Ti-Ti Nalle

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Riitta Korpela ja kahdeksan nallea.

Ti-Ti Nalle on Riitta Korpelan luoma satuhahmo. Hahmo tuli tunnetuksi aikoinaan Pikku Kakkosen kautta omassa tv-sarjassaan ja on sittemmin esiintynyt CD- ja DVD-levyillä sekä MTV3:lla ja C More Juniorilla omassa tv-sarjassaan. Korpela ja Ti-Ti Nalle kiertävät vuosittain ympäri Suomen kattavilla konserttikiertueilla Suomen suurimmissa konserttisaleissa. Ti-Ti Nallen perheellä on oma 1000 neliön hirsitalo Lempäälän Ideaparkissa. Nalleperheeseen kuuluvat Ti-Ti Nallen lisäksi Isoisänalle, Isoäitinalle, Isänalle, Äitinalle, Tau Nalle, Ti-Ri Vauva sekä Trioli sekä noin 40 muuta satuhahmoa Hirsimetsästä.

Riitta Korpela johdattaa lapsia musiikin maailmaan nallehahmojen kautta ja musiikin varhaiskasvatuksen pedagogisin menetelmin, jossa nalleperhe on omine rytmeineen oiva opetusväline; Ti-Ti = kaksi kahdeksasosanuottia, Tau = Z eli tauko musiikissa, Ti-Ri = kaksi kuudestoistaosanuottia, Trioli = kolme yhtä pitkää nuottiarvoa, Isänalle ja Äitinalle = neljäsosanuotti ja isoäitinalle ja Isoisänalle = puoli- tai kokonuotti.

Ti-Ti Nallesta on tehty monia tuotteita, jotka vahvistavat Ti-Tin pedagogista maailmaa; näihin lukeutuvat myös Korpelan kirjoittamat satu- ja nuottikirjat.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ti-Ti Nallen talo (1990).
  • Ti-Ti Nallen talossa tapahtuu (1992).
  • Ti-Ti Nallen laululeikit (1998).
  • Ti-Ti Nallen laulukirja (2000).
  • Ti-Ti Nallen vuodenajat (2003).
  • Ti-Ti Nallen koko perhe (ensikatselukirja)
  • Ti-Ti Nallen parhaat - lauluja ja tarinoita (sisältää CD:n) (2009)
  • Ti-Ti Nallen Suuri Satukirja (2018)
  • Ti-Ti Nallen Suuri Laulusatukirja (2019)

Konserttikiertueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sateenkaaren väreissä  (2001)
  • Salaisuuksien ovet (2002)
  • Joulutohinat (2003)
  • Seikkailu Lelumaassa (2004)
  • Ti-Ti Nalle ja Pikku-possu (2005)
  • Ullakon Aarre (2006)
  • Meriseikkailu (2008)
  • Synttärit (2009)
  • Hirsimetsän salaisuuksien yö (2010)
  • Seikkailu Lumimaassa (2011)
  • Hei Nallet! Lennetään! (2012)
  • Nalletalon arvoitus (2013)
  • Ti-Ti Nalle Täältä tulee Trioli (2014)
  • Ti-Ti Nalle Joulu-uni (2014)
  • Ti-Ri Vauvan Synttärit (2015)
  • Ti-Ti Nalle Merenalainen maailma (2015 – 2016)
  • Ti-Ti Nalle Matka maailman ympäri ( 2016 – 2017)
  • Ti-Ti Nalle Joulupukki hirsimetsässä (2017)
  • Ti-Ti Nalle 30-vuotisjuhlakonsertti (2018)

Videot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ti-Ti Nallen taikarumpu (1994 VHS, 2001 DVD).
  • Ti-Ti Nallen joulu (1995 VHS, 2001 DVD).
  • Ti-Ti Nallen laulava & leikkivä kuvakirja (1996 VHS, 2001 DVD).
  • Ti-Ti Nallen seikkailuleiri (1997 VHS, 2001 DVD).
  • Ti-Ti Nallen lomamatka (1998 VHS, 2001 DVD).
  • Ti-Ti Nalle ja tunturin tuulet (1999 VHS, 2001 DVD).
  • Riitta ja Ti-Ti Nalle-perhe sateenkaaren väreissä (2001 VHS ja DVD).
  • Ti-Ti Nallen talossa tapahtuu 1-5 (2002 VHS, 2005 DVD).
  • Ti-Ti Nalle ja salaisuuksien ovet (2003 VHS, 2004 DVD).
  • Ti-Ti Nallen joulutohinat (2003 VHS ja DVD).
  • Ti-Ti Nallen talossa tapahtuu 6-8 (2004 VHS ja DVD).
  • Ti-Ti Nallen seikkailu lelumaassa (2005 VHS ja DVD).
  • Ti-Ti Nalle ja Pikku Possu (2005 VHS ja DVD).
  • Ti-Ti Nalle Karaoke 1 (2005 VHS ja DVD).
  • Ti-Ti Nalle Karaoke 2 (2006 DVD)
  • Ti-Ti Nalle ja ullakon aarre (2007 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Kimpsut ja kampsut 1 (2007 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Kimpsut ja kampsut 2 (2008 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Karaoke 3 (2008 DVD)
  • Ti-Ti Nallen Meriseikkailu (2009 DVD)
  • Ti-Ti Nallen Synttärit  (2010 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Vuodenajat 1 Talvi & kevät (2010 DVD)
  • Ti-Ti Nalle & Hirsimetsän salaisuuksien yö (2011DVD)
  • Ti-Ti Nalle Joulun taikaa (2011 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Vuodenajat 2 Kesä & syksy (2012 DVD)
  • Ti-Ti Nalle & Seikkailu Lumimaassa (2012 DVD)
  • Ti-Ti Nalle & Hirsimetsän salaisuuksien yö (2012 DVD)
  • Ti-Ti Nalle ja Turvallisuus 1 (2013 DVD)
  • Hei Nallet, lennetään! (2013 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Turvallisuus 2 (2014 DVD)
  • Ti-Ti Nalle & Nalletalon arvoitus (2014 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Täältä tulee Trioli (2014 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Ti-Ri Vauvan synttärit (2015 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Joulu-uni (2015 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Merenalainen maailma (2016 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Nallet vauhdissa (2016 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Matka maailman ympäri (2017 DVD)
  • Ti-Ti Nalle Mallorcalla (2017 DVD)
  • Ti-Ti Nalle 30-vuotisjuhlakonsertti (2019 DVD

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.