Venykekirjoitus
Venykekirjoitus on Wolmar Schildtin kehittämä kirjoitusjärjestelmä. Siinä suomen kielen pitkiä vokaaleita ei merkitä kahdella kirjaimella vaan yhdellä kirjaimella, jonka päällä on venykemerkki (^) eli sirkumfleksi, harvemmin nimellä pujo. Sen sijaan pitkät konsonantit merkitään kahdella kirjaimella.
Perusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Schildt esitteli venykekirjoitusjärjestelmän ensimmäisen kerran 1840-luvulla. Hän puolusti uutta merkintätapaa sillä, että venykkeillä eli lyhikkeillä kirjoittaminen on nopeampaa kuin kahdella vokaalilla. Schildt piti venykekirjoitusta esteettisesti kauniimpana ja vetosi myös unkarin kielen samantapaiseen käytäntöön.
Schildt haki tukea uudelle käytännölle tanskalaisen kielentutkijan Rasmus Raskin samantapaisista ajatuksista, vaikka Raskin menetelmässä käytettiin venykkeenä merkkiä ´. Schildt piti omaa venykettään parempana, koska se erottui kokonsa vuoksi selvemmin eikä sekoittunut korkomerkkiin.
Vakiintuneen kirjoituksen muuttamista vastustaville Schildt huomautti, että muidenkin kielten kirjoitustavat ovat muuttuneet aikojen kuluessa, kuten ruotsin vanha book muotoon bok. Saman ilmiön hän nosti esiin suomen kielessäkin, koska Mikael Agricola kirjoitti aikoinaan eri tavalla kuin mitä kirjoitettiin 1800-luvulla.
Schildtin venykekirjoituksessa pitkät vokaalit aa, ee, ii, oo, uu, ja yy kirjoitetaan muodossa â, ê, î, ô, û ja ŷ. Vokaalit ä ja ö Schildt suositteli kirjoitettavaksi latinan mallin mukaan æ ja œ sekä pitkinä vokaaleina æ̂ ja œ̂, koska kahden merkin kirjoittaminen kirjaimen yläpuolelle saattaisi vaikuttaa rumalta. Myöhemmin hän otti œ:n tilalle ø:n. Esimerkkikatkelmaksi hän tarjosi Isä meidän -rukousta:
- Isæ meidæn joka olet taivaisa. Pyhitettækœ̂n Sinun nimes. Læhestykœ̂n Sinun valtakuntas. Tapahtukôn Sinun tahtos nîn mâssa kuin taivâssa. Anna meille tænæ-pæivænæ meidæn jokapæivæinen leipæmme. Ja anna meille meidæn syntimme antêksi, nînkuin mekin antêksi annamme meidæn velvollistemme. Ja ele johdata meitæ kiusauksên. Mutta pæ̂stæ meidæt pahasta. Sillæ Sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.
Venykekirjoituksen käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Schildt pyrki edistämään venykekirjoitusta mm. tarjoamalla Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjoituskilpailuun rahapalkinnon, jonka saamisen ehtona oli, että palkittu kirja on painettava venykekirjaimilla. Kilpailun voitti K. Kiljanderin laatima J. L. Runebergin Nadeschda-teoksen suomennos. Teos ilmestyi venykekirjoituspainoksena 1860, mutta 1881 julkaistu toinen painos oli jo vakiintuneen kirjoitustavan mukainen.
Schildtin ohella innokkaimpia venykekirjoituksen puolustajia oli Erik Alexander Ingman. Hän julkaisi kreikkalaisen Anakreonin runosuomennoksia venykekirjoituksella painettuina.
Venykekirjoitus jäi vain lyhyeksi marginaali-ilmiöksi 1800-luvun suomen kielen kehityksessä. Osmo Ikola on arvellut, että venykekirjoituksen käyttöönotto ei sinänsä ollut huono ehdotus, mutta tehtiin aivan liian myöhään, sillä suomen ortografia oli jo 1800-luvun puolivälissä sikäli vakiintunut, ettei näin suuri ja syvällekäypä muutos ollut enää mahdollinen. Vaikka Schildt artikkelissaan ”Sananen Suomen kielen ulko-muodosta ja venytys-merkistä” kehuu, että ”jo moni sivistynyt henkilö” pitää hyvänä ”ûtta kirjotus-lâtua”, todellisuudessa venykekirjoitusta käyttivät Schildtin ohella vain harvat kirjoittajat. Schildtin ennustus, että venykekirjoitus ”kerran on oleva yleinen Suomen kielessä”, ei toteutunut. Kuitenkin Schildtin ja hänen vaimonsa hautakiven teksti Jyväskylän vanhalla hautausmaalla on kirjoitettu venykekirjoituksella ja läheisen Puistokadusta haarautuvan pienen kadun nimi on Venykekuja.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hirvonen, Maija, Anna Makkonen & Anna Nybondas (toim.) 1981: 15 vuosikymmentä: kirjallisia dokumentteja erään seuran historiasta. SKS, Helsinki.
- Kilpinen, W. 1847: Uusi kirjoitus-tapa. – Suometar 13.7.1847.
- Kilpinen, W. 1856: Sananen Suomen kielen ulko-muodosta ja venytys-merkistä. Teoksessa Suomi: tidskrift i fosterländska ämnen. 1856. Finska Litteratur-Sällskapets förlag, Helsingfors.
- Lång, Markus 1996: Suomen ja Viron kirjakielestä: katsaus historiaan ja kielenohjailuperiaatteisiin. Esitelmä lehtori Laila Lehikoisen johtamassa kielenhuollon praktikumissa Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksessa.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Audejev-Ojanen, Pirkko: Venytysmerkkilöt – Wolmar Schildtin omat kirjaimet. Verkkomakasiini – Jyväskylän yliopiston kirjaston tiedotuslehti.