Tuomas von Boehm

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tuomas von Boehm.

Aarne Tuomas Herbert von Boehm (12. toukokuuta 1916 Joutseno9. maaliskuuta 2000 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari. Von Boehm muutti jo vuoden ikäisenä Helsinkiin. Etuliite von on peräisin isänisältä Edvard von Boehmilta, joka oli toiminut kuvernöörinä ja myöhemmin senaattorina, jolloin hänelle myönnettiin aatelisarvo. Von Boehm opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 19371938.

Von Boehmilla oli lukuisia luottamustoimia. Hän toimi muun muassa Ateneumin taidemuseon hallituksessa. Von Boehm muistetaan grafiikan edistäjänä. Helsingissä järjestettiin 1950-luvulla kaksi merkittävää grafiikan ja piirustusten yhteisnäyttelyä. Näissä Viiva ja väri – Konst på papper -nimellä tunnetuissa näyttelyissä oli mukana 14 taiteilijaa. Tuomas von Boehm oli näyttelyidean isä. Näyttelyjen tarkoituksena oli ennen muuta edistää grafiikkaa taidelajina.

Tuomas von Boehm avioitui taidemesenaatti, Enso-Gutzeitin Tainionkosken tehtaitten paikallisjohtajan, insinööri Jalo Sihtolan tyttären Kirstin kanssa vuonna 1943. Hän rakasti Espanjaa ja vietti talvensa Fuengirolassa. Espanjan vaikutus näkyy myös hänen taiteessaan. Tuomas oli surrealisti, jonka teokset kuvaavat arkisia aiheita. Hän on tunnettu varsinkin asetelmistaan. Von Boehm palkittiin Pro Finlandialla vuonna 1967. Von Boehmin öljyvärimaalaus "Punainen neilikka" oli kuva-aiheena 1. luokan postimerkissä vuonna 2009.

Tuomas von Boehmin äiti Aino von Boehm ja pojat Juhani von Boehm ja Eero von Boehm ovat tunnettuja kuvataiteilijoita.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]