Veikko Sonninen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Veikko Johannes Sonninen (16. toukokuuta 1949 Lapinlahti8. helmikuuta 2024 Lahti[1][2]) oli suomalainen järjestöjohtaja ja kustantamoalan aktiivinen toimija.

Sonninen valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1977. Hän työskenteli Lääketeollisuusyhdistyksen toimitusjohtajana vuosina 1978–1988. Hän siirtyi vuonna 1988 kirjankustannusalalle ja toimi Suomen Kustannusyhdistyksen toimitusjohtajana ja Suomen Kirjasäätiön asiamiehenä vuosina 1989–2007. Hän toimi säätiön asiamiehen ominaisuudessa lähes 20 vuoden ajan Finlandia-, Tieto-Finlandia- ja Finlandia Junior -palkintolautakuntien sihteerinä.[3]

Tekijänoikeusjärjestö Kopioston toimintaan hän osallistui 1990-luvun alusta aina eläkkeelle jäämiseensä saakka, sekä hallituksen varapuheenjohtajana että valokopiojaoston puheenjohtajana. Samaten hän toimi Federation of European Publishers -järjestön Executive Committeen jäsenenä.

Sonninen oli eräs Helsingin kirjamessujen keskeisiä ideoijia ja toimi messujen näyttelytoimikunnan puheenjohtajana vuosina 2000–2006. Kirjakilta myönsi hänelle kirjaporvarin arvonimen vuonna 2007.

Sonninen valitsi vuoden 2008 Tieto-Finlandian voittajaksi Marjo T. Nurmisen Tiedon tyttäret. Voiton julkistamispuheessa hän arvosteli voimakkaasti valintaraadin ratkaisua jättää Panu Rajalan kirjoittama Mika Waltarin elämäkertateos Unio mystica pois ehdokkaiden joukosta. Puheenvuoro herätti lehdistössä huomiota.[4][5]

Sonninen oli innokas sanaristikkomies. Hän otti osaa kaikkiin kolmeentoista ristikonratkonnan SM-kisaan vuosina 1993–2018 ja saavutti niissä useita mitaleja.[6] Hän myös laati sanaristikoita, muun muassa teoksiinsa Ristikkoretki, Murreristikot, Sata ja yksi ristikkoa ja Pukstaaviristikot.[7]

Palkintoja ja tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pyhän Karitsan 1. luokan ritarimerkki 1989
  • Suomen kirjaviisas 2001 ja 2003
  • Kirjapöllö, 2007, elämäntyöstä
  • Kirjakillan kirjaporvari 2007
  • Suomen Kustannusyhdistyksen kultainen ansiomerkki 2008

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ardin, Annika: Muistokirjoitus | Veikko Sonninen 1949–2024 Helsingin Sanomat. 9.3.2024. Viitattu 10.3.2024.
  2. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 10.3.2024, s. B 30.
  3. Finlandian takapirusta diktaattoriksi Etelä-Suomen Sanomat. 18.11.2008. Viitattu 12.2.2011.
  4. Veikko Sonnisen puhe Tieto-Finlandia -palkinnon jakotilaisuudessa 20.11.2008. WSOY. Viitattu 12.2.2011. [vanhentunut linkki]
  5. Tieto-Finlandian valinnasta ilmiriita 20.11.2008. MTV3. Viitattu 12.2.2011.
  6. Ristikko SM 2011 sanaristikot.net. 16.4.2011. Viitattu 17.8.2011.
  7. Fabellan kirjoja Fabella. Arkistoitu 10.1.2012. Viitattu 17.8.2011.