Väinö Rouvinen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Väinö Heikki Rouvinen (s. 12. syyskuuta 1932 Tuupovaara) on suomalainen taidegraafikko.[1]

Pohjois-Karjalassa syntynyt Rouvinen opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa 1951–1955, muun muassa Aukusti Tuhkan oppilaana, jonka pitämille jatkokursseille hän osallistui vielä 1958–1959.[2]

Rouvinen tekee metalligrafiikkaa ja käyttää usein akvatintaa melko pienikokoisissa töissään. Niiden aiheina ovat monesti maisemat tai surrealistiset näkymät. Rouvinen on kokeillut myös informalismia 1960-luvulla ennen siirtymistä surrealismiin 1970–1980-luvuilla. Sittemmin surrealismi on osin muovautunut sadunomaisiksi ja jopa romanttisiksi tuokiokuviksi.[2] Hän on Tutka-ryhmän perustajajäsen[3] ja kuulunut myös Brondan vintin taiteilijaryhmään.

Rouvinen esiintyi tv-ohjelmassa Kuva, tanssi, teatteri vuonna 1977. Ohjelma kertoi kolmesta taiteen tekijästä, kaksi muuta taiteilijaa olivat Emmi Jurkka ja Ritva Räsänen.[4] Rouvinen sai Pro Finlandia -palkinnon 1987.[5] Hän on asunut Varkaudessa vuodesta 1964 lähtien. Sitä ennen hän työskenteli Helsingissä monissa eri ammateissa kuten ravintolan ja Ateneumin taidemuseon vahtimestarina, varastonhoitajana ja konepajan työläisenä.[2]

Rouvinen oli vuodesta 1961 lähtien naimisissa taidemaalari Meeri Torvisen (1933–2018) kanssa. He saivat kolme lasta, joista Maria Torvinen-Mäkelä (s. 1962) on myös taidegraafikko.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Väinö Rouvinen taiteilijamatrikkelissa
  2. a b c Ilvas, Juha: Kansallistaidetta. Suomalaista taidetta Kansallis-Osake-Pankin kokoelmissa, s. 268–269. Väinö Rouvinen. Helsinki: Kansallis-Osake-Pankki, 1989. ISBN 951-889-000-5.
  3. Kulttuurihistoriallinen museo, TAITEILIJAHAKEMISTO I
  4. Elonet
  5. Pro Finlandia Antiikklinkit
  6. Irja Kantanen & Kristiina Salovaara: Meeri Torvinen 1933–2018. Taidemaalari 7.5.2018. Helsingin Sanomat, hs.fi. Viitattu 13.1.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]