UFO: Afterlight

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

UFO Afterlight on 2007 vuonna tehty strategiavideopeli ja kolmas Altar-videopelivalmistajan UFO-peleistä. Kuten edeltäjänsä UFO: Aftermath ja UFO: Aftershock, se yhdistää joukkotason taktisen kamppailun ja strategiset alkeet.

Asetelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aftermathissa avaruusolentojen hyökkäyksestä muutama ihmisselviytyjä pakotettiin sopimukseen suojella ihmisrotua ja hylätä Maa tunkeutujille. Vastapalvelukseksi jotkut ihmiskunnasta siirtyivät pois planeetalta kiertoradan yhdyskuntiin ja Marsin siirtokuntaan. Aftershockin tapahtumat seuraavat Aftermathin tapahtumia puoli vuosisataa myöhemmin kiertoradan yhdyskunnissa. Afterlight keskittyy samaan aikaan tapahtumiin Marsin siirtokunnassa.

Marsin melko alkeellisessa hi-tech siirtokunnassa ollaan valmistautumassa yli 10 000 syväjäädytetyn ihmisen herättämiseen kunhan ensin saadaan Mars heille elinkelpoiseksi. Marsin hereillä olevien alle 30 ihmisen ryhmä on saavuttanut kolmannen sukupolven ja vain vanhimmat enää muistavat Maan. Yhteydet autoritääriseen Maan nevuostoon ovat pikkuhiljaa katkenneet. Marsin maankaltaistamisen aloittaminen on jo varsin lähellä edistyneen automaation ja teknisen kehityksen johdosta, kunnes eräällä arkeologisella kaivauksella häiritään jotain, mitä ei olisi pitänyt häiritä..


Tämä videopeleihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.