Turun puistot

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Turun puistot ovat hoidettuja viheralueita Turussa.

Puolalanmäki ja sitä ympäröivä Puolalanpuisto kuuluu valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten ympäristöjen luetteloon.

Turku tunnetaan lehtevien puistojen kaupunkina ja puistokulttuurin edelläkävijänä.[1] Turun dominikaaniluostarilla oli alueellaan todennäköisesti Suomen varhaisin puutarha ja Turun linnassa viljeltiin Suomen ensimmäiset puutarhakasvit.[2] Myös keskiaikaisten kaupunkitalojen takapihoilla oli yrtti- ja kasvitarhoja, joista turkulaisissa asiakirjoissa yleisimmin käytetään nimitystä ”kaalimaa”, mutta varsinaisia puistoja ei vielä keskiaikaisessa kaupunkikulttuurissa esiintynyt muuallakaan Euroopassa. Varsinainen puutarhanhoito saapui Suomeen Kustaa Vaasan aikana 1530-luvulla, jolloin asiakirjoista löytyvät varhaisimmat tiedot puutarhoista ja vauraitten talojen ympärille istutetuista hedelmäpuista. Vahva innostus puutarhoihin alkoi kuitenkin vasta 1700-luvulla. Tällöin puutarhoihin hankittiin etenkin hyötykasveja kuten omenapuita, marjapensaita ja tupakkaa. Turun kadut alkoivat saada 1700-luvun lopulla ensimmäistä kertaa ympärilleen myös puuistutuksia. Ruissalosta siirrettyjä tammia istutettiin tällöin Suurtorin, Hämeenkadun ja Ison Kirkkokadun varsille. 1700-luvulla Turun kautta Suomeen tuotiin myös ulkomailta useita uusia lajikkeita, muun muassa syreeni vuonna 1728, jonka Turkuun toi ulkomailta apteekkari Synnerberg.[3]

Turun vanhimpina julkisina puistoina voidaan pitää Ruissaloa sekä Kupittaanpuistoa, joita on käytetty virkistykseen jo 1600-luvulta lähtien.[4] Keskeinen tekijä Turun varhaisen puistokulttuurin syntymiselle oli Turun Akatemialla sekä sen professoreilla, jotka toivat matkoiltaan kaupunkiin uusia lajikkeita ja tyylisuuntia. Turun puistoja ja suomalaista puistokulttuuria edistämään perustettiin 1820 myös Suomen ensimmäinen puutarha-alan yhdistys Trädplantering Sällskapet i och omkring Åbo eli Turun ja sen ympäristön puidenistutusseura. Yhdistyksen tavoitteena oli perustaa kaupunkiin lisää puistoja ja hoitaa jo olemassa olevaa puistokulttuuria. Seuran toiminta katkesi vuoden 1827 Turun paloon kuten myös useiden Turkulaisten puistojen toiminta. Uuden asemakaavan ja jälleenrakennuksen myötä Turun kaupunkikuvasta katosi useita ennen paloa tunnettuja puistoja.[5] 1800-luvulla puistojen suunnitelmallinen toteutus ja hoito tehostuivat, kun kaupunkiin palkattiin ensimmäinen ammattimainen kaupunginpuutarhuri. Uudistusten myötä Carl Ludvig Engelin suunnitteleman asemakaavan puistot oli suurimmalta osaltaan toteutettu 1800-luvun aikana ja myös Turun keskustan kukkuloita oli alettu muuttaa puistoiksi. Turun hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1807. Alueen pinta-ala on 59,2 hehtaaria, ja sillä sijaitsee noin 45 000 hautaa. Hautausmaalle on haudattu useita merkkihenkilöitä, ja sen haudoilla on tunnettujen kuvanveistäjien suunnittelemia veistoksia ja muistomerkkejä. Alueella on viiden uskontokunnan hautausmaat.[6] 1900-luvulle tultaessa puistot olivat erinomaisessa kunnossa. Vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä puistoja elävöitettiin rakentamalla lapsille leikkikenttiä ja altaita sekä Kupittaanpuistoon lintulammikoita.[7]

Sotavuosina puistot pääsivät huonoon kuntoon ja vielä sotien jälkeenkin kesti kauan ennen kuin normaalit olosuhteet palasivat. Turkuun tehtyjen kuntaliitosten myötä kaupungin pinta-ala moninkertaistui ja virkistysalueita rakennettiin paljon myös keskustan ulkopuolelle. 1970-luvulta lähtien kaupunkiin on rakennettu myös koirapuistoja, joista ensimmäiset sijaitsivat Raunistulassa ja Iso-Heikkilässä.[8] Huonon taloudellisen tilanteen vallitessa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla kaupunkiin rakennettiin silti uusia puistoja, joista tehtiin kuitenkin aikaisempaa helppohoitoisempia.[9] Tietoykkösen tekemän tutkimuksen mukaan vuonna 2016 puistojen kunto sai lukijaraadilta kohtalaisen hyvän yleisarvosanan. Kupittaanpuisto nousi suosituimmaksi ja toisena tuli Brahenpuisto ja koko Turun tuomiokirkon ympäristö. Kolmannesta sijasta taistelivat tasaväkisesti Vartiovuori ja Puolalanpuisto.[10] Muita suosittuja puistoja Turussa ovat muun muassa Barkerinipuisto, Fleminginpuisto, Asemanpuisto, Linnanpuisto, Samppalinnanpuisto ja Runeberginpuisto.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lahtinen, Rauno & Laaksonen, Hannu: ”Puistojen ystäville”, Kävely Puistojen Turussa, s. 7. Turku: Turkuseura, 2008. ISBN 978-952-99619-6-2.
  2. Turun vanhimmat puistot 2011. Turun kaupunki. Viitattu 24.2.2015.
  3. Lahtinen, Rauno & Laaksonen, Hannu: ”Turkulaisen puistokulttuurin juurilla”, Kävely Puistojen Turussa, s. 11–14. Turku: Turkuseura, 2008. ISBN 978-952-99619-6-2.
  4. Turun puistoilla on pitkät perinteet 9.1.2007. Turun kaupunki. Viitattu 30.3.2008. Web archive 2013
  5. Lahtinen, Rauno ja Laaksonen, Hannu: ”Turkulaisen puistokulttuurin juurilla”, Kävely puistojen Turussa, s. 15–19. Turku: Turku-seura, 2008. ISBN 978-952-99619-6-2.
  6. Hautausmaat Turussa ja Kaarinassa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Viitattu 30.3.2008. Web archive 2007
  7. Lahtinen, Rauno & Laaksonen, Hannu: ”Turkulaisen puistokulttuurin juurilla”, Kävely Puistojen Turussa, s. 20–28. Turku: Turkuseura, 2008. ISBN 978-952-99619-6-2.
  8. Lahtinen, Rauno & Laaksonen, Hannu: ”Turkulaisen puistokulttuurin juurilla”, Kävely Puistojen Turussa, s. 31. Turku: Turkuseura, 2008. ISBN 978-952-99619-6-2.
  9. Turun puistoista helppohoitoisia ja tylsiä Turun Sanomat. 21.8.2007. Viitattu 17.4.2018.
  10. Kyselytulos: Turussa upeat puistot – Kaksi nousi suosikiksi Turkulainen. 28.4.2016. Viitattu 17.4.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]