Vaimokauppa
Vaimokauppa eli naiskauppa on ihmiskaupan muoto, jossa tyttöjä ja naisia myydään avioliittoon miesten kanssa. Monet solmituista avioliitoista ovat pakkoavioliittoja, kun taas osa muistuttaa järjestettyjä avioliittoja. Monet kaupatuista naisista päätyvät myös seksiorjuuteen, pakkotyöhön ja perheväkivallan uhreiksi. Vaikka osa vaimokaupasta tapahtuukin postimyyntivaimoja välittävissä toimistoissa, ovat ne kuitenkin ilmiöinä erillisiä.
Osa naisista päätyy vaimokaupan uhriksi sen jälkeen, kun heidät on kaapattu tai huijattu lähtemään kotoaan siinä uskossa, että heille olisi luvassa työpaikka. Osa puolestaan ostetaan avioliittoon vanhempiensa luvalla. Tällöin vanhemmat saavat maksun tytöstä. Ainakin Intiassa monet vaimokaupan uhrit tulevat hyvin köyhistä oloista, eikä perheellä ole varaa maksaa myötäjäisiä tytön tavanomaista naittamista varten. Vanhemmat saattavatkin ajatella, että tyttären kauppaaminen on parempi tai ainoa vaihtoehto.[1]
On tavallista, että kaupattu nainen kokee avioliiton aikana väkivaltaa aviomiehen tai hänen perheensä taholta. Nainen voidaan omaisuuden tavoin myydä myös mieheltä toiselle.[1]
Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaimokauppaa käydään paljon ainakin Kiinassa ja Intiassa. Koska molemmissa näissä maissa on enemmän miehiä kuin naisia, miesten on vaikeampaa löytää itselleen vaimo. Sukupuolten välinen tasapaino vaihtelee myös maiden sisällä alueittain. Vielä vuonna 2005 Kiinassa oli noin 120 miestä jokaista sataa naista kohti.[2] Toisaalta vaimon päätyvät ostamaan tavallisesti miehet, joilla on muidenkin syiden takia vaikeuksia löytää itselleen vaimo. Mies saattaa olla esimerkiksi vähävarainen, vammainen tai leski.[1]
Eräs intialainen vaimokauppaa vastaan kampanjoiva kansalaisjärjestö vertaa vaimokauppaa orjakauppaan ja arvelee, että monet miehet hakevat vaimon ostamisella ennen kaikkea taloudellista hyötyä. Järjestö vertaa vaimon ostohintaa ja kotiapulaisen kuukausipalkkaa huomauttaen, että vaimosta mies saa myös seksuaalista hyötyä ja voi saada tähän sijoittamansa rahat takaisin muutaman vuoden kuluttua ostosta myymällä vaimon eteenpäin.[1]
Uhrit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinassa vaimo- ja ihmiskaupan uhreiksi joutuvat enimmäkseen kiinalaiset naiset. Ilmiö on kuitenkin kansainvälistynyt, ja maahan tuodaan vaimoiksi naisia myös Kiinaa ympäröivistä köyhemmistä maista. Ulkomaalaiset vaimot ovat kotoisin pääosin Vietnamista, Kambodžasta, Laosista ja Mongoliasta.[2] Naispuolisista Pohjois-Korean loikkareista suurin osa tulee Kiinan puolella myydyksi joko seksiorjuuteen tai avioliittoon.[3][4] Myös Pakistanista ja Myanmarista haetaan Kiinaan vaimoja. Osa näistä suhteista johtaa siihen, että naista hyväksikäyttää seksuaalisesti mahdollisesti useampi mies.[5]
Kiinassa kaupatut pohjoiskorealaiset naiset ovat 17–40 ikävuoden välillä, ja ostajat ovat 37–58-vuotiaita miehiä. Kiinassa ainakin pohjoiskorealaiset naiset myydään iästä ja ulkonäöstä riippuen noin 240–2400 euron hintaan.[3] Intiassa vaimon hinta on jopa 50 000 rupiaa eli noin 550 euroa. Intiassa kaupattuja vaimoja kutsutaan nimellä paro.[1]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e ”En tiedä, miksi mieheni osti minut” Maailman Kuvalehti. 6.1.2020. Viitattu 3.2.2024.
- ↑ a b Kiinassa kukoistaa ihmiskauppa Yle Uutiset. 21.9.2010. Viitattu 3.2.2024.
- ↑ a b North Korean Women Sold in China Radio Free Asia. Viitattu 3.2.2024. (englanniksi)
- ↑ The North Korean People's Challenges libertyinnorthkorea.org. Viitattu 3.2.2024. (englanniksi)
- ↑ The Pakistani brides being trafficked to China bbc.com. 14.5.2019. Viitattu 3.2.2024. (englanniksi)