Ero sivun ”Sääty” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Jmk (keskustelu | muokkaukset) p Käyttäjän 85.194.217.252 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Ejs-80 tekemään versioon. |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 13: | Rivi 13: | ||
Ruotsin valtakunnan aateliston vuonna 1723 vahvistetut erioikeudet pysyivät Suomessa voimassa myös [[Suomen suuriruhtinaskunta|Venäjän vallan aikana]]. Niiden monet tärkeimmät kohdat, kuten vapaus veroista, yksinoikeus [[rälssi]]tilojen omistamiseen ja eräisiin korkeisiin [[virka|virkoihin]], kumottiin 1800-luvun lopulla. Kaupankäyntiä koskeneet [[kaupunki]]en erioikeudet kumottiin vuonna 1868.<ref name="Tietosanakirja & Uusi tietosanakirja">{{Kirjaviite | Tekijä= | Nimeke=Tietosanakirja. 2 osa, Confrater–Haggai | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Tietosanakirja | Vuosi=1910}}</br>* {{Kirjaviite | Tekijä= | Nimeke=Uusi tietosanakirja. 5, Edv–Fla | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Tietosanakirja | Vuosi=1961}}</ref> |
Ruotsin valtakunnan aateliston vuonna 1723 vahvistetut erioikeudet pysyivät Suomessa voimassa myös [[Suomen suuriruhtinaskunta|Venäjän vallan aikana]]. Niiden monet tärkeimmät kohdat, kuten vapaus veroista, yksinoikeus [[rälssi]]tilojen omistamiseen ja eräisiin korkeisiin [[virka|virkoihin]], kumottiin 1800-luvun lopulla. Kaupankäyntiä koskeneet [[kaupunki]]en erioikeudet kumottiin vuonna 1868.<ref name="Tietosanakirja & Uusi tietosanakirja">{{Kirjaviite | Tekijä= | Nimeke=Tietosanakirja. 2 osa, Confrater–Haggai | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Tietosanakirja | Vuosi=1910}}</br>* {{Kirjaviite | Tekijä= | Nimeke=Uusi tietosanakirja. 5, Edv–Fla | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Tietosanakirja | Vuosi=1961}}</ref> |
||
Suomessa [[säätyvaltiopäivät]] lakkautettiin 1906 ja tilalle tuli yleiseen [[äänioikeus|äänioikeuteen]] perustuva [[eduskunta]].<ref name="Toivonen"/> Osa säätyjen erioikeuksista oli kuitenkin edelleen voimassa, ja tällöin säädetyn valtiojärjestyksen mukaan niiden kumoaminen tai muuttaminen edellytti, että asiasta oli säädettävä [[perustuslaki|perustuslain]] säätämisjärjestyksessä. Tästä aiheutui ajoittain vaikeuksia käytännön lainsäädäntötyössä. Esimerkiksi vuonna 1983 voimaan tullut [[rikesakko]]laki oli käsiteltävä perustuslain säätämisjärjestyksessä, koska se olisi loukannut papiston erioikeuksia; niiden mukaan jokaisen pappiin kohdistuvan rankaisutoimen oli mentävä [[tuomiokapituli]]n kautta. Useat kirkolliset komiteat ja toimielimet olivat esittäneet erioikeuksien kumoamista.<ref> |
Suomessa [[säätyvaltiopäivät]] lakkautettiin 1906 ja tilalle tuli yleiseen [[äänioikeus|äänioikeuteen]] perustuva [[eduskunta]].<ref name="Toivonen"/> Osa säätyjen erioikeuksista oli kuitenkin edelleen voimassa, ja tällöin säädetyn valtiojärjestyksen mukaan niiden kumoaminen tai muuttaminen edellytti, että asiasta oli säädettävä [[perustuslaki|perustuslain]] säätämisjärjestyksessä. Tästä aiheutui ajoittain vaikeuksia käytännön lainsäädäntötyössä. Esimerkiksi vuonna 1983 voimaan tullut [[rikesakko]]laki oli käsiteltävä perustuslain säätämisjärjestyksessä, koska se olisi loukannut papiston erioikeuksia; niiden mukaan jokaisen pappiin kohdistuvan rankaisutoimen oli mentävä [[tuomiokapituli]]n kautta. Useat kirkolliset komiteat ja toimielimet olivat esittäneet erioikeuksien kumoamista.<ref>Korte, Kai: ''Ministerit tulivat ja menivät'', s. 55−56. Jyväskylä: Gummerus, 1992.</ref> Viimeiset vielä muodollisesti voimassa olleet säätyerioikeudet lakkautettiin vuonna 1995, kun [[vuoden 1919 hallitusmuoto|hallitusmuodossa]] olleet kansalaisten [[perusoikeudet|perusoikeuksia]] koskeneet säännökset uudistettiin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1995/19950971 | Nimeke=Laki säätyjen erioikeuksien lakkauttamisesta (971/1995) | Julkaisija=Finlex | Viitattu=9.4.2009}}</ref> |
||
== Säätyläiset == |
== Säätyläiset == |
||
1800-luvulla Suomessa yhteiskunnalliset erot aateliston, papiston ja porvariston välillä lievenivät vähitellen, kun taas ero näiden ryhmien sekä toisaalta talonpoikien ja mihinkään säätyyn kuulumattomien välillä pysyi jyrkkänä. Tämän vuoksi ylemmistä säädyistä alettiin käyttää yhteisnimitystä '''säätyläiset''' erotukseksi talonpoikaisesta |
1800-luvulla Suomessa yhteiskunnalliset erot aateliston, papiston ja porvariston välillä lievenivät vähitellen, kun taas ero näiden ryhmien sekä toisaalta talonpoikien ja mihinkään säätyyn kuulumattomien välillä pysyi jyrkkänä. Tämän vuoksi ylemmistä säädyistä alettiin käyttää yhteisnimitystä '''säätyläiset''' erotukseksi talonpoikaisesta ''[[rahvas|rahvaasta]]''. Säätyläiset-sanan synonyymina voitiin puhua myös ''herrasväestä''.<ref name=hist>{{kirjaviite | Tekijä = Vehvilä, Salme; Castren, Matti J. | Nimeke = Suomen historia lukioluokkia varten | Sivu = 254 | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 1975 | Tunniste = ISBN 951-0-00593-2}}</ref> Säätyläiset rahvaasta erottavia tekijöitä olivat pukeutuminen, kirjallinen harrastuneisuus, käyttäytyminen, oma säätytietoisuus, ylemmyys ja ruumiillisen työn tekemättömyys.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Halmesvirta, Anssi ym. | Nimeke=Historian sanakirja | Julkaisupaikka=Jyväskylä Helsinki | Julkaisija=Gummerus | Vuosi=1997 | Tunniste=ISBN 951-20-5089-7}}</ref> Toisaalta joillekuille talonpoikaista syntyperää olevillekin avautui mahdollisuus nousta säätyläisten joukkoon joko opiskelemalla [[oppikoulu]]ssa ja [[yliopisto]]ssa taikka taloudellisen [[yritteliäisyys|yritteliäisyyden]] avulla.<ref name=hist /> |
||
Termiä ''säätyläiset'' käytetään myös rajatummasta ryhmästä, 1800-luvulla kasvaneesta aatelittomasta virkamies- ja yrittäjäväestöstä, joka oli yllä kuvatulla tavalla myös sivistyneistöä ja herrasväkeä.<ref name=hs>{{Kirjaviite | Tekijä = |
Termiä ''säätyläiset'' käytetään myös rajatummasta ryhmästä, 1800-luvulla kasvaneesta aatelittomasta virkamies- ja yrittäjäväestöstä, joka oli yllä kuvatulla tavalla myös sivistyneistöä ja herrasväkeä.<ref name=hs>{{Kirjaviite | Tekijä = Blomstedt, Yrjö| Nimeke = Väestö- ja yhteiskuntarakenne Ruotsin vallan lopulla| Vuosi = 1986| Sivut = 334-335|Selite=Teoksessa Suomen historia 4: Vapauden aika| Julkaisupaikka = Espoo| Julkaisija = Weilin & Göös| Tunniste = ISBN 951-35-2493-0 }}</ref> |
||
=== Säätyläisnimet === |
=== Säätyläisnimet === |
||
Versio 10. joulukuuta 2016 kello 12.52
Sääty on nimitys, jota käytetään etenkin antiikin aikana ja keskiajalla yhteiskunnalliseen työnjakoon perustuneista erioikeuksia nauttineista yhteiskuntaluokista.[1] Sääty-yhteiskunnan säädyt olivat aatelisto, papisto, porvaristo sekä Pohjoismaissa myös talonpojat. Kaksi ensin mainittua muodostivat yläsäädyn, porvaristo ja maataomistavat talonpojat alasäädyn.[2] Ranskassa porvaristosta käytettiin vuoden 1789 vallankumoukseen saakka nimitystä kolmas sääty (ransk. Tiers d'État).[3]
Monissa maissa järjestettiin säätyvaltiopäiviä, joissa kullakin säädyllä oli omat edustajansa. Tämän vuoksi sanalla sääty voidaan tarkoittaa myös kunkin säädyn valtiopäiville kokoontuneita edustajia. Useimpien maiden parlamenteista säätyjako poistettiin viimeistään 1800-luvulla. Suomen säätyvaltiopäivät toimivat vuoteen 1906 saakka.[4]
Säädyillä oli asemaansa liittyviä erioikeuksia, esimerkiksi aatelista tai pappia ei saanut tuomita tavallisessa oikeusistuimessa. Sääty määräytyi pääosin vanhempien syntyperän mukaan. Säätykiertoa tapahtui esimerkiksi avioliiton kautta sekä myönnettäessä uusia aatelisarvoja.
Ruotsissa aatelisia eli maallista rälssiä olivat alun perin ne tilalliset, jotka sitoutuivat toimittamaan ratsumiehen sotaan. Myöhemmin aatelisto oli perinnöllinen viranhaltijoiden luokka. Pappissäädyn erioikeudet antoivat papeille ja heidän perheenjäsenilleen oikeuksia ja etuuksia. Pappien erioikeuksissa on lausuttu uskontopakon periaate ja valtion velvollisuus kouluttaa papit kustannuksellaan. Porvarissäädyn erioikeudet muodostivat perustan kaupunkien itsehallinnolle.[5]
Ranskan kansalliskokous lopetti Ranskan kolmeen säätyyn perustuvan säätyjärjestelmän 4. elokuuta 1789. Tällöin lakkautettiin kerralla kaikki säätyerioikeudet.[6]
Säätyjen erioikeudet Suomessa
Ruotsin valtakunnan aateliston vuonna 1723 vahvistetut erioikeudet pysyivät Suomessa voimassa myös Venäjän vallan aikana. Niiden monet tärkeimmät kohdat, kuten vapaus veroista, yksinoikeus rälssitilojen omistamiseen ja eräisiin korkeisiin virkoihin, kumottiin 1800-luvun lopulla. Kaupankäyntiä koskeneet kaupunkien erioikeudet kumottiin vuonna 1868.[7]
Suomessa säätyvaltiopäivät lakkautettiin 1906 ja tilalle tuli yleiseen äänioikeuteen perustuva eduskunta.[5] Osa säätyjen erioikeuksista oli kuitenkin edelleen voimassa, ja tällöin säädetyn valtiojärjestyksen mukaan niiden kumoaminen tai muuttaminen edellytti, että asiasta oli säädettävä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Tästä aiheutui ajoittain vaikeuksia käytännön lainsäädäntötyössä. Esimerkiksi vuonna 1983 voimaan tullut rikesakkolaki oli käsiteltävä perustuslain säätämisjärjestyksessä, koska se olisi loukannut papiston erioikeuksia; niiden mukaan jokaisen pappiin kohdistuvan rankaisutoimen oli mentävä tuomiokapitulin kautta. Useat kirkolliset komiteat ja toimielimet olivat esittäneet erioikeuksien kumoamista.[8] Viimeiset vielä muodollisesti voimassa olleet säätyerioikeudet lakkautettiin vuonna 1995, kun hallitusmuodossa olleet kansalaisten perusoikeuksia koskeneet säännökset uudistettiin.[9]
Säätyläiset
1800-luvulla Suomessa yhteiskunnalliset erot aateliston, papiston ja porvariston välillä lievenivät vähitellen, kun taas ero näiden ryhmien sekä toisaalta talonpoikien ja mihinkään säätyyn kuulumattomien välillä pysyi jyrkkänä. Tämän vuoksi ylemmistä säädyistä alettiin käyttää yhteisnimitystä säätyläiset erotukseksi talonpoikaisesta rahvaasta. Säätyläiset-sanan synonyymina voitiin puhua myös herrasväestä.[10] Säätyläiset rahvaasta erottavia tekijöitä olivat pukeutuminen, kirjallinen harrastuneisuus, käyttäytyminen, oma säätytietoisuus, ylemmyys ja ruumiillisen työn tekemättömyys.[11] Toisaalta joillekuille talonpoikaista syntyperää olevillekin avautui mahdollisuus nousta säätyläisten joukkoon joko opiskelemalla oppikoulussa ja yliopistossa taikka taloudellisen yritteliäisyyden avulla.[10]
Termiä säätyläiset käytetään myös rajatummasta ryhmästä, 1800-luvulla kasvaneesta aatelittomasta virkamies- ja yrittäjäväestöstä, joka oli yllä kuvatulla tavalla myös sivistyneistöä ja herrasväkeä.[12]
Säätyläisnimet
Säätyläisillä kaikkialla oli vanhastaan sukunimet, jotka Suomessa tavallisesti olivat joko ruotsinkielisiä tai latinalaistettuja, mutta myös saksankielisiä nimiä esiintyy. Tavallisia ovat olleet myös nimet, joissa pohjautuvat johonkin vanhaan suomenkieliseen suku- tai paikannimeen, johon kuitenkin on esimerkiksi lisätty latinalaisperäiset päätteet -aeus, -ius säätyläisaseman osoittamiseksi (esim. Alopaeus, Gezelius).
Lähteet
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
- ↑ Blåfield, Tapio: Asikkalan ristikirkon ensimmäiset vuosikymmenet (pdf) (s. 3) Asikkalan ristikirkon vaiheita ja kirkonmiehiä 1689 - 1790. Lauri Muranen. Viitattu 28.1.2013.
- ↑ Otavan iso Fokus, 3. osa (Ip-Kp), s. 1899, art. Kolmas sääty. Otava, 1973. ISBN 951-1-00051-9.
- ↑ Otavan iso Fokus, 7. osa (Sv-Öö), s. 4150, art. Sääty, Säätyvaltiopäivät. Otava, 1974. ISBN 951-1-01521-4.
- ↑ a b Toivonen, Raimo: ”Säätyerioikeudet”, Uskonnottoman oikeusopas, s. 124. Jämsä: R. Toivonen, 1997.
- ↑ Kronologia Merkkivuosi 1809 -verkkosivut. Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 3.8.2008.
- ↑ Tietosanakirja. 2 osa, Confrater–Haggai. Helsinki: Tietosanakirja, 1910.
* Uusi tietosanakirja. 5, Edv–Fla. Helsinki: Tietosanakirja, 1961. - ↑ Korte, Kai: Ministerit tulivat ja menivät, s. 55−56. Jyväskylä: Gummerus, 1992.
- ↑ Laki säätyjen erioikeuksien lakkauttamisesta (971/1995) Finlex. Viitattu 9.4.2009.
- ↑ a b Vehvilä, Salme; Castren, Matti J.: Suomen historia lukioluokkia varten, s. 254. WSOY, 1975. ISBN 951-0-00593-2.
- ↑ Halmesvirta, Anssi ym.: Historian sanakirja. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1997. ISBN 951-20-5089-7.
- ↑ Blomstedt, Yrjö: Väestö- ja yhteiskuntarakenne Ruotsin vallan lopulla, s. 334-335. Teoksessa Suomen historia 4: Vapauden aika. Espoo: Weilin & Göös, 1986. ISBN 951-35-2493-0.