Travis Roche

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Travis Roche
Henkilötiedot
Syntynyt17. kesäkuuta 1978 (ikä 46)
Grande Cache, AB, Kanada
Kansalaisuus  Kanada
Jääkiekkoilija
Pelipaikka puolustaja
Maila oikea
Pituus 185 cm
Paino 88 kg
Pelinumero 77
Pelaajaura
Pääsarjaura 2001–2016
Seurat Minnesota Wild (NHL)
Houston Aeros (AHL)
Chicago Wolves (AHL)
San Antonio Rampage (AHL)
Phoenix Coyotes (NHL)
SC Bern (NLA)
MODO Hockey (SHL)
EHC Linz (EBEL)

Travis Roche (s. 17. kesäkuuta 1978 Grande Cache, Alberta, Kanada) on kanadalainen entinen jääkiekkopuolustaja. Hän oli pelityyliltään hyökkäävä puolustaja ja laukoi oikealta. Roche pelasi urallaan pääosin AHL-liigassa sekä Sveitsin National League A:ssa. Hän pelasi urallaan myös NHL-liigassa yhteensä 60 runkosarjaottelua tehopistein 6+14=20 ja keräten 24 jäähyminuuttia.[1]

Junioriura ja yliopistovuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albertan Grande Cachessa syntynyt, mutta Whitecourtissa kasvanut Roche pelasi vuodet 1996–1998 BCHL-junioriliigan Trail Smoke Eatersissa. Ensimmäisen kautensa 1996–1997 päätteeksi hänet valittiin kevään 1997 pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi, vuoden tulokkaaksi ja toiseen tähdistökentälliseen. Kauden 1997–1998 päätteeksi Roche valittiin BCHL:n parhaaksi puolustajaksi ja ensimmäiseen tähdistökentälliseen. Vuosina 1998–2001 hän kävi Pohjois-Dakotan yliopistoa. Roche ei pelannut ensimmäisellä kaudella lainkaan, mutta oli kahdella jälkimmäisellä kaudella joukkueensa tehokkain puolustaja. Kaudella 1999–2000 hän voitti sekä WCHA:n että koko NCAA:n mestaruuden. Roche valittiin kauden päätteeksi tulokkaiden tähdistökentälliseen.

Kaudella 2000–2001 Roche oli tehoilla 11+38=49 koko WCHA:n tehokkain puolustaja, jakoi syöttöpörssin toisen sijan St. Cloud Staten Brandon Sampairin kanssa sekä pistepörssin kymmenennen sijan Minnesotan Jordan Leopoldin kanssa.[2] Hänet valittiin kauden päätteeksi sarjan ensimmäiseen tähdistökentälliseen.[3]

Ensimmäiset ammattilaisvuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisen yliopistokautensa 2000–2001 päätteeksi, huhtikuussa 2001 NHL-varaamaton Roche teki kaksivuotisen sopimuksen Minnesota Wildin kanssa. Hän teki siellä NHL-debyyttinsä runkosarjan viimeisellä kierroksella 8. huhtikuuta 2001 Colorado Avalanchea vastaan. Kauden 2001–2002 Roche pelasi pääosin AHL-joukkue Houston Aerosissa, jossa tulokaskausi toi 60 runkosarjaottelussa tehot 13+21=34 sekä 12 playoff-ottelussa tehot 2+3=5. Hän oli runkosarjassa joukkueen eniten maaleja tehnyt puolustaja.[2] Roche palkittiin kauden päätteeksi AHL:n parhaiten omaa joukkuetta auttaneena pelaajana Yanick Dupre Memorial Awardilla.[3] Hän pelasi kauden aikana NHL:ssä neljä runkosarjaottelua.

Kaudella 2002–2003 Roche ei pelannut otteluakaan NHL:ssä. Hän jakoi tehoilla 14+34=48 AHL:n puolustajien pistepörssin viidennen sijan Norfolk Admiralsin Marty Wilfordin kanssa. Roche voitti kauden päätteeksi Calder Cupin.[1] Kaudella 2003-2004 hän oli Aerosin tehokkain puolustaja tehoilla 8+30=38, joilla Roche jakoi myös joukkueen sisäisen pistepörssin kolmannen sijan Stéphane Veilleux'n ja Mark Cullenin kanssa. Hän pelasi Wildin NHL-joukkueessa viisi runkosarjaottelua tehden yhden syöttöpisteen.[2]

Heinäkuussa 2004 Roche teki vapaana agenttina sopimuksen Atlanta Thrashersin kanssa.[4] Kausi 2004–2005 eteni kuitenkin kokonaan farmijoukkue Chicago Wolvesissa NHL:n työsulun vuoksi. Roche teki ammattilaisuransa yhden kauden piste-ennätyksen tehoilla 12+38=50, joilla hän sijoittui AHL:n puolustajien pistepörssissä kolmanneksi.[1] Roche eteni Wolvesin kanssa aina Calder Cup -finaaleihin saakka, mutta mestaruuden vei kuitenkin Philadelphia Phantoms otteluvoitoin 4-0. Hänet valittiin kauden päätteeksi AHL:n ensimmäiseen tähdistökentälliseen.[3] Myös seuraavan kauden 2005–2006 Roche pelasi kokonaan farmissa ja oli Wolvesin tehokkain puolustaja tehoilla 8+31=39.[2]

NHL-kausi Coyotesissa ja paluu AHL:ään

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roche teki heinäkuussa 2006 vapaana agenttina kaksivuotisen sopimuksen Phoenix Coyotesin kanssa.[5] Hän aloitti kauden 2006–2007 farmijoukkue San Antonio Rampagessa, kunnes Roche kutsuttiin 17 pelaamansa ottelun jälkeen Coyotesin NHL-miehistöön, jossa hän pelasi loppukauden. Rochen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa pääosin NHL:ssä vietetty kausi toi 50 runkosarjaottelussa tehot 6+13=19. Hänen NHL-uransa avausmaali syntyi 16. joulukuuta 2006 Calgary Flamesin Miikka Kiprusoffin taakse. Kauden 2007–2008 Roche pelasi taas kokonaan farmissa Rampagen paidassa ja oli joukkueen tehokkain puolustaja tehoilla 6+35=41.[2]

Siirtyminen Eurooppaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudeksi 2008–2009 Roche siirtyi Sveitsin National League A:n SC Berniin,[3] jonka tehokkain puolustaja ja kolmanneksi paras pistemies hän oli tehoilla 16+32=48. Roche sijoittui koko liigan puolustajien pistepörssissä toiseksi edellään vain HC Luganon Petteri Nummelin. Hän edusti Berniä kauden aikana myös Mestarien liigassa. Kaudella 2009–2010 Roche oli NLA:ssa joukkueen tehokkain puolustaja tehoilla 8+22=30, joilla hän sijoittui liigan puolustajien pistepörssissä seitsemänneksi. Roche voitti kauden päätteeksi Sveitsin-mestaruuden. Kaudella 2010–2011 hän nousi Bernin varakapteeniksi ja oli joukkueen toiseksi paras pistemies Christian Dubén jälkeen tehoilla 9+32=41, joilla Roche voitti koko NLA:n puolustajien syöttöpörssin ja jakoi puolustajien pistepörssin voiton Kloten Flyersin Micki DuPontin kanssa. Kaudella 2011–2012 hän pelasi loukkaantumisten takia vain 25 runkosarja- ja kolme playoff-ottelua.[1]

Roche oli kaudella 2012–2013 tehoilla 5+17=22 Bernin tehokkain puolustaja NHL:n työsulkuvahvistus Mark Streitin jälkeen. Hän jakoi NLA:n puolustajien pistepörssin kymmenennen sijan HC Ambrì-Piottan Zdeněk Kutlákin kanssa. Roche oli liigan tehokkain puolustaja kevään 2013 pudotuspeleissä tehoilla 3+12=15 ja hän voitti kauden päätteeksi Sveitsin-mestaruuden. Roche teki Bernin mestaruuden ratkaisseen maalin kuudennessa finaaliottelussa 16. huhtikuuta 2013 Fribourg-Gottéronia vastaan, jonka Bern voitti 5-1. Kaudella 2013–2014 hän nousi taas joukkueen varakapteeniksi ja jakoi tehoilla 5+16=21 NLA:n puolustajien pistepörssin kahdeksannen sijan kolmen muun pelaajan kanssa.[1]

Kaudeksi 2014–2015 Roche siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Ruotsiin SHL-joukkue MODO Hockeyn riveihin.[6] Tammikuun 2016 lopulla hän teki loppukauden 2015–2016 kattavan sopimuksen Itävallan Erste Bank Eishockey Ligassa pelaavan EHC Linzin kanssa oltuaan alkukauden ilman sopimusta.[7]

Maajoukkueura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roche edusti Kanadaa Spengler Cupissa vuosina 2010, 2012 ja 2013, joista vuoden 2012 turnaus päättyi voittoon ja vuoden 2010 turnaus 4-3-tappioon finaalissa SKA Pietaria vastaan. Hänet valittiin vuoden 2011 turnauksen tähdistökentälliseen. Roche edusti Kanadaa myös Deutschland Cupissa vuonna 2002 voittaen kultaa.[1]

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM            
1996–1997 Trail Smoke Eaters BCHL 49 17 40 57 159 - - - - - Kakkostähdistö
1997–1998 Trail Smoke Eaters BCHL 38 11 31 42 104 11 0 8 8 21 Ykköstähdistö
1998–1999 Univ. of North Dakota NCAA - - - - - - - - - -
1999–2000 Univ. of North Dakota NCAA 42 6 22 28 60 - - - - -
2000–2001 Univ. of North Dakota NCAA 46 11 38 49 42 - - - - - Ykköstähdistö
Minnesota Wild NHL 1 0 0 0 0 - - - - -
2001–2002 Houston Aeros AHL 60 13 21 34 107 12 2 3 5 6
Minnesota Wild NHL 4 0 0 0 2 - - - - -
2002–2003 Houston Aeros AHL 65 14 34 48 42 23 3 5 8 26 Calder Cup
2003-2004 Houston Aeros AHL 60 8 30 38 18 2 0 0 0 2
Minnesota Wild NHL 5 0 1 1 0 - - - - -
2004–2005 Chicago Wolves AHL 73 12 38 50 58 18 1 6 7 18 Ykköstähdistö
2005–2006 Chicago Wolves AHL 59 8 31 39 73 - - - - -
2006–2007 San Antonio Rampage AHL 17 1 8 9 16 - - - - -
Phoenix Coyotes NHL 50 6 13 19 22 - - - - -
2007–2008 San Antonio Rampage AHL 71 6 35 41 65 5 0 2 2 8
2008–2009 SC Bern NLA 49 16 32 48 120 4 0 3 3 6
2009–2010 SC Bern NLA 47 8 22 30 50 15 2 8 10 28 Twinskate
2010–2011 SC Bern NLA 39 9 32 41 16 9 0 2 2 6
2011–2012 SC Bern NLA 25 2 13 15 8 3 0 1 1 4
2012–2013 SC Bern NLA 31 5 17 22 14 19 3 12 15 14 Twinskate
2013–2014 SC Bern NLA 38 5 16 21 49 - - - - -
2014–2015 MODO Hockey SHL 37 2 11 13 30 - - - - -
2015–2016 EHC Linz EBEL 3 0 0 0 2 5 0 3 3 0
4 kautta yhteensä NHL 60 6 14 20 24 - - - - -
7 kautta yhteensä AHL 405 62 197 259 380 60 6 16 22 60
6 kautta yhteensä NLA 229 45 132 177 257 50 5 26 31 58
1 kausi yhteensä SHL 37 2 11 13 30 - - - - -
1 kausi yhteensä EBEL 3 0 0 0 2 5 0 3 3 0
  1. a b c d e f Travis Roche Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  2. a b c d e Travis Roche The Internet Hockey Databasessa (englanniksi)
  3. a b c d Travis Roche Legends of Hockey -sivustolla (englanniksi)
  4. NHL:ssä tapahtuu (vko 29): Aebischerille, Thibault'lle ja Kozloville sopimukset Jatkoaika.com. 17.7.2004. Jatkoaika r.y. Viitattu 2.2.2015.
  5. COYOTES SIGN DEFENSEMAN TRAVIS ROCHE 20.7.2006. GLENDALE, ARIZONA: Arizona Coyotes. Viitattu 2.2.2015. (englanniksi)
  6. Edlund, Patrick: Roche gör backsidan fulltalig 11.8.2014. MODO Hockey. Viitattu 2.2.2015. (ruotsiksi)
  7. Travis Roche verstärkt die Black Wings 2.2.2016. Sportunion EHC LIWESTBlack Wings Linz. Arkistoitu 3.2.2016. Viitattu 2.2.2016. (saksaksi)