1907 valmisti henkilöautoja ja hyötyajoneuvoja sekä moottoreita muiden autonvalmistajien tarpeisiin.[5] Vuonna 1906 yhtiö toimitti Durham and District Motor Omnibus Co:lle yksikerroksisen linja-auton. 270 mailin matka Lontoon Kilburnissa sijainneilta tehtailta Durhamiin, Koillis-Englantiin kesti yli kaksi vuorokautta.
Vuonna 1906 yhtiö valmisti 12–15, 20–24, 26–30 ja 30–40 hevosvoimaisia kardaanivetoisia henkilöautoja Simms-Welbeck -nimellä.[6]
Vuonna 1908 yhtiö toimitti asiakkaalleen höyrykoneen tilalle 100 hevosvoimaisen Simmsin venemoottorin.
Vuonna 1909 yhtiö hankki Britannian yksinoikeudet ranskalaisen Appareils d'Aviation Les Frères Voisin -yhtiön lentokoneiden edustukseen.
Vuonna 1920 Kilburnin tehtaat tuhoutuvat tulipalossa. Vuosien 1920 – 21 talouslaman takia Simmsin konepajan tuotanto oli pysähdyksissä vuoteen 1926 asti.
Simms-Bosch Magneto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Simms oli yhteistyössä saksalaisen Robert Boschin kanssa kehittänyt magneettosytytys-laitteen. Se teki moottorien valmistajille mahdolliseksi määrittää polttoaineseoksen syttymishetki aiempaa täsmällisemmin, koska laitteen toiminta oli sidoksissa moottorin pyörimisnopeuden kanssa. Boschin ja Simmsin matalajännitemagneetto ei saavuttanut järin suurta suosiota, mutta se toimi perustana heidän korkeajännitemagneetolleen, josta muodostui magneettosytytyksen peruslaitteisto. Vuonna 1899 Bosch ja Simms perustivat yhteisyritys Compagnie des Magnetos Simms-Bosch, mutta se purkautui vuonna 1906, lähinnä henkilökohtaisten mielipide-erojen takia. Vuonna 1907 perustettu Simms Magneto Co.[7] piti hallussaan Boschin magneettojen Britannian valmistusoikeuksia, mutta pieniksi jääneiden tuotantomäärien tähden yhtiö ei pystynyt kilpailemaan muun eurooppalaisen tuotannon kanssa ja yhtiön toiminta lopetettiin vuonna 1913.
Simms Motor Units[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1913 Simms perusti Simms Motor Units Ltd -yhtiön [8] jonka alkuperäinen toiminta-ajatus oli myydä ja huoltaa erityisesti magneettoja sekä dynamoja. Varsinainen laitteiden valmistus hoidettiin alihankintana. Tärkeä tavarantoimittaja yhtiölle oli Simmsin vuonna 1910 perustama Simms Magneto Co of New Jersey,[7] ja yhtiöstä muodostui Britannian armeijan tärkein magneettojen toimittaja ensimmäisen maailmansodan aikana. Yhtiön työvoiman määrä kasvoi vuoden 1913 kahdestatoista henkilöstä yli kolmeensataan vuonna 1919. Vuonna 1920 Kilburnin tuotantolaitoksen tulipalon jälkeen yhtiö muutti entisen pianotehtaan tiloihin Pohjois-Lontoon East Finchleyhin. Komponenttien valmistus oli kuitenkin pysähdyksissä vuoteen 1926 asti. Vuonna 1915 sille perustettiin tytäryhtiö Standard Insulator Company Ltd[9] valmistamaan erilaisia Simms Motor Unitsin tuotteissa tarvittavia osakomponentteja. Lisäksi yhtiöllä oli Ranskan Lyon'ssa tytär, joka valmisti Simms-Vernier -kytkimiä magneettoihin.
1930-luvulla yhtiö kehitti yhteistyössä Leyland Motorsin kanssa ruiskusuuttimia ja "Uniflow"-ruiskupumpun dieselmoottoreita varten. Toisen maailmansodan aikana yhtiö oli merkittävä lentokoneiden ja panssarivaunujen magneettojen toimittaja. Lisäksi yhtiö valmisti dynamoja, käynnistinmoottoreita, valaisimia, pumppuja ja suuttimia, sytytystulppia ja -puolia. Sähköä johtavien metalliyhdisteiden parissa tehtävää tutkimusta varten perustettiin Compound Electro Metals Ltd -niminen yhtiö.
East Finchleyn laitokset jatkoivat kasvuaan toisen maailmansodan jälkeen, ja Simms Motor Units fuusioi itseensä monia muita yhtiöitä. Suurimmillaan yhtiön tuotantolaitosten pinta-ala oli 28 000 m2. Vuonna 1968 Simms Motor Units Ltd fuusioitiin Lucas CAV -yhtiöön. Tuotanto East Finchleyssä väheni sitä mukaa, kun ajoneuvojen tuotanto Britanniassa jatkoi laskuaan. Viimeinen tuotantolaitoksista suljettiin vuonna 1991 ja muutettiin asumiskäyttöön. Menneistä ajoista alueella muistuttavat Simms Garden- ja Lucas Gardens -nimiset kadut.
Frederick Simmsin perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Läpi elämänsä Frederick Simms oli tuottelias keksijä ja uuttera liikemies. Hän vaikutti suuresti Britannian ja koko Euroopan autoistumiseen, työskenteli varhaisen lentokoneteollisuuden parissa, valmisti itse autoja ja moottoreita ja kehitti niiden sähköisiä apulaitteita. Hänen keksinnöikseen monien muiden "ensimmäisten" lisäksi voidaan mainita myös ensimmäinen auton kuminen turvapuskuri sekä autojen suunnannäyttölaitteen eli vinkkarin prototyypin kehitys.
Simms oli naimisissa kahdesti. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli itävaltalainen, muuta historia ei hänestä kerro. Simms avioitui toisen kerran vuonna 1910 ja vaimonsa Mabel Louisen kanssa he saivat kaksi tytärtä.
Mabel Louise kuoli vuonna 1944 ja Simms itse kuoli pian tämän jälkeen huhtikuun 22. päivänä vuonna 1944. Hänen tuhkansa on laskettu vaimonsa viereen Lontoon Streatham Valen hautausmaalle.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Grace's Guide to British Industrial History - Frederick Simms
- ↑ Grace's Guide to British Industrial History - Simms and Co
- ↑ Grace's Guide to British Industrial History - Daimler Motor Syndicate
- ↑ Grace's Guide to British Industrial History - Motor Carriage Supply Co
- ↑ Grace's Guide to British Industrial History - Simms Manufacturing Co
- ↑ Grace's Guide to British Industrial History - Simms-Welbeck
- ↑ a b Grace's Guide to British Industrial History - Simms Magneto Co
- ↑ Grace's Guide to British Industrial History - Simms Motor Units
- ↑ Grace's Guide to British Industrial History - Standard Insulator Co
| ||||||||||
