Maastopyöräily

Maastopyöräilijä XC-kilpailussa.

Maastopyöräilyssä ajetaan polkupyörillä, joiden ajo-ominaisuudet mahdollistavat monenlaisessa maastossa ajamisen. Perinteisestä maantiepyörästä maastopyörän erotti alun perin halkaisijaltaan pienemmät, 26-tuumaiset (vannehalkaisija 559 mm) pyörät, tukevampi runkorakenne, ilmatilavuudeltaan isommat nappularenkaat, tehokkaammat jarrut sekä ajoasento, joka mahdollistaa pyörän vaivattomamman käsittelyn.

Perinteinen katupyörien kaksoiskolmiomallinen runko oli aluksi suosituin runkomalli, mutta sittemmin on erilaisia jousitusratkaisuja kehitelty jo kahdenkymmenen vuoden ajan, ja ne hallitsevat nykyään markkinoita. Suosituin maastopyörien runkojen ja osien valmistusmateriaali on alumiini keveytensä vuoksi, mutta myös kromi-molybdeeniteräksisiä sekä titaaniseosteisia runkoja ja osia valmistetaan yhä. Keskihintaisissa ja kalleimmissa pyörissä käytetään myös hiilikuitua, joka on alumiiniakin kevyempää.

26-tuumaisten pyörien rinnalle yleistyi ensin 2000-luvun loppupuolella 29-tuumaiset maastopyörät (29er, vannekoko sama kuin 28" maantiepyörissä, 622 mm). 29 tuuman renkailla varustettu maastopyörä ei ollut aivan yhtä ketterä kuin pienempirenkainen, mutta sen suurempi rengaskoko rullaa paremmin, tarjoa paremman pidon ja ylittää pienet esteet helpommin. Myöhemmin 2010-luvulla tulivat markkinoille välikokoiset 27,5-tuumaiset maastopyörät (650b, vanne 584 mm), joissa on pyritty isomman 29er-rengaskoon tuomien etujen ja pienimmän 26 tuuman rengaskoon näppärän käsiteltävyyden väliseen kompromissiin. Rengaskoko on yleistynyt varsinkin keskipitkällä (~ 120–160 mm) joustomatkalla varustetuissa pyörissä.

Omin ajoalusta maastopyörälle on ihmisen muokkaama maasto, jota ei ole kuitenkaan tarkoitettu moottoriajoneuvoille, eli Suomessa esimerkiksi jokamiehenoikeuden alaiset metsäpolut ja vaellusreitit.

Historia

Jo 1900-luvun alussa eurooppalaiset kilpapyöräilijät harjoittelivat talvikaudella ajamalla maastossa, jotta he pysyisivät paremmin lämpimänä. Heillä oli tapana ajaa kylästä toiseen oikoen peltojen poikki, välillä kantaen pyöräänsä. Tällaisesta harjoittelusta syntyivät cyclocross-kilpailut, jotka ovat edelleen suosittuja etenkin Belgiassa ja Hollannissa.

Maastopyöräily nykymuodossaan on amerikkalaislähtöinen urheilulaji. 1970-luvun Kaliforniassa Marinin piirikunnassa paikalliset nuoret keksivät aikansa kuluksi erilaisia korvikelajeja surffaamiselle, ja pyörillä vuoripolkuja alas ajeleminen oli yksi niistä (ja rullalautailu toinen). Sen aikaisiin cruiser-tyylisiin polkupyöriin keksittiin asentaa moottoripyörien osia, kuten jarrukahvoja ja nappularenkaita. Maastopyörä kaupallistui hyvin nopeasti, ja 1990-luvulle saavuttaessa oli Suomessakin saavutettu eräänlainen buumi maastopyörissä. 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa oli maastopyörien jousitustekniikka kehittynyt jo niin pitkälle, että voitiin puhua jo varsinaisesta edusta verrattuna täysjäykkiin maastopyöriin. 2000-luvulla maastopyöräilyssä on tapahtunut erilaistumisen, kun maastopyöräilyyn kehitetään jatkuvasti uusia tyylisuuntauksia.

Dual slalom-kilpailijoita Kaliforniassa vuonna 1988.

Kansainvälinen pyöräilyunioni UCI (ransk. Union Cycliste Internationale) tunnusti maastopyöräilyn alajaoksekseen verrattain myöhään, 1990-luvun alussa, vaikka maastopyörillä oli ajeltu kilpaa Yhdysvalloissa ja Keski-Euroopassa jo kymmenisen vuotta. Ensimmäiset maailmanmestaruuskisat pidettiin Coloradossa vuonna 1990. Maastoajo otettiin olympiakisojen lajivalikoimaan Atlantan olympialaisiin 1996, alamäkiajo odottelee yhä olympiakelpoisuuttaan.

Alalajit

• Maastoajo (engl. Cross Country, XCO) on perinteisin maastopyöräilyn alalajeista. Kilpailuissa ajetaan usean tunnin ajan radalla, joka asettaa sekä ajajan aerobisen kunnon että ajotekniset kyvyt koetukselle. Maastoajoa voisi verrata murtomaahiihtoon. Kisaan lähtijät lähtevät matkaan samanaikaisesti, eikä ulkopuolista apua saa käyttää huoltotoimenpiteissä. Lajiin tarkoitetut pyörät ovat mahdollisimman kevyitä ja ajoasennoltaan usean tunnin satulassa hikoilemisen mahdollistavia. Lyhytkestoinen kiihkeä sprinttiversio tästä on Cross Country Eliminator (XCE). Muita maastoajosta polveutuvia alalajeja ovat pidemmällä reitillä ajettavat marathon-tyyliset kilpailut (XCM, täysmatkan reitti yleensä 60–80 km, ajetaan 1-4 kierrosta), sekä suomalainen maastopyöräenduro [1], jossa maastoajoon sovelletaan moottoripyöräenduron kilpailutraditioita. Enduro on voimakkaassa kasvussa myös kansainvälisesti, jonka myötä Suomessakin endurokisojen kellotettavat erikoiskokeet ovat muokkautuneet kohti alamäkiajon tyyppisiä ratoja.

• Alamäkiajossa (engl. Downhill, DH) ajetaan yksitellen kelloa vastaan rata, joka kulkee nimensä mukaisesti alamäkeen. Yksi lasku kestää yhdestä kymmeneen minuuttia, ja rata on ajoteknisesti haastava, sisältäen eri kaltevuuksia, kivikkoa, juurakkoa, kuivaa ja märkää maastoa, hyppyreitä ja pudotuksia. Alamäkipyörä on teknisesti ehkä kaikkein edistyksellisin polkupyörä, vaatimuksena nykyään muun muassa noin 20 senttiä joustoa molemmille pyörille, kestävä rakenne ja kuitenkin alle 20 kilogramman paino. Alamäkiajoa voisi verrata alppihiihdon syöksylaskun ja motocrossin sekoitukseksi. Suomea on edustanut alamäkiajon maailmancupin kärjessä Matti Lehikoinen, toinen jo uransa lopettanut huippunimi on Suomen kaikkien aikojen menestynein pyöräilijä, Katja Repo.

Maastopyöräilijä alamäkiajo-kilpailussa.

• Enduro sisältää elementtejä DH-kilpailuista, mutta endurokilpailut ovat paljon pitempiä, joskus ne kestävät koko päivän. Endurokilpailu jaetaan erikoiskokeisiin. Siirtymät erikoiskokeiden välillä suoritetaan osittain hissillä, osittain lihasvoimin.

• Dual Slalom, 4 Cross ja Mountaincross ovat lajeja, jotka periytyvät alamäkiajosta mutta joissa ajetaan useita kilpailuja kerrallaan (usein pudotuspelinä) lyhyellä radalla ja hieman helpommilla (motocross-tyylisillä) radoilla, mikä tuo näyttävyyttä katsojille. Pyörät ovat kevennettyjä versioita alamäkipyöristä. Niissä on usein jousitus vain etuhaarukassa, ja ne muistuttavat paljolti etäisiä serkkujaan, 20-tuumaisilla renkailla varustettuja BMX-pyöriä. Fyysinen kontakti on näissä lajeissa usein sallittua. Ratoja on useantyyppisiä, esimerkiksi hiekkaratoja ja metsäratoja.

• Trial on polkupyörillä ajettava versio moottoripyörätrialista eli laji, jossa mahdollisimman vähin kosketuksin on selvittävä radasta, jota eivät useimmat edes kävellen selvitä. Trialia ajetaan maastopyörien lisäksi myös 20-tuumaisilla mod-polkupyörillä.

• Maastopyöräsuunnistus (MTBO) yhdistää maastopyöräilyn ja suunnistuksen. Suunnistusreittiä suunniteltaessa pitää valita maasto siten, että alueella on kattava, useita reittivaihtoehtoja sisältävä polku- tai metsäautotieverkosto. Pyöräsuunnistuskartoissa käytetään suuremman ajonopeuden takia yleensä tavallista suunnistuskarttaa karkeampaa mittakaavaa.

• Freeride-maastopyöräily tarkoittaa kaikkea sitä ajamista, mitä kilpailevat maastopyöräilijät eivät tee. Freeride oli alun perin kaupallinen termi, jonka yhdysvaltalainen pyöränvalmistaja Cannondale suojasi omalle pyörämallilleen sen jälkeen kun oli keksitty, että hiihtokeskuksia voi pitää auki myös kesäisin pyöräilijöitä varten. Myöhemmin freeride on vakiintunut tarkoittamaan tavallista vauhdikkaampaa, alamäkeen suuntautunutta maastopyöräilyä, jota voi harrastaa niin luonnossa kuin rakennetulla alueella ja joka on enemmänkin ajamisfilosofia kuin tiukasti rajattu alalaji. 2000-luvulla freeride-pyöräily on kaupallistunut, ja erityisesti suurten virvoitusjuomayhtiöiden mukana on tullut myös freeride-kilpailut.

Katso myös

• Pyöräily
• Maantiepyöräily
• BMX-pyöräily