Vilma Tihilä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vilma Tihilä
Henkilötiedot
Syntynyt1991 (ikä 32–33)
Kansalaisuus Suomi
Ammatti elokuva- ja näyt­tä­mö­oh­jaaja, koreografi ja tanssija
Puoliso Sami Hokkanen[1]
Käsikirjoittaja
Alma mater Turun konservatorio, London Contemporary Dance School
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb

Vilma Tihilä (s. 1991) on suomalainen elokuva- ja näyttämöohjaaja, koreografi ja tanssija. Tihilä on työssään erikoistunut tanssielokuvaan ja monitaiteellisiin näyttämöteoksiin yhdistäen teoksissaan nykytanssia, fyysistä teatteria ja uutta musiikkia. Koulutukseltaan hän on tanssielokuvan maisteri ja tanssija.

Koulutus ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tihilä on valmistunut tanssielokuvan maisteriksi (MA in Screendance) London Contemporary Dance Schoolista vuonna 2019[2] sekä tanssijaksi Turun konservatoriosta vuonna 2015.[3] Tihilä on myös opiskellut Sibelius-Akatemiassa musiikin teoriaa ja klassista laulua sekä Stockholms Dramatiska Högskolanissa fyysistä elokuvaa.[2]

Tihilän ohjaamia elokuvia on esitetty muun muassa Loikka Tanssielokuva Festivaalilla Suomessa,[4] InShadow Festivaalilla Portugalissa,[5] Bestia Danzantes Dance Film Festivaalilla] Chilessä,[6] Video-Poetry Festivaalilla Argentiinassa[7] ja F-O-R-M Festivaalilla Kanadassa.[8]

Tihilän ohjaamia näyttämöteoksia on esitetty muun muassa Helsingin Musiikkitalossa,[9][10] Joensuun Kaupunginteatterissa,[11] Turun Barker-teatterissa,[12] Pietarsaaren Schaumann-salissa[13] ja Vapaan Taiteen Tilassa[14] Suomessa sekä ulkomailla muun muassa Englannissa,[15] Puolassa, Virossa, Palestiinassa ja Kamerunissa.[16]

Tihisen puoliso on näyttelijänä-ohjaaja Sami Hokkanen joka tekee myös tanssielokuvia.[1]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Elokuva Rooli
2019 Unisono Ohjaaja, kuvaaja
2018 Paikka Koreografi
2016 Contiguity Ohjaaja, koreografi
Näyttämöteokset
Vuosi Teos Rooli
2019 Kajo Koreografi
Eläinten Karnevaali Koreografi, tanssija
2018 One Act on Identity Ohjaaja
Johann Nyt! Ohjaaja
2017 Flora & Fauna Koreografi, tanssija
Aix Ohjaaja, koreografi

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Aromaa, Jonni: Suomi on tanssielokuvan suurmaa – elokuvat tehdään kengännauhabudjetilla Yle Uutiset. 4.4.2018. Viitattu 8.3.2021.
  2. a b About Vilma Tihilä. Viitattu 24.10.2020. (englanniksi)
  3. Viimeinen huuto paljastaa tanssinopiskelijoiden taidot koreografeina Aamuset Kaupunkimedia. 21.1.2015. Viitattu 24.10.2020. (englanniksi)
  4. Huhtala, Jussi: Loikka-tanssielokuvafestivaali käynnistyy torstaina Episodi. 4.4.2018. Viitattu 24.10.2020.
  5. InShadow festival / VoArte InShadow Festival program. 2019. Arkistoitu 27.10.2020. Viitattu 24.10.2020.
  6. Special Screening Loikka 2017 Bestias Danzantes. Arkistoitu 27.10.2020. Viitattu 24.10.2020. (espanjaksi), (englanniksi)
  7. VideoBardo 22 años – Videobardo 2018 Festival Internacional de Videopoesía Festivales Invitados. Viitattu 24.10.2020. (espanjaksi)
  8. F-O-R-M 2017 Festival Program, s. 12–13. F-O-R-M 2017 Festival. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.10.2020). (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  9. Far(away) ensemble: Yksi näytös identiteetistä Musiikkitalo. Viitattu 24.10.2020. [vanhentunut linkki]
  10. Stenberg, Anna: One Act on Identity – Far(away) Ensemble: One Act on Identity Annastenberg.info. Viitattu 8.3.2021.
  11. Yle Joensuu Facebook. Viitattu 24.10.2020.
  12. Ohjelmisto Barkertheatre. Viitattu 24.10.2020.
  13. Ny Musikteater / New Music Theatre / 4 x Showcase, s. 27, 32. Showcase-festivaali. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.10.2020). (ruotsiksi), (suomeksi), (englanniksi)
  14. Aix – fyysinen konsertti Vapaan Taiteen Tila. 15.3.2017. Viitattu 24.10.2020.
  15. Bloomsbury Festival 2019 Brochure, s. 22–23. Bloomsbury Festival. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.10.2020). (englanniksi)
  16. Flora & Fauna Tanssiteatteri Hurjaruuth. Arkistoitu 26.10.2020. Viitattu 24.10.2020.

Aiheesta muualla:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]