Väinö Kallio (jääkäri)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Väinö Armas Kallio (24. toukokuuta 1896 Orimattila - 6. joulukuuta 1974) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat tilanomistaja Herman Kallio ja Amanda Pilvinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Yrsa Lovise Dombrowskyn kanssa, josta hän erosi vuonna 1928.[1][2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallio kävi neljä luokkaa Kallion yhteiskoulua Helsingissä.[1][2]

Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäripataljoonan ratsuosasto Libaussa syksyllä 1917. Etualalla Luutnantti Sievert ja Zugführer Ljungberg.

Kallio työskenteli kauppa-apulaisena ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 13. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan ratsuosastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen hänet siirrettiin pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan. 9. heinäkuuta 1917. Hän osallistui myös Saksassa Libaussa vuonna 1917 järjestetyille sotakoulun B-kursseille.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallio saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan komppanianpäälliköksi 11. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan jälkeen Kallio siirrettiin 1. heinäkuuta 1918 alkaen 2. komppanian päälliköksi Meripataljoonaan, josta hänet siirrettiin edelleen 29. syyskuuta 1920 komppanianpäälliköksi Käkisalmen läänin rykmentin II pataljoonaan ja 20. huhtikuuta 1921 alkaen II Polkupyöräpataljoonaan sekä 9. marraskuuta 1921 alkaen 3. Erilliseen konekiväärikomppaniaan päälliköksi. Käkisalmen läänin rykmentissä ollessaan hän hoiti lyhyen ajan II pataljoonan komentajan tehtäviä. Kallio erosi armeijasta 1. syyskuuta 1922 ja siirtyi Suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja hänet sijoitettiin yliesikunnan liikekannallepano-osaston toimistoupseeriksi 1. tammikuuta 1923. Tehtävää hän hoiti 30. marraskuuta 1923 saakka, jonka jolloin erosi suojeluskunnista ja siirtyi ensin liikemieheksi Viipuriin ja myöhemmässä vaiheessa Sunila Oy:n palvelukseen.[1][2]

Talvi- ja Jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallio otti osaa talvisotaan komppanianpäällikkönä ja pataljoonan komentajana Erillinen Pataljoona 7:ssä ja osallistui taisteluihin Muurilassa, Työppölässä, Ala - Summeella, Lihaniemellä ja Nisalahdella. Välirauhan aikana hän palasi Sunila Oy:n palvelukseen, kunnes Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin komppanianpäälliköksi ja pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 45:een ja osallistui taisteluihin Ylämaalla, Viipurinlahdella, Koivistossa sekä Käppäselässä, Karhumäellä ja Maaselässä. Vuonna 1942 hänet siirrettiin liikennetoimiston päälliköksi Etelä-Kymenlaakson suojeluskuntapiirin esikuntaan ja edelleen Päämajan sotilashallinto-osastolle, missä hän työskenteli vuoteen 1943 saakka, jolloin hänet siirrettiin 33. Linnoitusrakennuspiirin toimistopäälliköksi 2. Armeijakunnan esikuntaan, missä tehtävässä hän toimi sodan loppuun saakka. Sotien jälkeen hän työskenteli Valtion Viljavarastolla Kuopiossa. Hänet haudattiin Kuopioon.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975