Sovellettu reserviläisammunta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta SRA)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sovellettu reserviläisammunta (lyh. SRA) on Reserviläisurheiluliiton kilpaurheilulaji, joka on tarkoitettu suomalaisten reserviläisten tilanteenmukaisen ampumataidon vertailuun ja kehittämiseen.

SRA:ssa käytetään pääasiassa itselataavaa reserviläiskivääriä tai karbiinia eli nykyaikaisen sotilasaseistuksen kaltaisia aseita, mutta myös pistoolia, haulikkoa sekä tarkkuuskivääriä. Sarjatuliaseiden käyttöä ei ole erikseen kielletty kilpailuissa, mutta sarjatulen käyttö on kielletty, jollei sitä erikseen sallita. Tällä tavoin lajia voi harrastaa täysipainoisesti ns. siviiliaseilla, koska lupateknisesti on hyvin hankalaa saada sarjatuliaseita muuten kuin keräilyllisin perustein, jolloin aseet määrätään pääsääntöisesti ampumakieltoon.[1] Jokaista yhtäjaksoista ampumasuoritusta vastaavaa rastia varten laaditaan kuvitteellisen taistelutilanteen mukainen ampumatehtävä, jonka ampuja suorittaa ennalta annetun tilannekuvauksen edellyttämällä tavalla. Rasteihin kuuluu usein nopeatempoista liikkumista, lippaanvaihtoja, ovien avaamista yms. ampumasuoritusta monipuolistavaa toimintoa. Rastilla on usein liikkumista ja ampumista rajoittavia ja ohjaavia rakenteita, kuten seiniä, rikelinjoja ja tunneleita.

SRA:ssa kilpaillaan vakio-, avoin- ja TST-luokissa.[2] Luokan määrää kilpailijan käyttämät aseet ja muu varustus. Vakioluokassa merkittävä rajoitus on aseiden elektronisten ja optisten tähtäinlaitteiden kielto. TST-luokassa kilpailijalla tulee olla rastisuorituksen aikana päällä taistelukäyttöön soveltuva varustus, jonka minimipaino on 12 kg. Kilpailussa suorituksen pisteytys perustuu ampumatarkkuuteen ja suoritukseen käytettyyn aikaan. Näiden suhteesta muodostuu nk. osumakerroin, joka määrää kilpailijan sijoituksen. Kaikki kilpailijat ampuvat samat rastit, mutta tulokset lasketaan erikseen molemmille luokille.

Lajin harrastajalta, SRA-ampujalta, vaaditaan erityisen koulutuksen ja ampumakokeen hyväksytty suorittaminen, jotta henkilö voi osallistua kilpailuihin ja harjoituksiin. Koulutuksen tarkoituksena on varmistaa ampujan hallitsevan turvallisen aseenkäsittelyn lajin sääntöjen mukaisesti. Lisäksi vaaditaan asiaankuuluva vakuutus.

Poliisin ylijohdon lokakuussa 2007 vahvistaman aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeen perusteella sovellettu reserviläisammunta ja practical-ammunta olivat käytännössä ainoita syitä, joiden perusteella voidaan myöntää ampuma-aseen hallussapitolupa itselataavaan kertatulikivääriin, jonka lipaskapasiteetti on yli kolme patruunaa. Yhtenäistämisohje oli voimassa vuosina 2007-2009. [3] Ohje suorastaan esittää esimerkkinä 18-vuotiaan hakijan, jonka harrastuneisuus rajoittuu kaupallisella ampumaradalla käymiseen.

SRA on Reserviläisurheiluliiton rekisteröimä[4] tavaramerkki.[5] Lajin ensimmäiset säännöt on kehitetty Reserviläisurheiluliiton hallituksen toimeksiannosta työryhmällä Tomi Kallio, Dan Ahlsted ja Ilkka Juutilainen.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeet.[vanhentunut linkki] DNro SM-2006-02043/Tu-51. Luku 6.6.2. 16.10.2007. Viitattu 17.8.2008
  2. Sovelletun reserviläisammunnan säännöt ver 8.0 Reserviläisurheiluliitto ry. Viitattu 21.7.2023.
  3. Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeet.[vanhentunut linkki] DNro SM-2006-02043/Tu-51. Luku 3.2. 16.10.2007. Viitattu 8.11.2007
  4. Reserviläisurheiluliitto: SRA tavaramerkki myönnetty RESULille RESUL.fi. 29.9.2017. Reserviläisurheiluliitto ry. Viitattu 13.10.2017.
  5. Patentti- ja rekisterihallitus: SRA tavaramerkki Tavaramerkkitietokanta.
  6. Rannikon Puolustaja 1/2005 Rannikkotykistön Upseeriyhdistys ry. Viitattu 21.7.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.