Timbuktun yliopisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sankoren yliopisto Timbuktussa.
Malin kuningaskunta noin vuonna 1350.

Timbuktun yliopisto on usein käytetty yhteisnimi kolmelle Timbuktussa sijaitsevalle vanhalle moskeijalle. Moskeijat tunnetaan nimillä Sankore, Djinguereber ja Sidi Yahya. Joskus yliopistoja kerrotaan olevan kolme, jolloin tärkeimmäksi mainitaan Sankoren yliopisto. Sen olisi perustanut vuonna 989 timbuktulainen lainoppinut Al-Qadi Aqib ibn Mahmud ibn Umar.[1] Tieto on epävarma, sillä itse kaupunki syntyi sata vuotta myöhemmin.[2] Toisen tiedon mukaan moskeijat rakennettiin 1300-luvulla ja 1400-luvun alussa Länsi-Afrikan ensimmäisinä moskeijoina.[3]

Keskustelua on herättänyt muslimien ja muun muassa Unescon moskeijoista käyttämä nimitys ”yliopisto”. Todellisuudessa moskeijoiden yhteydessä toimi madrasoja ja koraanikouluja. Koraanikoulut ovat lapsille tarkoitettuja paikkoja, joissa opetellaan ulkoa arabiankielistä Koraania. Madrasat kouluttavat uskonnollisiin virkatehtäviin ja edellyttävät opiskelijoilta lukutaitoa. Myös niissä ulkoa opettelu on pääasiallinen opetustapa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sankore oli merkittävä keskus etenkin Mansa Musan (1307–1332) ja Askia-dynastian (1493–1591) aikana.[1] Timbuktun madrasojen kulta-aika oli 1400- ja 1500-luvuilla, jolloin kaupunki eli kukoistuskautta. Timbuktu oli tällöin kauppateiden risteys, jonka kautta kulki suolaa, kultaa, norsunluuta, karjaa, viljaa ja käsikirjoituksia. Timbuktu oli tuolloin islamilaisen oppineisuuden keskus, josta islam levittäytyi uusille alueille Afrikassa. Timbuktussa oli tällöin 100 000 asukasta.[1] Unescon mukaan ”Sankoren yliopistossa” oli 1100-luvulla yhteensä 180 koraanikoulua ja 25 000 opiskelijaa eli neljännes kaupungin väkiluvusta.[4][5] Encyclopaedia Britannican mukaan oppineiden määrä nousi lukuun 25 000.[3] Tieteenhistorioitsija Sonja Brentjes pitää näitä määriä uskomattomana liioitteluna.[6]

Kun Marokko valtasi kaupungin 1591, se alkoi taantua. Uskonoppineet pidätettiin tai surmattiin ja osa karkotettiin Marokkoon. Kaupunki jäi myös suojattomaksi ulkopuolista ryöstelyä vastaan.[3] Ranska valtasi Timbuktun 1894 ja alkoi kunnostaa rappeutunutta kaupunkia. Vuonna 1960 siitä tuli itsenäistyneen Malin pääkaupunki. 1990-luvun lopulla valtio alkoi kunnostaa Timbuktun kolmea moskeijaa. Vuonna 2012 ne joutuivat islamististen kapinallisten käsiin, jotka näkivät monumenteissa epäjumalanpalvontaa ja Jumalan ykseydestä luopumista (shirk). Muun muassa Sidi Yahian moskeija koki hävitystä.[3]

Vuonna 1988 Timbuktu hyväksyttiin Unescon maailmanperintökohteeksi. Vuonna 2012 sen asema todettiin vaarantuneeksi aseellisten konfliktien takia.[3] Savesta rakennetut moskeijarakennukset olivat kokeneet muutoksia ja kärsivät rapistumisesta ja tuhotöistä.[4]

Opiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaisen lähteen mukaan 25 000 opiskelijan toiminta Timbuktussa keskittyi Koraanin ja islamilaisen lain opiskeluun, mutta lisäksi opiskeltiin lääketiedettä ja kirurgiaa, astronomiaa, matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, filosofiaa, logiikkaa, kieliä ja kielitieteitä, maantiedettä, historiaa sekä taidetta.[1][7] Yliopistolla oli useita itsenäisiä laitoksia (college), kukin yksittäisen oppineen johtamana.[5]

Sen lisäksi yliopistoissa saattoi harjoittaa ammatillisia opintoja sellaisilla aloilla kuin kauppa, maatalous, kalastus, suutarin ja räätälin työt ja navigointi.[1][7][8] Filosofian tohtoria vastaavaa korkeinta arvoa varten oli opiskeltava kymmenen vuotta.[5] Valmistujaisseremoniassa kokelas kantoi perinteistä turbaania, johon oli kirjailtu sana ”Jumala”.[1] Al-Hassanin mukaan tutkinto tuotti maailmanluokan oppineita, jotka tulivat kuuluisiksi teoksillaan. Tohtorinväitöskirjan nimenä oli Risalah (”kirje”) ja väitelleitä kutsuttiin nimellä ajatollah.[5]

Tieteenhistorioitsija Sonja Brentjes katsoo, että islamilaisten lähteiden esittämä luettelo ”Timbuktun yliopiston” oppiaineista ja ammattialoista on varomaton ja perusteeton. Hänen mielestään on vaikea uskoa, että Timbuktussa olisi opetettu näitä lueteltuja moderneja tieteenaloja. Ammattialoista navigointi on erityisen outo, sillä madrasa sijaitsi Saharassa kaukana valtameristä.[7] Brentjes toteaa myös, että Sahelin Afrikan oppineisiin aletaan viitata esimerkiksi Kairossa vasta 1400-luvulta lähtien, jolloin Timbuktun kulta-aika alkoi. Brentjes lisää, että tieteenhistoria ei tunne tutkintoa nimeltä Risalah. Sanaa käytettiin keskiajalla viittaamaan lyhyisiin kirjoituksiin.[9]

Madrasat ja koraanikoulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koraanikoululainen opettelee läksytaulusta lausumaan Koraania.

Timbuktun koraanikoulut olivat lapsille tarkoitettua uskonnollista alkeisopetusta. Niissä opeteltiin lausumaan ulkoa muinaisarabiaksi kirjoitettua Koraania.[10]

Madrasat olivat lukutaitoa edellyttävää ylempää ammatillista opetusta, joka tähtäsi uskonnollisiin virkamiestehtäviin. Imaamin johdolla madrasoissa opeteltiin ulkoa jotain kirjaa, jonka opettamiseen kullakin imaamilla oli lupa. Jokainen oppilas valitsi itse opettajansa. Koraanikoulujen tapaan opetus tapahtui moskeijan pihoilla ja pylväskäytävillä tai yksityistiloissa. Kun opetus oli päätöksessä, oppilaalle annettiin lupa itse opettaa kyseistä kirjaa. Opettajien kulut ja opiskelijoiden stipendit maksettiin lahjoitusvaroista, joten opiskelu oli ilmaista.[1][11] Timbuktun moskeijoista kerrotaan, että perustamisen jälkeen varakas naispuolinen leski rahoitti niitä tehden Timbuktusta kasvatusalan johtavan keskuksen Länsi-Afrikassa.[5] Lahjoitukset voitiin vähentää veroista, joten niiden jakaminen oli suosittua yläluokan piirissä.[12]

Islamilaiset koraanikoulut tai madrasat eivät vastaa eurooppalaisia yliopistoja.[11][13] Ensimmäiset yliopistot perustettiin islamilaiseen maailmaan vasta 1800-luvun lopulla, mutta ne eivät yleistyneet ennen 1900-lukua. Vanhoja madrasoja alettiin muuttaa yliopistoiksi 1900-luvulla, mutta asia herätti niiden opettajissa laajaa vastarintaa, kuten al-Azharissa Egyptissä.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Al-Hassani, Salim T.S. (Chief Editor): 1001 Inventions. The Enduring Legacy of Muslim Civilization. Third Edition. National Geographic, 2012. ISBN 978-1-4262-0934-5.
  • Brenjes, Sonja: Review: 1001 Inventions:The Enduring Legacy of Muslim Civilization. Edited by Salim T. S. al-Hassan. Aestimatio, 2013, 10. vsk, s. 119–153. Artikkelin verkkoversio.
  • Brentjes, Sonja: Science, religion and education. Teoksessa: Sonja Brentjes, Taner Edis, Lutz Richter-Bernburg (toim.): 1001 Distortions. How to (Not) Narrate History of Science, Medicine, and Technology in Non-Western Cultures. Ergon Verlag, 2016. ISBN 978-3-95650-169-2.
  • Huff, Toby E.: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. 3rd edition. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5. (englanniksi)
  • Ibn Khaldun: The Muqaddimah. An Introduction to History.. Princeton University Press, 2015. ISBN 978-0-691-16628-5.
  • Khair, Zulkifli: The University of Sankore, Timbuktu Muslim Heritage. 7.6.2003.
  • Sergejeff, Andrei: Egyptin historia Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-019-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Khair 2003
  2. Brentjes, 2016, s. 145
  3. a b c d e Timbuktu Encyclopaedia Britannica. Viitattu 15.11.2021.
  4. a b Timbuktu Unesco. World Heritage List. Viitattu 2.1.2021.
  5. a b c d e Al-Hassani 2012, s. 69
  6. Brentjes 2016, s. 145
  7. a b c d Brentjes 2013, s. 145; Brentjes 2016, s. 145
  8. Al-Hassani, 2012, s. 69
  9. Brentjes 2016, s. 146
  10. Ibn Khaldun, 2015, s. 421–424
  11. a b Huff, 2017, s. 141–143
  12. Sergejeff, 2019, s. 112
  13. Fromhertz, Allen James: Ibn Khaldun, Life and Times, s. 46–47. Edinburg University Press, 2010.