Ero sivun ”Hanka-antilooppi” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
p Botti lisäsi: ceb:Antilocapra americana |
||
| Rivi 65: | Rivi 65: | ||
[[bg:Вилорога антилопа]] |
[[bg:Вилорога антилопа]] |
||
[[ca:Antílop americà]] |
[[ca:Antílop americà]] |
||
[[ceb:Antilocapra americana]] |
|||
[[cs:Vidloroh americký]] |
[[cs:Vidloroh americký]] |
||
[[da:Gaffelbuk (dyr)]] |
[[da:Gaffelbuk (dyr)]] |
||
Versio 17. helmikuuta 2013 kello 04.05
| Hanka-antilooppi | |
|---|---|
 Kaksi hanka-antilooppinaarasta Fort Keoghissa Montanassa |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Hanka-antiloopit Antilocapridae |
| Suku: |
Antilocapra Ord, 1818 |
| Laji: | americana |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Antilocapra americana |
|
 Hanka-antiloopin levinneisyys |
|
| Alalajit [2] | |
| Katso myös | |
|
|
|
Hanka-antilooppi (Antilocapra americana) on hanka-antilooppien (Antilocapridae) heimon viimeinen elossa oleva laji.[3] Muinoin eli Amerikassa useita lajeja, kuitenkin jo tertiäärikaudella ja sitä seuraavalla kvartäärikaudella alkoivat hanka-antilooppilajit kuolla sukupuuttoon. Niiden ei ilmeisesti ole onnistunut sopeutua ilmastonmuutoksiin tai ne eivät ole kestäneet kilpailua kehityskykyisten onttosarvisten kanssa.
Hanka-antiloopit eivät nimestään huolimatta ole läheistä sukua onttosarvisten (Bovidae) heimoon kuuluville antiloopeille, vaan niiden lähimpiä sukulaisia ovat kirahvit ja hirvieläimet.[3] Hanka-antiloopit luokiteltiin aiemmin onttosarvisten heimon alaheimoksi Antilocaprinae, mutta nykyisin ne yleensä erotetaan omaksi heimokseen.[1][3]
Uhanalaisuus
Nykyään hanka-antilooppia pidetään elävänä fossiilina. Menneinä aikoina, eli ennen valkoihoisten saapumista Amerikkaan nämä eläimet elivät laajalla alueella Pohjois-Amerikan länsiosista ja Etelä-Kanadasta Keski-Meksikoon. Pohjois-Amerikan länsiosan asuttamisen yhteydessä lajin kanta on pudonnut huomattavasti ja sen elinalue on kaventunut. Suojelutoimien ansiosta hanka-antiloopin tilanne on hieman parantunut. Nykyään hanka-antiloopin elinalue käsittää Saskatchewanin eteläosan ja Albertan Kanadassa sekä Yhdysvaltain länsiosissa Preeriatasankojen alueen (Great Plains) ja etelään Meksikon Hidalgoon, Kalifornian niemimaalle ja Länsi-Sonoraan.
Hanka-antiloopin uhanalaisia alalajeja ovat kalifornianhanka-antilooppi (A. americana peninsularis) Kalifornian eteläosissa ja Kalifornian niemimaalla sekä sonoranhanka-antilooppi (A. americana sonoriensis) Arizonan eteläosissa ja Sonoran keski- ja länsiosissa.[3] Molemmat alalajit ovat IUCN:n Punaisessa Kirjassa.[2]
Vuonna 1959 hanka-antilooppeja siirtoistutettiin Lanain saarelle Havaijille. 1960-luvun puoliväliin mennessä tämän saaren hanka-antilooppikanta oli kasvanut noin 250 yksilöön. 1980-luvun alussa yksilöitä oli kuitenkin jäljellä enää kymmenkunta, ja nykyisin lajin otaksutaan hävinneen saarelta kokonaan.[1]
Anatomia
Hanka-antilooppi muistuttaa jossakin määrin antilooppia, joskin sillä on aivan erilaiset aivot. Hanka-antilooppi painaa noin 40–70 kilogrammaa. Pää ja ruumis ovat yhteensä 100–150 senttimetrin pituiset. Häntä on 8–15 senttimetriä pitkä ja säkäkorkeus on 80–100 senttimetriä. Pukit ovat hieman kookkaampia kuin naaraat.
Sekä naaras- että uroshanka-antiloopeilla on sarvet. Uroksilla se kasvavat korvien yli ja ovat noin 40 cm pituiset. Sarvissa on litteä ydinosa ja vuosittain kiima-ajan jälkeen vaihtuva sarveistuppi.[4] Sarveistupen kasvu kestää suunnilleen 4 kuukautta.
Eläimet viestivät nostamalla peräpään valkoiset karvat pystyyn, jolloin syntyy kauaksi näkyvä merkki.
Lähteet
- ↑ a b c Antilocapra americana IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Antilocapra americana Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 4.3.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Elo, Ulla & Koivisto, Ilkka ym. (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 4: Nisäkkäät, matelijat, s. 115–121. Weilin+Göös, 1992. ISBN 951-35-4689-6.
- ↑ Suuri eläintieto: Eläinten kiehtova maailma 2 (H), s. 48. Weilin+Göös, 1990. ISBN 951-35-5128-8.