Abram Ioffe

Abram Fjodorovitš Ioffe
Henkilötiedot
Syntynyt	29. lokakuuta 1880 Romny, Ukraina
Kuollut	14. lokakuuta 1960 Leningrad, Venäjä
Koulutus ja ura
Tutkinnot	Pietarin teknillinen valtionyliopisto
Väitöstyön ohjaaja	Wilhelm Röntgen
Oppilaat	Pjotr Kapitsa
Tutkimusalue	Fysiikka
Palkinnot	Ioffe-kraateri
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Abram Fjodorovitš Ioffe (ven. Абра́м Фёдорович Ио́ффе, 29. lokakuuta 1880 – 14. lokakuuta 1960) oli neuvostoliittolainen fyysikko.

Elämä

Ioffe syntyi keskiluokkaisessa juutalaisperheessä nykyisen Ukrainan alueella Venäjän keisarikunnassa. Ioffe valmistui Pietarin valtionyliopistosta vuonna 1902, minkä jälkeen hän työskenteli kaksi vuotta Münchenissä Röntgenin laboratoriossa. Ioffe väitteli tohtoriksi Münchenin yliopistossa vuonna 1905.

Koska Röntgen toimi myös Annalen der Physik-lehden toimittajana, pystyi Ioffe näkemään lehteen lähetettyjä julkaisuja. Ioffen mukaan hän näki Albert Einsteinin vuoden 1905 töissä, jotka julkaistiin Annalen der Physikissä, kahden tekijän nimet: Einstein ja Marić. Tämän mukaan Einstein olisi saanut huomattavan avun vaimoltaansa suppean suhteellisuusteorian muotoilussa. Varsinaisia todisteita Marićin osallisuudesta ei ole, mutta kukaan ei ole myöskään pystynyt kyseenalaistamaan Marićin osallisuutta. Myöhemmin Einstein lahjoitti merkittävän osa Nobel-palkintorahoistaan entiselle vaimolleen, Mileva Marićille.

Vuodesta 1906 lähtien Ioffe teki töitä Pietarin teknillisessä korkeakoulussa, missä hän myöhemmin eteni professoriksi. Ioffe kääntyi luterilaiseksi vuonna 1924 (vai 1911?), koska halusi mennä naimisiin ei-juutalaisen naisen kanssa. Hänestä tuli filosofian maisteri (engl. Magister of Philosophy) vuonna 1913. Tätä ennen, vuonna 1911, hän oli tietämättä yhdysvaltalaisen Millikanin työstä sähkökenttäkokeen, jossa varautuneet mikropartikkelit leijuvat sähkökentässä Vuonna 1915 hän väitteli tohtoriksi. Vuonna 1918 hän nousi Fysiikan ja teknologian osaston johtajaksi pietarilaiseen fysiikan instituuttiin.

Seminaari vuonna 1915. Istumassa: Jakov Frenkel, Nikolai Semjonov, A.P. Juschenko, Abram Ioffe, A.R. Shmidt, I.K. Bobr, K.F. Nestrukh, N.I. Dobronravov. Seisovat: Pjotr Kapitsa, Petr Lukirsky, M.V. Milovidova-Kirpichjova, Jakov Dorfman

1930-luvun alussa Puna-armeijan ilmapuolustus kehitti "radiopaikannusta" eli tutkaa. Useat tiedeinstituutit osallistuivat kehitystyöhön. Tammikuussa 1934 Tiedeakatemia organisoi konferenssin tästä teemasta - Ioffe oli sen kokoonkutsuja ja kokosi sen puheet raportiksi, joka julkistettiin ja tieto tutkan kehitystyöstä Neuvostoliitosta levisivät kautta maailman.

Vuonna 1942 Ioffe kieltäytyi osallistumasta Neuvostoliiton atomiase-projektiin vedoten suhteellisen korkeaan ikäänsä.

1950 Ioffe menetti johtoasemansa Leningradin fysiikan ja teknologian instituutissa. Vuodet 1952-54 hän toimi Tiedeakatemian puolijohdelaboratoriota. Ioffen kuoltua vuonna 1960 Leningradin fysiikan ja teknologian instituutti nimettii Ioffe-instituutiksi.

Tieteellinen ura

Ioffe tutki paljon sähkömagnetismia, radiologiaa, kiteisen aineen rakennetta, valosähköistä ilmiötä ja lämpösähköistä ilmiötä. Hän oli yksi keskeisimmistä hahmoista ydinfysiikka, suprajohtavuutta ja radioaktiivisuutta tutkivien laboratorioiden rakentamisessa. Monista laboratorioista tuli myöhemmin itsenäisiä opistoja. Ioffe pedagoginen työ näkyi neuvostoliittolaisessa koulufysiikassa. Hänen oppilaitaansa olivat muun muassa Aleksandr Aleksandrov, Jakov Dorfman, Pjotr Kapitsa, Isaak Kikoin, Igor Kurtšatov, Jakov Frenkel, Nikolai Semjonov ja Lev Artsimovitš.