USS Indianapolis (CA-35)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
USS Indianapolis (CA-35)
USS Indianapolis Pearl Harborissa noin vuonna 1937
USS Indianapolis Pearl Harborissa noin vuonna 1937
US Naval Jack.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja New York Shipbuilding
Kölinlasku 31. maaliskuuta 1930
Laskettu vesille 7. lokakuuta 1931
Palveluskäyttöön 15. lokakuuta 1932
Loppuvaihe uponnut Japanin keisarillisen laivaston sukellusveneen torpedoimana 30. heinäkuuta 1945
Tekniset tiedot
Uppouma 9 800 t
Pituus 186 m
Leveys 20 m
Syväys 5,28 m
Koneteho

höyryturbiinimoottorit,

8 kattilaa, 4 potkuria:
107 000 hevosvoimaa
Nopeus 32,7 solmua (59 km/h)
Miehistöä Rauhan aikana: 629
sota-aikana: 1 269
Aseistus 9 × 8" (203 mm) tykkiä kolmiputkisissa tykkitorneissa
8 × 5" (127 mm) ilmatorjuntatykkiä
2 lentokonetta

USS Indianapolis (runkonumero CA-35) oli Yhdysvaltain laivaston vuonna 1932 palvelukseenotettu Portland-luokan raskas risteilijä. Alus muistetaan ennen kaikkea uppoamisestaan ja miehistön kohtalosta, ja uppoamista edeltäneestä atomipommien kuljettamisesta Tinianin saarelle.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Portland-luokka

Alus tilattiin New York Shipbuilding Corporationin telakalta Camdenista New Jerseystä ja sen köli laskettiin 31. maaliskuuta 1930. Alus laskettiin vesille 7. marraskuuta 1931 kumminaan entinen Indianapolisin pormestari senaattori Thomas Taggartin tytär Lucy ja se otettiin palvelukseen 15. marraskuuta 1932 Philadelpian laivastontelakalla ensimmäisenä päällikkönään komentaja John M. Smellie.[1]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

23. helmikuuta päättyneiden Atlantilla ja Guantanamon lahdella järjestettyjen vastaanottokokeiden jälkeen aluksella aloitettiin Panaman kanava-alueella sekä Chilen rannikolla koulutus tuleviin tehtäviin. Koulutuksen jälkeen alus käväisi huollettavana Philadelphian laivastontelakalla, mistä vapauduttuaan se siirtyi Maineen Campobelloon, jossa alukselle nousi 1. heinäkuuta 1933 presidentti Roosevelt. Alus lähti vielä samana päivänä Annapolikseen, jonne se saapui pari päivää myöhemmin. Annapoliksessa alukseen tutustui kuusi kabinetin jäsentä. Presidentti Rooseveltin poistuttua alukselta alus lähti paluumatkalle Philadelphian laivastontelakalle 4. heinäkuuta.[1]

USS Indianapolis kuvan yläosassa Saipanin taistelussa 15. kesäkuuta 1944.

Yhdysvaltain liityttyä joulukuussa 1941 Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen toiseen maailmansotaan alus oli eteläisellä Tyynellämerellä. Kesästä 1942 alkaen seuraavan vuoden kesään USS Indianapolis oli Aleutteilla. Syksyllä 1943 aluksesta tuli Pearl Harboriin sijoitetun Yhdysvaltain 5. laivaston lippulaiva. Helmikuussa 1945 risteilijä oli mukana Tokioon iskeneessä lentotukialusryhmässä. Alus osallistui Iwo Jiman ja Okinawan taisteluihin keväällä 1945.

Atomipommit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välittömästi viimeisen määräaikaishuollon jälkeen USS Indianapolis lähti 16. kesäkuuta 1945 San Franciscosta mukanaan huippusalainen lasti, ensimmäisten taisteluissa käytettävien atomipommien osat ja radioaktiivinen materiaali. Alus purjehti yksin Pearl Harborin kautta Tinianin saarelle, jonne se saapui 26. päivä kesäkuuta. Tinianin jälkeen alus määrättiin siirtymään Guamin saarelle.

Uppoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

28. heinäkuuta 1945 alus määrättiin purjehtimaan Leyten saarelle Filippiineillä, jonne sen arvioitiin saapuvan 31. päivä. Puolivälissä matkaa Filippiinien merellä, 30. päivä heinäkuuta kello 00:15 laivan tyyrpuurin etuosaan osui kaksi keisarillisen Japanin laivaston sukellusveneen I-58 laukaisemaa torpedoa. Alus kääntyi ylösalaisin ja upposi kahdessatoista minuutissa. Arviolta 300 henkeä 1 196:sta kuoli varsinaisessa hyökkäyksessä.

Melkein 900 iskusta selvinnyttä miestä, pieni osa pelastuslautoilla ja suurimmalla osalla pelastusliivit, joutui olemaan yli neljä päivää meressä haiden, polttavan auringon ja kylmien öiden, nälän ja janon armoilla. Noin 50 miehistön jäsentä kuoli joka päivä haiden hyökkäyksissä.

Alusta ei kaivattu määräsatamassa, vaan saapumatta jääminen kuitattiin oletuksella, että alus oli saanut uuden tehtävän, ja muuttanut kurssia. Vasta 2. elokuuta rutiinilennolla ollut lentokone huomasi miehet. Alue tutkittiin 160 kilometrin säteellä ja 316 miehistön jäsentä onnistuttiin pelastamaan. Suurin osa miehistöstä oli saanut surmansa haiden hyökkäyksissä.

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos USS Arizonan upotusta Pearl Harborin iskussa ei huomioida, laivan tuho oli Yhdysvaltain laivaston kaikkien aikojen suurin yksittäinen tapahtuma verrattaessa menetettyjä ihmishenkinä. Laivan tuhosta ilmoitettiin julkisuudessa vasta kahden viikon päästä tapahtuneen Japanin antautumisen jälkeen. USS Indianapolis oli viimeisiä toisessa maailmansodassa upotettuja aluksia.

Aluksen päällikkö Charles Butler McVay III pelastui ja hänet tuomittiin myöhemmin sotaoikeudessa siitä, että hän vaaransi laivansa jättäessään suunnan muutokset tekemättä eli ei tehnyt väistelykuvioita. Vaikka Yhdysvaltain laivasto menetti yli 430 alusta toisessa maailmansodassa McVay oli ainoa sotaoikeudessa tuomittu sota-aluksen päällikkö. Tuomio päätti McVayn laivastouran ja hän teki itsemurhan vuonna 1968.

Lokakuussa 2000 Yhdysvaltain kongessi käsitteli McVayn tapausta uudelleen ja se vapautti McVayn syyllisyydestä aluksen uppoamiseen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tieteen kuvalehti HISTORIA: 1/2007selvennä
  • Thomas, Gordon; Witts, Max Morgan: Enola Gay – pommikone Hiroshiman yllä. Suom. Nuuttila, Antti. Porvoo: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10695-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]