Ero sivun ”Sturgeonin laki” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
Merkkaus: 2017 source edit |
Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt Kalle Korhonen) ja palautettiin versio 18842421, jonka on tehnyt Miihkali: tuo on eri asia kuin tämän artikkelin tarkoittama roska |
||
| Rivi 73: | Rivi 73: | ||
* [[Murphyn laki]] |
* [[Murphyn laki]] |
||
* [[Olkiukko]] |
* [[Olkiukko]] |
||
* [[Roska]] |
|||
[[Luokka:Lentävät lauseet]] |
[[Luokka:Lentävät lauseet]] |
||
Versio 6. huhtikuuta 2020 kello 10.35
 |
Tätä artikkelia on ehdotettu hyväksi artikkeliksi. Hyvä artikkeli -merkinnän on tarkoitus kertoa, että yhteisön mielestä artikkeli on keskitasoa parempi. Artikkelin ehdokassivulla voit ottaa asiaan kantaa.
|
Sturgeonin laki on lentävä lause, jonka mukaan 90 prosenttia mistä tahansa on roskaa. Periaatteen mukaan ei ole yllättävää, että jonkin lajityypin, tuoteryhmän, ammattikunnan tai tieteenalan edustajista suurin osa on heikkolaatuisia, eikä keskimääräisestä huonoudesta siten voi tehdä pitkällemeneviä päätelmiä.
Lain muotoili tieteiskirjailija Theodore Sturgeon 1950-luvun alussa vastauksena väitteisiin, jotka tuomitsivat koko tieteiskirjallisuuden sen heikoimpien edustajien perusteella. Sturgeonin mukaan samalla logiikalla voitaisiin todistaa mikä tahansa aihe tai ilmiö kelvottomaksi. Väite tunnettiin alkuun ”Sturgeonin ilmestyksenä”, mutta sen nimittäminen laiksi yleistyi myöhemmin, vaikka Sturgeon ei tästä itse pitänytkään. Vuosien mittaan myös alkuperäinen sanavalinta ’crud’ (’roska’, ’saasta’) on vaihtunut alatyyliseen ilmaukseen ’crap’: ”90 % mistä tahansa on paskaa”.
Sturgeonin laista on myöhemmin kehitelty erilaisia sovellutuksia esimerkiksi taidekritiikin, psykologian ja taloustieteen saralle. Laista seuraa, että suurin osa niin fyysisistä tuotteista kuin aineettomasta informaatiostakin on suhteellisen heikkolaatuista, joten ne kannattaa yksinkertaisesti sivuuttaa. Henkisiä ja taloudellisia voimavaroja ei tällöin kulu turhuuksiin, vaan rajalliset resurssit voidaan ohjata aidosti hyödyllisen toimintaan. Sturgeonin lain voikin tulkita myös siten, että missä tahansa aineistossa on pienehkö joukko selvästi keskimääräistä laadukkaampia edustajia, joiden tunnistaminen ja hyödyntäminen parantaa yksilön elämänlaatua ja tehostaa organisaation toimintaa.
Sturgeonin lakia voidaan pitää erityistapauksena armeliaisuusperiaatteesta, jonka mukaan kritisoitavaa väitettä tulee tarkastella sen vahvimmassa muodossa. Kriitikot keskittyvät toisinaan arvostelun kohteen heikkouksiin, vaikka alan arvostetuimmat ja suosituimmat edustajat todennäköisesti antaisivat aiheesta paremman kokonaiskuvan. Heikkouksiin takertuminen ei yleensä kerro itse aiheesta juuri mitään eikä todennäköisesti johda rakentavaan dialogiin.
Määritelmä
Sturgeonin lakia on kuvailtu sanonnaksi tai mietelauseeksi.[1][2] Sen perusväite on, että huomattava enemmistö minkä tahansa alan puitteissa tehdystä tai julkaistusta työstä on laadultaan suhteellisen huonoa. Mikäli väite hyväksytään todeksi, sillä on useita seurauksia.[1] Ensinnäkään mitään yksittäistä lajityyppiä ei voi tuomita pelkästään sen heikon keskimääräisen laadun perusteella, koska samalla logiikalla mikä tahansa aihe voitaisiin todistaa epämielekkääksi. Tämä oli Sturgeonin alkuperäinen viesti.[1][2][3][4][5][6] Sturgeonin lain voi kuitenkin nähdä myös älyllisenä ja toiminnallisena työkaluna, jonka avulla henkiset ja taloudelliset resurssit kohdistetaan parhaalla mahdollisella tavalla.[1][6] Lakiin pohjautuen voidaan tehdä esimerkiksi seuraavanlaisia havaintoja:
| ” | Elokuva- ja TV-alalla on meneillään vedenpaisumus. – – Jos sallitte, lainaan (tieteiskirjailija Theodore) Sturgeonin lakia: ”90 prosenttia kaikesta on paskaa”. Televisio vaikuttaisi osoittavan havainnon todeksi. | ” |
– Washington Post, 29.8.1977.[7] | ||
- Enemmistö uusista kirjoista on huonoja, eikä niitä siksi kannata lukea.[1]
- Enemmistö uusista tuotteista on niin heikkolaatuisia, ettei niitä kannata ostaa.[1]
- Internetissä on valtavasti materiaalia, eikä suurin osa siitä ole imuroimisen arvoista.[5]
- Ei ole yllättävää, että jonkin lajityypin edustajista suurin osa on kehnoja, eikä tästä voida tehdä pitkällemeneviä päätelmiä.[1]
- On täysin luonnollista, että suurin osa työ- ja vapaa-ajasta tuntuu menevän hukkaan.[8]
Käytännössä huonoutta on vaikea määritellä yleispätevästi, sillä ihmisten henkilökohtaiset mieltymykset vaikuttavat heidän arvioihinsa. On esimerkiksi olemassa joukko kirjoja, joita melkein kaikki pitävät huonoina. Niiden ohella on kuitenkin myös kirjoja, joita osa ihmisistä pitää roskana lähinnä siksi, etteivät ole kiinnostuneita niiden käsittelemistä aiheista.[1]
Muiden filosofisten periaatteiden tavoin Sturgeonin laki ei ole kirjaimellinen totuus vaan suuntaa antava ohjenuora. Roskan ja ei-roskan suhde voi vaihdella aiheen mukaan. Roska ei myöskään jakaudu aineistossa sattumanvaraisesti, vaan esimerkiksi parhaat kirjat ovat yleensä suhteellisen pienen kirjailijajoukon tuottamia.[1] Sturgeonin lakia voi edelleen soveltaa parhaaseen 10 prosenttiin: kymmenesosa hyvistä tuotteista – eli vain sadasosa kaikesta tuotannosta – on erittäin hyvää.[5] Huomionarvoista on, ettei Sturgeonin laki itsessään vielä riitä todistamaan jotakin yksittäistä teosta tai alaa laadukkaaksi, vaan tämän osoittamiseen tarvitaan muitakin perusteluja.[1]
Lakia voidaan pitää armeliaisuusperiaatteen laajennuksena: kritisoitavaa väitettä tulee aina tarkastella sen vahvimmassa muodossa. Heikkouksiin keskittyminen on usein pelkkää ajanhukkaa eikä todennäköisesti johda rakentavaan dialogiin. Sturgeonin laki muistuttaa myös Pareton periaatetta, jonka mukaan pienellä määrällä toimijoita on usein suhteettoman suuri vaikutus lopputulokseen.[1]
Historiaa
Sturgeonin lain varhaisempi muoto esiintyy Rudyard Kiplingin romaanissa Valon kadotessa (The Light that Failed, 1890). Siinä huomautetaan, että ”neljä viidesosaa kenen tahansa tuotannosta on pakostakin huonoa”, mutta että jäljelle jäävä osa tekee työnteosta vaivan arvoista.[9]
Philip Klassin mukaan Sturgeon olisi esittänyt lakinsa ensimmäistä kertaa New Yorkin yliopistolla vuonna 1951 tai 1952 pitämässään luennossa. Laajempaan tietoisuuteen se tuli vuoden 1953 Worldconissa,[5] missä Sturgeon esitti näkemyksensä James Gunnin muistelun mukaan jotakuinkin seuraavasti:[2][4]
»Yhdeksänkymmentä prosenttia science fictionista on roskaa. Toisaalta yhdeksänkymmentä prosenttia mistä tahansa on roskaa; olennainen on se kymmenen prosenttia, joka ei ole roskaa. Ja se kymmenen prosenttia science fictionista, joka ei ole roskaa, on yhtä hyvää tai parempaa kuin mikään mitä on missään muualla kirjoitettu.»
(Theodore Sturgeon)
Havaintoa ei vielä tuolloin ollut muotoiltu ”laiksi”, vaan se oli lähinnä ohimenevä ajatelma osana laajempaa puhetta. Sturgeonin mielestä oli epäoikeudenmukaista, että esimerkiksi dekkareita arvostettiin Maltan haukan ja Syvän unen kaltaisten klassikoiden vuoksi, mutta science fiction tuomittiin ”Buck Rogers -kamaksi”, vaikka laadukkaampiakin tieteisteoksia olisi kyllä ollut. Yleisöä vuoden 1953 Worldconissa oli vain noin 750, joten erikseen aikataulutetulle ohjelmalle ei ollut tarvetta ja kaikki osallistujat kuuntelivat Sturgeonia. Paikalla olivat muun muassa Isaac Asimov, L. Sprague de Camp, Harlan Ellison ja Philip Jose Farmer.[4]
Aforismi tunnettiin alkuun ”Sturgeonin ilmestyksenä” (Sturgeon’s Revelation). Painetussa muodossa se esiintyi ensimmäistä kertaa amerikkalaisessa Venture Science Fiction -lehdessä 1957.[5] (Joidenkin tietojen mukaan vasta maaliskuussa 1958.)[2][3] Artikkelissa Sturgeon huomautti periaatteen pätevän niin autoihin, kirjoihin, juustoihin, kampauksiin kuin nuppineuloihinkin, ja että huonous riippuu arvioijan kriittisyydestä ja kokemuksesta. Vuoteen 1960 mennessä periaatetta oli jo alettu nimittää laiksi.[5] Sturgeon itse piti kuitenkin enemmän ”ilmestyksestä”, koska ei halunnut julistaa ehdottomia totuuksia.[3]
Sturgeon kuvasi huonolaatuisuutta englanninkielisellä sanalla ’crud’,[3][5] joka alkujaan on ulostetta merkitsevä sana Skotlannin murteessa. Laajemmassa merkityksessä se voi viitata saastaan tai roskaan sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.[10] Nykyään Sturgeonin lain yhteydessä käytetään yleensä alatyylistä sanaa ’crap’: ”90 % mistä tahansa on paskaa”.[5]
Sturgeonista kerrotaan myös aiheeseen liittyvää kaskua. Greenwich Villagessa järjestetyissä, kirjallisuusaiheisissa juhlissa häneltä kysyttiin: ”Sturgeon, kuinka oikein kestät julkaista niissä science fiction -lehdissä? Yhdeksänkymmentäviisi prosenttia niiden sisällöstä on paskaa!” Tähän Sturgeon vastasi rauhallisesti: ”Yhdeksänkymmentäviisi prosenttia kaikesta on paskaa.”[11]
Sovelluksia
The Encyclopedia of Science Fictionin mukaan Sturgeonin väitettä on tarkasteltava sen alkuperäisessä kontekstissa – vastauksena tieteiskirjallisuuden kategoriseen leimaamiseen sen huonoimpien edustajien perusteella.[2] Tästä huolimatta laille on ehdotettu erilaisia käytännön sovelluksia, jotka vaihtelevat taidekritiikistä taloustieteeseen.[1][6]
Effectiviology-sivuston mukaan Sturgeonin lakia voidaan soveltaa kuluttamiseen ja tuottamiseen. Ostopäätöksen tekeminen on kuluttajan näkökulmasta nollasummapeli, jossa rajallisella määrällä taloudellisia resursseja hankitaan erilaisia tuotteita. Samoin informaation sisäistämiseen tarvittavat henkiset resurssit ovat rajalliset. Roska kannattaa siksi suosiolla sivuuttaa, jolloin voimavaroja vapautuu mielekkäämpään toimintaan. Vastaavasti luovan työn tekijän on hyvä tiedostaa Sturgeonin laki ja verrata omaa tuotettaan muihin vastaaviin. Huonolaatuista tuotetta ei yleensä kannata julkaista, koska se katoaa kohinaan. Heikonkin tuotteen julkaisemiselle voi tosin olla muita syitä, kuten tästä saatava oppimiskokemus. Sturgeonin lain sisäistäminen voi muutoinkin olla oppimiselle eduksi, koska se auttaa asettamaan realistisia tavoitteita ja ymmärtämään, etteivät kaikki tuotteet voi eikä niiden tarvitsekaan olla käänteentekeviä.[1]
Amerikkalainen filosofi Daniel Dennett sisällytti Sturgeonin lain vuonna 2013 julkaisemaansa ”seitsemän kriittisen ajattelun työkalun” luetteloonsa. Vaikka 90 % saattaakin hänen mukaansa olla arviona yläkanttiin, on tärkeää olla tuhlaamatta aikaa tyhjänpäiväisyyksiin.[12] Dennettin mukaan kriitikot hyökkäävät mielellään epäonnistumisia vastaan, vaikka on selvää, että niitä löytyy miltä tahansa alalta loputtomasti – riippumatta siitä onko arvostelun kohteena evoluutiopsykologia, kauneuskirurgia tai television tilannekomediat. Viisampaa olisi tarkastella alan arvostetuimpia ja suosituimpia edustajia: ”Jos haluat kritisoida ammattia, taiteenlajia tai tieteenalaa – – älä haaskaa [omaa ja muiden] aikaa paskalle naureskeluun! Tartu parhaimmistoon, tai jätä koko asia sikseen.”[6]
Queenslandin yliopiston innovaatiojohtamisen apulaisprofessori[13] Tim Kastelle julkaisi vuonna 2013 Business Insiderissa Sturgeonin lakia käsittelevän artikkelin. Hänen mukaansa laista voidaan talouselämän saralla tehdä kolme päätelmää:[6]
- Yleistävät väitteet, kuten ”suuryritykset eivät kykene innovaatioihin”, ovat epäluotettavia. Tosiasiassa suurin osa sekä pienistä että suurista yrityksistä on kykenemättömiä innovaatioihin. Tästä huolimatta uusia keksintöjä tehdään jatkuvasti.[6]
- Missä tahansa yhteisössä on yksilöitä ja ryhmiä, joiden toimintatavat ovat tavanomaista tehokkaampia. Nämä toimintatavat on tunnistettava ja otettava käyttöön koko organisaatiossa.[6]
- Monimutkaisen järjestelmän sisäinen luokittelu on tärkeää. Poikkeamat jäävät helposti huomiotta, koska organisaatio suosii normatiivista toimintaa. Jos enemmistö toimintatavoista on kuitenkin heikkolaatuisia, juuri poikkeamia kannattaa tutkia.[6]
Jos kriitikko esimerkiksi esittää, että suuryritykset eivät kykene innovaatioihin, hänen tulisi osoittaa, millä tavoin vaikkapa Google, IBM ja Apple ovat epäinnovatiivisia. Jos kriitikko ei tähän kykene, koko argumentti on todennäköisesti väärä.[6]
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Sturgeon’s Law: Ninety Percent of Everything Is Crap Effectiviology. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Langford, David: ”Sturgeon’s Law”, The Encyclopedia of Science Fiction. Toim. Clute, John; Langford, David; Nicholls; Peter & Sleight, Graham. Lontoo: Gollancz, 2012. Verkkoversio (viitattu 7.3.2020). (englanniksi)
- ↑ a b c d Full record for Sturgeon's Law n. (Web Archiveen arkistoitu versio) Jessesword.com. 6.7.2008. Viitattu 7.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d Gunn, James: "Sturgeon's Law" (”From James Gunn's review of The Ultimate Egoist: Volume 1: The Complete Stories of Theodore Sturgeon, which originally appeared in The New York Review of Science Fiction #85, September 1995.”) Gunn Center for the Study of Science Fiction. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Sturgeon’s Law, n. Oxford English Dictionary. Viitattu 8.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i Kastelle, Tim: People Get the '90% Of Everything Is Crap' Law All Wrong Business Insider. 24.6.2013. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
- ↑ ”What we're in for in movies and television is a deluge... If I may I'd like to quote (sci-fi writer Theodore) Sturgeon's Law: ‘90 per cent of everything is crap’. Television seems to bear that out.” Ks. Oxford English Dictionary.
- ↑ Hook, Uwe: Sturgeon’s Law, Or how to adjust your Bullshit Detector Medium. 4.8.2018. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Kipling, Rudyard: ”The Light that Failed”, The Writings in Prose and Verse of Rudyard Kipling, s. 123. New York: Charles Scribner's Sons, 1899. Google Books (viitattu 8.3.2020). (englanniksi)
- ↑ Dalzell, Tom & Victor, Terry: ”crud noun”, The New Partridge Dictionary of Slang and Unconventional English. 2. tarkistettu painos. Routledge, 2013. ISBN 9781317372516. Google-kirjat (viitattu 8.3.2020). (englanniksi)
- ↑ Yglesias, Matthew: Politics: Sturgeon's Law The Atlantic. 21.5.2007. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
- ↑ Daniel Dennett Presents Seven Tools For Critical Thinking: 6. Don’t Waste Your Time on Rubbish Open Culture. 21.5.2013. Viitattu 7.3.2020. (englanniksi)
- ↑ Tim Kastelle (”Associate Professor in Innovation Management, University of Queensland, 2007 – Present · 13 years.”) LinkedIn. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)