Sami Niemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sami Niemi Lahdessa 2014.

Sami Niemi (s. 16. helmikuuta 1991 Rovaniemi) on suomalainen uransa lopettanut mäkihyppääjä, joka edusti Ounasvaaran Hiihtoseuraa.[1]

Niemi selviytyi joulukuussa 2007 karsinnasta Kuusamon maailmancupin osakilpailuun, jossa hän sijoittui 35:nneksi. Myöhemmin samassa kuussa hypättiin Sveitsin Engelbergissä kaksi kilpailua, joihin molempiin Niemi selviytyi mukaan, mutta hän jäi molemmissa osakilpailuissa ensimmäiselle kierrokselle. Hän tuli mukaan vuoden 2007–2008 Keski-Euroopan mäkiviikon kahteen viimeiseen kilpailuun, jotka molemmat hypättiin Bischofshofenissa huonojen sääolojen estäessä kilpailemisen toisen kilpailun alkuperäisessä kisakaupungissa Innsbruckissa. Ensimmäisessä kilpailussa Niemi jäi karsintaan, mutta toisessa kilpailussa hän selvitti tiensä toiselle hyppykierrokselle sijoittuen 27:nneksi ja saavuttaen uransa ensimmäiset maailmancupin pisteensä. Mäkiviikon lopputuloksissa hän oli 57:s kerättyään 201,1 pistettä. Niemi oli mukana myös mäkiviikolla 2008–2009. Parhaimmillaan Niemi on sijoittunut maailmancupissa 24:nneksi Klingenthalissa marraskuussa 2014.[1]

Niemi voitti kultaa joulukuussa 2013 Universiadeissa normaalimäessä. Hän voitti Universiadeissa myös suurmäen hopeaa ja sekajoukkuekilpailussa hopeaa Julia Kykkäsen kanssa. Niemi valittiin Vuoden opiskelijaurheilijaksi 2013. [2] Niemi voitti normaalimäen SM-kultaa maaliskuussa 2014 Rovaniemen Ounasvaaralla yhden kierroksen kilpailussa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Sami Niemi Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) tietokannassa (englanniksi)
  2. Mäkihyppääjä Sami Niemi on vuoden opiskelijaurheilija 2013 3.2.2014. Opiskelijoiden Liikuntaliitto OLL. Viitattu 17.2.2014.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.