Ero sivun ”Kemiallinen merkki” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Jni (keskustelu | muokkaukset) p →Lähteet: lk: * |
p kh |
||
| Rivi 5: | Rivi 5: | ||
Kun alkuaineen kemiallisessa merkissä on kaksi kirjainta, on aina ensimmäinen kirjain isolla ja jälkimmäinen pienellä. Täten esimerkiksi Co on [[koboltti|koboltin]] kemiallinen merkki, kun taas CO on [[hiilimonoksidi]]n eli [[hiili|hiilen]] (C) ja [[happi|hapen]] (O) yhdisteen kemiallinen kaava. |
Kun alkuaineen kemiallisessa merkissä on kaksi kirjainta, on aina ensimmäinen kirjain isolla ja jälkimmäinen pienellä. Täten esimerkiksi Co on [[koboltti|koboltin]] kemiallinen merkki, kun taas CO on [[hiilimonoksidi]]n eli [[hiili|hiilen]] (C) ja [[happi|hapen]] (O) yhdisteen kemiallinen kaava. |
||
Kemiallisia merkkejä ja kaavoja käytetään esimerkiksi lyhenteinä, materiaalitekniikassa ilmaisemaan [[lejeerinki]]en seossuhteita ja [[reaktioyhtälö]]issä. Ne otettiin käyttöön 1800-luvun alkupuolella [[Jöns Jacob Berzelius|Jöns Jacob Berzeliuksen]] aloitteesta.<ref>{{kirjaviite | Tekijä = Hudson, John | Nimeke = Suurin tiede |
Kemiallisia merkkejä ja kaavoja käytetään esimerkiksi lyhenteinä, materiaalitekniikassa ilmaisemaan [[lejeerinki]]en seossuhteita ja [[reaktioyhtälö]]issä. Ne otettiin käyttöön 1800-luvun alkupuolella [[Jöns Jacob Berzelius|Jöns Jacob Berzeliuksen]] aloitteesta.<ref>{{kirjaviite | Tekijä = Hudson, John | Nimeke = Suurin tiede – kemian historiaa | Sivu = 138 | Suomentaja = Kimmo Pietiläinen | Julkaisija = Art House | Vuosi = 2002 | Tunniste = ISBN 951-884-346-5 | Viitattu = 11.3.2011}}</ref> Merkit ovat alkuaineiden [[latina]]laisten nimien lyhenteitä, esimerkiksi Au ([[kulta]]) on peräisin latinan sanasta ''aurum''. Ne ovat tunnettuja maailmanlaajuisesti, kun taas monien vanhoista ajoista tunnettujen alkuaineiden nimet vaihtelevat eri kielissä. Niinpä esimerkiksi [[natrium]]in ja [[kalium]]in kemialliset merkit ovat kaikkialla maailmassa Na ja K, vaikka muun muassa [[englannin kieli|englannin kielessä]] näiden alkuaineiden nimet ovatkin ''sodium'' ja ''potassium''. |
||
Alkuaineen merkki on sama saman alkuaineen kaikille [[isotooppi|isotoopeille]]. Mikäli ne on tarpeen erottaa toisistaan, esimerkiksi [[ydinfysiikka|ydinfysiikassa]], lisätään merkin yhteyteen isotoopin [[massaluku]], joka kirjoitetaan merkin eteen yläkulmaan. Esimerkiksi <sup>14</sup>C tarkoittaa hiili-isotooppia, jonka massaluku on 14, eli ns. [[radiohiiliajoitus|radiohiiltä]]. Toisinaan lisätään myös alkuaineen [[järjestysluku (kemia)|järjestysluku]] merkin eteen alakulmaan, jolloin mainitun isotoopin merkki on <sup>14</sup><sub>6</sub>C. |
Alkuaineen merkki on sama saman alkuaineen kaikille [[isotooppi|isotoopeille]]. Mikäli ne on tarpeen erottaa toisistaan, esimerkiksi [[ydinfysiikka|ydinfysiikassa]], lisätään merkin yhteyteen isotoopin [[massaluku]], joka kirjoitetaan merkin eteen yläkulmaan. Esimerkiksi <sup>14</sup>C tarkoittaa hiili-isotooppia, jonka massaluku on 14, eli ns. [[radiohiiliajoitus|radiohiiltä]]. Toisinaan lisätään myös alkuaineen [[järjestysluku (kemia)|järjestysluku]] merkin eteen alakulmaan, jolloin mainitun isotoopin merkki on <sup>14</sup><sub>6</sub>C. |
||
Versio 11. tammikuuta 2019 kello 20.36
Kemiallinen merkki on lyhyt, latinalaisia aakkosia käyttävä merkintätapa alkuaineelle. Kaikilla luonnollisilla alkuaineilla on yksi tai kaksi kirjainta pitkä kemiallinen merkki, mutta joillakin keinotekoisilla alkuaineilla se on väliaikaisesti kolme kirjainta pitkä. Kemiallisilla yhdisteillä on niissä olevien alkuaineiden kemiallisista merkeistä yhdistämällä muodostetut kemialliset kaavat.
Kun alkuaineen kemiallisessa merkissä on kaksi kirjainta, on aina ensimmäinen kirjain isolla ja jälkimmäinen pienellä. Täten esimerkiksi Co on koboltin kemiallinen merkki, kun taas CO on hiilimonoksidin eli hiilen (C) ja hapen (O) yhdisteen kemiallinen kaava.
Kemiallisia merkkejä ja kaavoja käytetään esimerkiksi lyhenteinä, materiaalitekniikassa ilmaisemaan lejeerinkien seossuhteita ja reaktioyhtälöissä. Ne otettiin käyttöön 1800-luvun alkupuolella Jöns Jacob Berzeliuksen aloitteesta.[1] Merkit ovat alkuaineiden latinalaisten nimien lyhenteitä, esimerkiksi Au (kulta) on peräisin latinan sanasta aurum. Ne ovat tunnettuja maailmanlaajuisesti, kun taas monien vanhoista ajoista tunnettujen alkuaineiden nimet vaihtelevat eri kielissä. Niinpä esimerkiksi natriumin ja kaliumin kemialliset merkit ovat kaikkialla maailmassa Na ja K, vaikka muun muassa englannin kielessä näiden alkuaineiden nimet ovatkin sodium ja potassium.
Alkuaineen merkki on sama saman alkuaineen kaikille isotoopeille. Mikäli ne on tarpeen erottaa toisistaan, esimerkiksi ydinfysiikassa, lisätään merkin yhteyteen isotoopin massaluku, joka kirjoitetaan merkin eteen yläkulmaan. Esimerkiksi 14C tarkoittaa hiili-isotooppia, jonka massaluku on 14, eli ns. radiohiiltä. Toisinaan lisätään myös alkuaineen järjestysluku merkin eteen alakulmaan, jolloin mainitun isotoopin merkki on 146C.
Järjestysluvultaan suurimpia alkuaineita ei ole välttämättä vielä virallisesti nimetty, vaan ne ovat saaneet väliaikaisen nimen perustuen latinankielisiin lukusanoihin. Niiden väliaikaiset kemialliset merkit ovat kolmikirjaimisia, esimerkiksi alkuaine 119 on ununennium (Uue). Nykyisin suurin pysyvästi nimetty alkuaine on oganesson (Og), järjestysluku 118.[2]
Suomalaisista alkuaineelle nimensä on antanut Johan Gadolin (gadolinium).
Katso myös
Lähteet
- ↑ Hudson, John: Suurin tiede – kemian historiaa, s. 138. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Art House, 2002. ISBN 951-884-346-5.
- ↑ IUPAC announces the names of the elements 113, 115, 117, and 118 iupac.org. 30.11.2016. IUPAC. Viitattu 2.12.2016. (englanniksi)