UMO Helsinki Jazz Orchestra

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta UMO)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

UMO Helsinki Jazz Orchestra on suomalainen ammattimuusikoista koostuva helsinkiläinen jazzorkesteri.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukko suomalaisia jazzmuusikoita perusti Heikki Sarmannon ja Esko Linnavallin johdolla vuonna 1975 The Finnish Jazz Music Workshopin, josta muotoutui pian Uuden Musiikin Orkesteri. Nimi jalostui 1980-luvulla muotoon UMO Jazz Orchestra, kunnes vuonna 2019 nimi muuttui muotoon UMO Helsinki Jazz Orchestra, orkesterin omistajan Helsingin kaupungin mukaan. 1970–1980-lukujen taitteessa orkesteri alkoi saada tukea Helsingin kaupungilta ja opetusministeriöltä. Vuonna 1984 orkesteri muuttui kokopäivätoimiseksi ammattilaisorkesteriksi. UMO oli osa Helsinki-viikon säätiötä vuosina 1984–2008. Nykyisin UMOlla on oma säätiö.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UMO Helsinki Jazz Orchestra on kansainvälisesti tunnettu big band, joka tekee erityisesti suomalaista musiikkia tunnetuksi sekä Suomessa että ulkomailla. UMO on tehnyt konserttikiertueita muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Norjassa, Italiassa, Ranskassa ja Saksassa. UMOn ohjelmistossa on yli 3 000 sävellystä. UMO Helsinki Jazz Orcehstran kapellimestari- ja solistivieraina ovat olleet muun muassa Dexter Gordon, Thad Jones, Dizzy Gillespie, Gil Evans, Joe Williams, Mercer Ellington, McCoy Tyner, Maria Schneider, Michael Brecker, John Scofield, Tomasz Stanko, Lenny Pickett, Gregory Porter, Lizz Wright, Randy Brecker.

Orkesteriin kuuluu 16 ammattimuusikkoa, joiden lisäksi sen hallinto- ja markkinointitehtävät työllistävät kolmesta neljään henkilöä. Orkesteri on julkaissut tai ollut mukana yli 60 albumilla. Useille orkesterin jäsenille on myönnetty Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinto.

UMOn tavoitteet ovat myös kasvatuksellisia; UMO tekee yhteistyötä peruskoulujen ja useiden musiikkioppilaitosten kanssa. UMOn ohjelmistosta löytyy sekä katsauksia big band -musiikin historiaan kuin myös tilaussävellyksiä säveltäjiltä.

Osoituksena ohjelmistovalintojen suuresta kotimaisuusasteesta myönsi Suomalaisen Työn Liitto ensimmäisenä Suomen kunnallisista orkestereista UMOlle 2003 Avainlippu-tunnuksen.

UMOn omina konserttitiloina toimivat 1986–1994 Jumo Jazz Club (Helsingin asematunnelissa), Royal Cotton Club 1994–1996 (Svenska Teaternin yhteydessä) sekä 2001–2007 UMO Jazz House (Helsingin Punavuoressa). Nykyään UMOlla ei ole omaa klubia ja kotipesää, vaan orkesteri konsertoi Helsingissä muun muassa Savoy-teatterissa, G Livelabissa, Koko Jazz Clubilla, Malmitalolla, Kanneltalolla, Vuotalolla, Musiikkitalolla sekä konserttipaikoissa ja festivaaleilla ympäri Suomen.

Orkesterin toimitusjohtaja on lokakuusta 2008 Eeva Pirkkala. Hänen edeltäjänsä, nimikkeellä toiminnanjohtaja, oli Anna-Maija Saarela.

UMOn levy Ville ja Valle voitti maaliskuussa 2014 Emma-palkinnon vuoden 2013 lastenalbumina. Tämä oli UMOn ensimmäinen Emma-palkinto. [1]

Vuodesta 2016 alkaen Umo on järjestänyt Musatehdas-projektin, johon pääsee joka lukuvuosi mukaan kaksi peruskoulua. Projektissa olivat mukana lukuvuonna 2016–2017 Kruununhaan yläaste ja Vuosaaren peruskoulu, lukuvuonna 2017–2018 Laajasalon peruskoulu ja Mainingin koulu, lukuvuonna 2018-2019 Laajasalon peruskoulu ja Hämeenkylän koulu sekä lukuvuonna 2019–2020 Tapiolan koulu ja Suutarinkylän peruskoulu.

Orkesterin taiteelliset johtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UMOn eniten käyttämiä kapellimestareita ovat olleet Mikko Hassinen, Kari Heinilä, Kirmo Lintinen ja Antti Rissanen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ville ja Valle on Vuoden lastenalbumi, 8.3.2014, umo.fi, viitattu 9.6.2014

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]