Vankisurmat
| Vankisurmat | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Antti Kujala |
| Genre | sotahistoria |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 2008 |
| Sivumäärä | 332 |
| ISBN | 978-951-0-33761-5 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Vankisurmat – neuvostovankien laittomat ampumiset jatkosodassa on dosentti Antti Kujalan vuoden 2008 tietokirja, joka käsittelee suomalaisten sotilaiden ja siviilien neuvostoliittolaisia sotavankeja vastaan jatkosodan aikana tehtyjä henkirikoksia. Teos käsittelee noin 200:aa korkeimpaan oikeuteen saakka edennyttä jatkosodan aikaista henkirikosta. Kirjan mukaan jatkosodan aikana suomalaisten hallussa oli 67 000 neuvostovankia, joista kuoli arviolta noin 22 000. Heistä arviolta tuhat ammuttiin. Arkistoista jää epäselväksi kuinka moni ampumistapaus oli laillinen, esimerkiksi karkaamisyritysten yhteydessä suoritettu, ja kuinka moni rikostapaus.
Suomen Neuvostoliiton kanssa solmima Moskovan välirauhansopimus velvoitti Suomea tuomitsemaan sotarikoksiin syyllistyneet kansalaisensa. Teos ei käsittele näitä poliittisia oikeudenkäyntejä, vaan neuvostosotavankeihin kohdistuneita henkirikoksia. Neuvostoliitto salli näihin rikoksiin syyllistyneiden tuomitsemisen Suomen omissa siviili- ja sotilastuomioistuimissa ja Suomen lakien mukaan, mutta valvoi oikeudentutkintoja ja puuttui Liittoutuneiden valvontakomission kautta yksittäistapauksissa joihinkin oikeudenkäynteihin. Toisen maailmansodan voittaneet demokraattiset valtiot eivät tuominneet sotarikoksiin syyllistyneitä omia kansalaisiaan kuin ainoastaan poikkeustapauksissa, mutta Suomi joutui sodan häviäjänä järjestämään suuren määrän tutkimuksia ja oikeudenkäyntejä, sekä tekemään tuomioista selkoa Neuvostoliitolle.[1]
Kujalan mukaan tästä huolimatta sotarikosoikeudenkäynneissä täyttyivät oikeusvaltion edellytykset, ja vaikka alemmat oikeusasteet saattoivat joskus tehdä virheitä, ainakin Korkeimmassa oikeudessa tuomiot olivat lakien mukaisia. Suomessa tuomittiin sotarikoksista eri oikeusasteissa yli 700 henkilöä, näistä 300 Korkeimmassa oikeudessa. Korkeimman oikeuden tuomioista 200 koski henkirikoksia.[2]
Kirja syntyi osana Kansallisarkiston Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset 1939–55 -tutkimusprojektia, jonka perustamisesta valtioneuvosto päätti 2004.[3]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jari Hanski arvioi Kujalan teoksen Helsingin Sanomien kirja-arviossa jänteväksi ja kiinnostavaksi. Hanskin mukaan aihe on arka, mutta Kujala ei sorru paatoksellisuuteen eikä historioitsijalle sopimattomaan syyttelyyn. Tapahtumien kulku tuodaan esiin sellaisenaan asiakirjojen mukaisesti.[4] Kirja sai myönteisen vastaanoton myös Kymen sanomissa.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kujala, s. 11, 281
- ↑ Kujala, s. 11
- ↑ Kujala, s. 10
- ↑ Helsingin Sanomat: Sotavankien kuolemat rintamalla ja leireillä (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Kymen Sanomat: Suomalaiset eivät olleet sotiessaan muita kansoja parempia tai pahempia (Arkistoitu – Internet Archive)