Abram Ioffe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Abram Fjodorovitš Ioffe
Henkilötiedot
Syntynyt29. lokakuuta 1880
Romny, Ukraina
Kuollut14. lokakuuta 1960
Leningrad, Venäjä
Koulutus ja ura
Tutkinnot Pietarin teknillinen valtionyliopisto
Väitöstyön ohjaaja Wilhelm Röntgen
Oppilaat Pjotr Kapitsa Nobel-palkinto
Tutkimusalue Fysiikka
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Abram Fjodorovitš Ioffe (ven. Абра́м Фёдорович Ио́ффе, 29. lokakuuta 188014. lokakuuta 1960) oli neuvostoliittolainen fyysikko.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ioffe syntyi keskiluokkaisessa juutalaisperheessä nykyisen Ukrainan alueella Venäjän keisarikunnassa. Ioffe valmistui Pietarin valtionyliopistosta vuonna 1902, minkä jälkeen hän työskenteli kaksi vuotta Münchenissä Röntgenin laboratoriossa. Ioffe väitteli tohtoriksi Münchenin yliopistossa vuonna 1905.

Vuodesta 1906 lähtien Ioffe teki töitä Pietarin teknillisessä korkeakoulussa, missä hän myöhemmin eteni professoriksi. Ioffe kääntyi luterilaiseksi vuonna 1924 (vai 1911?), koska halusi mennä naimisiin ei-juutalaisen naisen kanssa.[1] Hänestä tuli filosofian maisteri (engl. Magister of Philosophy) vuonna 1913.[2] Tätä ennen, vuonna 1911, hän oli tietämättä yhdysvaltalaisen Millikanin työstä sähkökenttäkokeen, jossa varautuneet mikropartikkelit leijuvat sähkökentässä [3] Vuonna 1915 hän väitteli tohtoriksi. Vuonna 1918 hän nousi Fysiikan ja teknologian osaston johtajaksi pietarilaiseen fysiikan instituuttiin.

Seminaari vuonna 1915. Istumassa: Jakov Frenkel, Nikolai Semjonov, A.P. Juschenko, Abram Ioffe, A.R. Shmidt, I.K. Bobr, K.F. Nestrukh, N.I. Dobronravov. Seisovat: Pjotr Kapitsa, Petr Lukirsky, M.V. Milovidova-Kirpichjova, Jakov Dorfman

1930-luvun alussa Puna-armeijan ilmapuolustus kehitti "radiopaikannusta" eli tutkaa. Useat tiedeinstituutit osallistuivat kehitystyöhön. Tammikuussa 1934 Tiedeakatemia organisoi konferenssin tästä teemasta - Ioffe oli sen koollekutsuja ja kokosi sen puheet raportiksi, joka julkistettiin ja tieto tutkan kehitystyöstä Neuvostoliitosta levisivät kautta maailman.[4]

Vuonna 1942 Ioffe kieltäytyi osallistumasta Neuvostoliiton atomiase-projektiin vedoten suhteellisen korkeaan ikäänsä.[5]

1950 Ioffe menetti johtoasemansa Leningradin fysiikan ja teknologian instituutissa. Vuodet 1952-54 hän toimi Tiedeakatemian puolijohdelaboratoriota. Ioffen kuoltua vuonna 1960 Leningradin fysiikan ja teknologian instituutti nimettii Ioffe-instituutiksi.

Tieteellinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ioffe tutki paljon sähkömagnetismia, radiologiaa, kiteisen aineen rakennetta, valosähköistä ilmiötä ja lämpösähköistä ilmiötä. Hän oli yksi keskeisimmistä hahmoista ydinfysiikka, suprajohtavuutta ja radioaktiivisuutta tutkivien laboratorioiden rakentamisessa. Monista laboratorioista tuli myöhemmin itsenäisiä opistoja. Ioffen pedagoginen työ näkyi neuvostoliittolaisessa koulufysiikassa. Hänen oppilaitaansa olivat muun muassa Aleksandr Aleksandrov, Jakov Dorfman, Pjotr Kapitsa, Isaak Kikoin, Igor Kurtšatov, Jakov Frenkel, Nikolai Semjonov ja Lev Artsimovitš.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Abram Ioffe PBS. Viitattu 24. elokuuta 2007. (englanniksi)
  2. http://www.ima.or.at/theremin/?page_id=55&cat=1 (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. http://www.russia-ic.com/people/education_science/i/261/ Abram Ioffe (biography)
  4. Ioffe, A. F.; “Contemporary problems of the development of the technology of air defense,” Sbornik PVO, helmikuu 1934 (venäjäksi)
  5. Sudoplatov, P. A., 1994: s. 266-268.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.