Vegemite

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vegemitea paahtoleivällä

Vegemite on australialainen levite, joka valmistetaan oluen valmistuksen hiivajätteistä. Sitä syödään leivänpäällisenä lähinnä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Vegemiten kehitti vuonna 1922 tri Cyril P. Callister tuolloiselle Fred Walker & Co:lle korvaamaan sodan aikana keskeytyneitä brittiläisen Marmiten toimituksia. Tuote oli pitkään yhdysvaltalaisen Kraft Foodsin ja sitten siitä eriytetyn Mondelezin omistuksessa, kunnes sen osti vuonna 2017 australialainen Bega-juustoyhtiö[1].

Vegemite sisältää runsaasti B-vitamiineja, glutamiinia ja lähes 8 % suolaa[2]. Maku on suolainen, maltainen ja hiukan hapan. Ulkomuoto muistuttaa maapähkinävoita.

Tuotteen suosio nousi etenkin 1950-luvun mieleen jääneiden mainoskampanjoiden myötä. Nykyisin Vegemite luetaan Sydneyn oopperatalon ja Ulurun vertaiseksi Australian kulttuuri-ikoniksi.[3]

Elokuussa 2015 Australian alkuperäisasukkaiden asioista vastaava ministeri Nigel Scullion vaati Vegemiten myynnin rajoittamista, sillä sitä käytetään syrjäseuduilla kiljun valmistamiseen.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rod McGuirk, The Associated Press: Vegemite goes home: Oreo maker sells to Australia’s Bega The Seattle Times. 18.1.2017. Viitattu 26.11.2020.
  2. Marks, Kathy: Love, or loathe it. Australia says: Save our Vegemite The Independent. 1.2.2009. Viitattu 9.8.2015.
  3. http://www.nma.gov.au/exhibitions/symbols_of_australia/vegemite
  4. Nurminen, Jussi: Suosikkileivänpäällinen päätyy Australiassa pontikkaan – ministeri suosittelee myyntirajoituksia Yle Uutiset. 9.8.2015. Viitattu 9.8.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]