Vääpelikilta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Vääpelikilta ry)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vääpelikilta ry on Helsingin Seudun Reserviläispiiriin ja Reserviläisliittoon kuuluva huoltoaselajin erikoiskoulutuksen saaneiden reserviläisten yhdistys. Vuonna 1996 perustettuun yhdistykseen kuuluu vuonna 2018 noin 200 jäsentä ja toiminta on laajentunut myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, muun muassa Oulun seudulle. Jäseneksi hakeminen tapahtuu kirjallisella hakemuksella sivujen kautta.

Yhdistyksen jäsenistä suurin osa on reservin aliupseereja. Keski-ikä oli vuonna 2014 45 vuotta ja yleisin sotilasarvo ylikersantti. Joukossa on muutamia upseereja ja miehistön jäseniäkin. Useimmat jäsenistä ovat saaneet varusmiehenä tai reservin koulutustapahtumissa taloushuollon, kenttälääkinnän, kuljetusvälinehuollon tai taisteluvälinehuollon erikoiskoulutuksen.

Vaikkakin jäsen toimii pääasiallisesti oman huollonalueensa tehtävissä, on hänen mahdollista saada koulutusta ja kokemusta myös muista huollon lajeista, mikä antaa vääpelinä toimivalle laajemman käsityksen alaisenaan toimivista ryhmistä. Oman osaamisen vuoksi monilla killan jäsenillä on suoritettuna esimerkiksi PV:n ajolupa, elintarvikehygieniakortti ja EA1-tasoinen tai laajempi ensiapukoulutus.

Yhdistyksen tärkein toimintamuoto on vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus, joka tapahtuu yhteistyössä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kanssa. Vuosittain järjestetään muun muassa puolustusvoimien tilaama vääpelikurssi sodan ajan yksikköupseereille ja perusyksikön vääpeleille eli huoltojoukkueen joukkueenjohtajille. Yhdistys osallistuu myös maakuntajoukkojen huoltohenkilöstön koulutukseen.

Muita toimintamuotoja ovat muun muassa ammunta, kenttäkelpoisuutta ylläpitävä liikunta, toimiminen huollon tehtävissä, vierailut sotilas- ja siviilikohteissa sekä veteraanityö.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]