Vuoden opiskelijaurheilija -palkinto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vuoden opiskelijaurheilija -palkinto myönnetään ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa opiskelevalle suomalaiselle urheilijalle.

Valinnan perusteina ovat menestyminen opiskelijoiden omissa kansainvälisissä arvokilpailuissa, parittomina vuosina universiadeissa tai parillisina vuosina eri lajeissa järjestettävissä opiskelijoiden MM-kisoissa, muu urheilullinen menestys sekä opintojen ja urheilu-uran onnistunut yhteensovittaminen.

Palkinto on myönnetty vuodesta 2002 lähtien. Sen myönsi vuoteen 2014 asti Opiskelijoiden liikuntaliitto ja vuodesta 2015 alkaen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelma.[1]

Vuoden opiskelijaurheilija -palkitut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Nimi Laji Koulu Saavutus
2002 Anu Kopra suunnistus Tampereen yliopisto/Hämeenlinnan OKL OMM-kultaa pikamatkalla
2003 Jani Tanskanen voimistelu Jyväskylän yliopisto Universiadihopeaa rekillä
2004 Laura Lammi vesihiihto Haaga-AMK/ Vierumäen urheiluopisto OMM-pronssia kuvioissa
2005 Juha Haukkala freestylehiihto/ski cross Stadia AMK Universiadikultaa ski crossissa
2006 Viivi Koivu ammunta Jyväskylän yliopisto Kultaa ilmakiväärikilpailussa opiskelijoiden kv. kilpailussa
2007 Johanna Manninen pikajuoksu Jyväskylän yliopisto Universiadikultaa 100 m:llä ja pikaviestissä
2008 Bodil Holmström suunnistus Åbo Akademi 3 OMM-kultaa: keskimatkalla, pitkällä matkalla ja viestissä
2009 Kiira Korpi taitoluistelu Tampereen yliopisto Universiadipronssia
2010 Pauliina Frilander ampuja Tampereen yliopisto OMM-kultaa urheilukiväärin makuuasentokilpailussa
2011 Rockettes muodostelmaluistelu useita eri pk-seudun korkeakouluja Kultaa talviuniversiadeissa
2012 Pekka RintamäkI painija Seinäjoen ammattikorkeakoulu OMM-pronssia kreikkalaisroomalaisen painin 84 kg:n sarjassa
2013 Sami Niemi mäkihyppääjä Rovaniemen yliopisto Universiadikultaa normaalimäessä, hopeaa suurmäessä ja sekajoukkuemäessä
2014 Helena Kuusisto karateka Diakonia-ammattikorkeakoulu Opiskelijoiden MM-pronssia[2]
2015 Kristiina Mäkelä kolmiloikka Helsingin yliopisto[3]
2017 Salla Koskela hiihtosuunnistus Itä-Suomen yliopisto Neljä MM-mitalia[1]
  1. a b Joensuulainen Salla Koskela valittiin vuoden opiskelijaurheilijaksi Karjalainen. 21.9.2017. Arkistoitu 7.11.2017. Viitattu 6.11.2017.
  2. Helena Kuusisto palkittiin vuoden 2014 opiskelijaurheilijana sport.fi. 30.3.2015. Suomen Olympiakomitea. Arkistoitu 17.9.2016. Viitattu 25.4.2016.
  3. Kristiina Mäkelä palkittiin vuoden 2015 opiskelijaurheilijana sport.fi. 14.4.2016. Suomen Olympiakomitea. Arkistoitu 17.9.2016. Viitattu 25.4.2016.