Kuukausikilpailu: Punaisten linkkien naiset
1.–30. huhtikuuta 2018
Sinistetään naisia käsittelevien artikkelien linkit!
Naiset ovat aiheena kuukauden kestävässä kilpailussa huhtikuussa 2018. Kilpailussa luodaan artikkeleita naisista, joista on jo artikkeli vähintään yhdessä muussa Wikipedian kieliversiossa.
Suomenkielisessä Wikipediassa 18 prosenttia henkilöartikkeleista käsittelee naisia. Kilpailun tavoitteena on kasvattaa tuota prosenttiosuutta.
Kilpailun tulokset esitellään myös WikiGap-tapahtumassa Helsingin yliopiston Tiedekulmassa 8.5. Tervetuloa paikan päälle kirjoittamaan artikkeleita naisista, joista ei ole artikkelia vielä missään kieliversiossa!
Osallistujat
Ilmoittaudu osallistujaksi lisäämällä käyttäjänimesi tämän otsikon alle
Kilpailun kohteena ovat naiset, joista on jo artikkeli jossain toisessa Wikipedian kieliversiossa, koska haluamme välttää päällekkäisyydet 8.5. järjestettävän muokkaustapahtuman kanssa. Tapahtumassa on tarkoitus luoda artikkeleita naisista, joista ei ole artikkelia missään Wikipedian kieliversiossa.
Shinninin laatimia listoja muiden Wikipedioiden suositelluista naisartikkeleista sekä SPARQL-kyselyitä tieteentekijöistä, julkisista viranhaltijoista ja urheilijoista.
Jokaisesta uudesta artikkelista annetaan 10 pistettä
Jokaisesta lisätystä tavusta annetaan 0,0125 pistettä, mutta enintään 60 pistettä per artikkeli
Jokaisesta lisätystä sanasta annetaan 0,25 pistettä
Jokaisesta lisätystä kuvasta annetaan 5 pistettä, mutta enintään 15 pistettä per artikkeli
Jokaisesta lisätystä lähteestä annetaan 5 pistettä ja 1 pistettä viittauksesta jo olemassa olevaan lähteeseen
Jokaisesta vähintään 100 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 5 bonuspistettä
Jokaisesta vähintään 200 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 10 bonuspistettä
Jokaisesta vähintään 500 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 25 bonuspistettä
Jokaisesta vähintään 1000 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 60 bonuspistettä
Muista ilmoittautua osallistujaksi!
Pisteet laskee automaattisesti UKBot-botti. Jos epäilet botin laskeneen pisteet väärin tai jonkun saaneen epäoikeudenmukaisia pisteitä, ilmoita siitä Viikon kilpailu -vastaaville.
sunnuntai kello 08.13: 10.0 p (uusi sivu) + 48.6 p (3891 tavua) + 57.5 p (230 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
sunnuntai kello 09.48: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4985 tavua > maks) + 72.5 p (290 sanaa) + 41.0 p (7 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) sunnuntai kello 09.58: 0.0 p (1537 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
sunnuntai kello 12.10: 10.0 p (uusi sivu) + 49.3 p (3941 tavua) + 60.0 p (240 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) sunnuntai kello 12.11: 0.0 p (2 tavua)
sunnuntai kello 20.00: 10.0 p (uusi sivu) + 54.0 p (4319 tavua) + 96.8 p (387 sanaa) + 29.0 p (4 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) sunnuntai kello 20.06: 6.0 p (1439 tavua > maks)
sunnuntai kello 22.30: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5320 tavua > maks) + 114.8 p (459 sanaa) + 19.0 p (2 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) sunnuntai kello 22.47: 0.0 p (2568 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 25.0 p (bonus 500 sanaa) sunnuntai kello 22.52: 0.0 p (19 tavua) sunnuntai kello 23.16: 0.0 p (863 tavua) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
maanantai kello 09.04: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4800 tavua) + 65.8 p (263 sanaa) + 27.0 p (4 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) maanantai kello 09.09: 0.0 p (198 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
maanantai kello 12.19: 10.0 p (uusi sivu) + 39.0 p (3122 tavua) + 49.2 p (197 sanaa) + 21.0 p (3 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) maanantai kello 12.24: 15.1 p (1209 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
maanantai kello 19.27: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5858 tavua > maks) + 100.8 p (403 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 40.0 p (7 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) maanantai kello 19.31: 0.0 p (44 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
maanantai kello 22.42: 10.0 p (uusi sivu) + 58.1 p (4646 tavua) + 73.2 p (293 sanaa) + 26.0 p (4 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) maanantai kello 22.43: 0.0 p (1 tavu) + 15.8 p (63 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) maanantai kello 22.52: 1.9 p (1568 tavua > maks) + 4.0 p (16 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) maanantai kello 22.57: 0.0 p (21 tavua)
sunnuntai kello 17.58: 10.0 p (uusi sivu) + 22.1 p (1768 tavua) + 29.5 p (118 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) sunnuntai kello 19.26: 0.0 p (1 tavu) sunnuntai kello 19.28: 0.4 p (30 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
sunnuntai kello 19.18: 10.0 p (uusi sivu) + 31.4 p (2513 tavua) + 28.0 p (112 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) sunnuntai kello 19.22: 1.0 p (82 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
sunnuntai kello 19.51: 10.0 p (uusi sivu) + 15.3 p (1221 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) sunnuntai kello 19.51: 0.0 p (1 tavu) sunnuntai kello 19.57: 8.2 p (654 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
sunnuntai kello 20.59: 10.0 p (uusi sivu) + 12.2 p (979 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) sunnuntai kello 22.11: 10.5 p (837 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
sunnuntai kello 21.16: 10.0 p (uusi sivu) + 9.3 p (743 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) sunnuntai kello 22.32: 14.7 p (1175 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) sunnuntai kello 22.40: 4.8 p (381 tavua) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) sunnuntai kello 22.40: 0.0 p (1 tavu) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) sunnuntai kello 22.43: 1.8 p (143 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
maanantai kello 15.37: 22.3 p (1786 tavua) + 23.2 p (93 sanaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) maanantai kello 16.58: 11.4 p (912 tavua) + 24.0 p (96 sanaa) + 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) maanantai kello 16.59: 0.2 p (18 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) maanantai kello 17.33: 0.4 p (29 tavua)
maanantai kello 18.21: 15.2 p (1216 tavua) + 5.0 p (1 kuva) maanantai kello 18.31: 1.8 p (142 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) maanantai kello 19.02: 5.1 p (410 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 9.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
tiistai kello 00.06: 10.0 p (uusi sivu) + 8.3 p (667 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) tiistai kello 00.13: 0.6 p (48 tavua) tiistai kello 01.00: 14.5 p (1156 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) tiistai kello 01.16: 15.5 p (1236 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) tiistai kello 02.31: 1.1 p (84 tavua)
tiistai kello 01.46: 10.0 p (uusi sivu) + 19.4 p (1548 tavua) + 29.5 p (118 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) tiistai kello 02.29: 3.1 p (247 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
maanantai kello 21.08: 10.0 p (uusi sivu) + 41.0 p (3279 tavua) + 22.8 p (91 sanaa) + 27.0 p (4 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
maanantai kello 22.00: 10.0 p (uusi sivu) + 45.2 p (3616 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 34.0 p (5 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
maanantai kello 23.01: 10.0 p (uusi sivu) + 41.7 p (3339 tavua) + 22.8 p (91 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 27.0 p (4 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) maanantai kello 23.06: 0.8 p (62 tavua)
tiistai kello 00.05: 10.0 p (uusi sivu) + 48.3 p (3861 tavua) + 34.8 p (139 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 23.0 p (3 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) tiistai kello 00.26: 2.9 p (235 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) tiistai kello 00.28: 0.6 p (44 tavua) + 5.0 p (1 kuva) tiistai kello 00.53: 1.2 p (93 tavua) + 5.0 p (1 kuva) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) tiistai kello 01.09: 5.8 p (464 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
tiistai kello 01.44: 10.0 p (uusi sivu) + 33.5 p (2677 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 26.0 p (4 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) tiistai kello 02.09: 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) tiistai kello 02.22: 0.4 p (28 tavua) tiistai kello 02.30: 0.4 p (35 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) tiistai kello 03.19: 13.5 p (1082 tavua) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) tiistai kello 03.26: 3.4 p (274 tavua) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
maanantai kello 19.01: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7270 tavua > maks) + 106.8 p (427 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 37.0 p (6 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) maanantai kello 20.00: 0.0 p (1172 tavua) + 29.8 p (119 sanaa) + 3.0 p (3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
maanantai kello 20.34: 10.0 p (uusi sivu) + 36.0 p (2883 tavua) + 22.0 p (88 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) maanantai kello 20.40: 5.2 p (414 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
sunnuntai kello 13.06: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7743 tavua > maks) + 132.8 p (531 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 28.0 p (4 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa) sunnuntai kello 13.06: 0.0 p (2 tavua) sunnuntai kello 14.38: 0.0 p (1 tavu) sunnuntai kello 14.57: 0.0 p (687 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
sunnuntai kello 14.46: 10.0 p (uusi sivu) + 15.0 p (1203 tavua) + 20.8 p (83 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
maanantai kello 12.16: 10.0 p (uusi sivu) + 16.0 p (1276 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
maanantai kello 19.41: 10.0 p (uusi sivu) + 13.4 p (1070 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
sunnuntai kello 22.31: 0.7 p (58 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) maanantai kello 11.54: 7.5 p (600 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
maanantai kello 09.53: 19.8 p (1586 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) maanantai kello 10.04: 3.6 p (285 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
maanantai kello 15.43: 10.0 p (uusi sivu) + 29.8 p (2380 tavua) + 19.8 p (79 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity
UKBot päivittää tuloslistan automaattisesti kerran tunnissa vuorokauden ympäri. Botti kumoaa manuaaliset muutokset tuloslistaan. Ellei lista ole päivittynyt, botti on voinut jumiutua. Käynnistyttyään uudestaan botti laskee mukaan aikaisemmatkin muokkaukset. ✓ Lista päivitettiin viimeksi 3. huhtikuuta 2018 kello 11.31. Botti havaitsi pieniä ongelmia:
UKBot encountered the following problems with the page Jennifer Doudna
Revision 17197693: The word count difference might be wrong, because the word count increase (63) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.