Vyšni Volotšokin vesitie
Vyšni Volotšokin vesitie (ven. Вышневолоцкая водная система) yhdistää Itämeren ja Kaspianmeren vesistöt toisiinsa. Vuosina 1703–1722 Venäjän keisari Pietari Suuren käskystä Vyšni Volotšokiin rakennettiin Venäjän ensimmäinen kanava, joka yhdisti vesistöt. Tästä Mustajoen ja Tvertsajoen välisestä kanavajärjestelmästä tuli yksi tärkeimmistä Euroopan ja Aasian välisen tavaraliikenteen reiteistä 1700-luvulla. Se sijaitsee Vyšni Volotšokin kaupungin lähellä Tverin alueella, Venäjällä. Vesitie on yhä käytössä, mutta aika on ajanut sen ohi. Sitä eivät voi käyttää suuret jokilaivat, minkä vuoksi jokitavaraliikenteessä sen on korvannut Volgan–Itämeren vesitie.[1] Vyšni Volotšokin vesitie on yksi kolmesta kanavajärjestelmästä, jotka yhdistivät aikoinaan Nevan ja Volgan vesistöt toisiinsa. Muut olivat Volgan–Itämeren vesitie sekä Tihvinän kanavajärjestelmä.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vesireitti Ilmajärvestä ylävirtaan Mustajokea ja Tsnajokea pitkin sekä Tvertsajoelle ja sieltä alavirtaan Volgalle tunnetaan jo varjagiajoilta asti. [2]Tästä on todisteena huomattavat arkeologiset löydöt näiden jokien varsilta.
Vyšni Volotšok nimen alkuperä tulee venäjänkielen sanasta (волок), joka tarkoittaa vetotaivalta. Alue on Valdain ylänköä, jossa veneet vedettiin yhdestä joesta toiseen. Tällä vedenjakajalla myös varjagit vetivät veneensä mennessään Rurikinlinnasta Volgalle ja takaisin.
12.1.1703 Venäjän keisari Pietari Suuri allekirjoitti määräyksen kanavan rakentamisesta laivojen purjehdusta varten sen sijaan, että jatkettaisiin kantamista. Ruhtinas Matvei Gagarin määrättiin rakennustyön valvojaksi sekä hollantilainen vesi-insinööri Adriaan Houter Amsterdamista palkattiin projektia toteuttamaan. Rakennustöissä oli 6 000 miestä.
Vyšni Volotšokin vesitie avattiin vuonna 1709, jolloin siitä tuli ensimmäinen vesitie, joka yhdisti Nevan ja Volgan vesistöt toisiinsa. Kanavan nimeksi annettiin Ruhtinas Gagarinin mukaan Gagarinin kanava ja myöhemmin Tvertsan kanava. Se oli 2 811 m pitkä ja 15 m leveä. Siinä on 2 sulkua. Rakennustöissä tuli paljon suunnitteluvirheitä, minkä vuoksi siinä ei vesi riittänyt laivoja varten, joten purjehdus muuttui mahdottomaksi jo samana kesänä vuonna 1709.[1] Sitä korjailtiin seuraavina vuosina, jolloin sitä pystyttiin taas käyttämään. Vuonna 1718 Tsnajoki muutti virtaustaan ja ohitti sulut, minkä vuoksi purjehdus joella lopetettiin.
26.6.1719 Pietari Suuri määräsi novgorodilaisen kauppiaan Mihail Serdjukovin uudistamaan kanavan. Serdjukov rakennutti Vyšni Volotšokin tekoaltaan, josta vesi purkautui Mstinojärveen (sieltä Mustajokeen) ja toinen Tvertsajokeen. Hän myös uudisti kanavan ja sulut. Kanava oli hänen perheensä hallinnassa vuoteen 1774 asti, jolloin se siirtyi valtiolle. Sen ajan Serdjukovin perhe pystyi keräämään kanavan käyttäjiltä kulkumaksuja.[1]
1700-luvulla Serdjukov rakennutti useita sulkuja Mustajoelle ja Tvertsajoelle, jotta ne säilyisivät hyvässä purjehduskunnossa. Vuonna 1773 Jakov Sievers Novgorodin kuvernööri nimettiin vesitien valvojaksi. Sievers täydensi vesitietä rakentamalla sinne vielä 2 pienempää tekoallasta. Vuonna 1797 tehtiin vielä korjaustöitä siellä.[1] Näiden toimenpiteiden seurauksena vesiliikenne lisääntyi valtavasti tällä vesitiellä. 1760-luvulla kanavalla liikkui yli 4 000 laivaa vuodessa. Vuodesta 1775 eteenpäin siellä liikkui yli 55 000 laivaa vuodessa. Suurin liikenne oli 1814–1849, minkä jälkeen liikenne rupesi hiljenemään muiden vesiteiden käyttöönoton sekä rautatien valmistumisen jälkeen Moskovan ja Pietarin välille.[3]
Vuonna 1778 Vyšni Volotšokin vesitie oli valmis koko pituudeltaan Tverin ja Laatokan kanavan välillä. Se oli jaettu 3 osaan: yksi Tverin ja Mstinojärven välillä, toinen Mstinojärven ja Novgorodin välillä sekä kolmas Novgorodista Olhavanjokisuuhun. Vyšni Volotšokin vesitien päämaja oli Vyšni Volotšokissa, joka sai kaupunkioikeudet vuonna 1770.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Визитная карточка Вышнего Волочка Ирида-Прос. Viitattu 25.3.2014. (venäjäksi)
- ↑ MARE BALTICUM, s. 35
- ↑ a b Вышневолоцкая водная система (История водной системы от начала функционирования магистрального водного пути.) Вышневолоцкий историко-краеведческий альманах №1. Viitattu 26.1.2014. Russian
- Ulla Ehrensvärd-Pellervo Kokkonen-Juha Nurminen: MARE BALTICUM 2000 vuotta Itämeren historiaa. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1997. ISBN 951-1-13985-1.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rurikinlinnan tutkimukset (venäjäksi)
- Austr í Görðum: tulkintoja viikinkiajalta(venäjäksi)
- Rurikinlinnan harrastelija-arkeologiasivut (venäjäksi)