Thomas Alexandre Dumas
| Thomas Alexandre Dumas | |
|---|---|
| Thomas Alexandre Davy de la Pailleterie | |
.JPG) Alexandre Dumas, Olivier Pichat’n maalaus |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Alexandre Dumas |
| Syntynyt | 25. maaliskuuta 1762 Jérémie, Saint-Domingue |
| Kuollut | 26. helmikuuta 1806 (43 vuotta) Villers-Cotterêts, Ranska |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Ranskan kuningaskunta.svg){kind=small} Ranskan ensimmäinen tasavalta |
| Palvelusvuodet | 1786–1801 |
| Taistelut ja sodat | |
| Sotilasarvo | divisioonakenraali |
Thomas Alexandre Dumas Davy de la Pailleterie (25. maaliskuuta 1762 Jérémie, Saint-Domingue – 26. helmikuuta 1806 Villers-Cotterêts, Ranska) oli ranskalainen kenraali Ranskan suuren vallankumouksen ja Napoleonin sotien aikana. Hän oli yksi korkea-arvoisimmista afrikkalaistaustaisista miehistä koskaan eurooppalaisessa armeijassa. Dumas oli ensimmäinen orjuudesta vapaa tummaihoinen Ranskan armeijassa, josta tuli prikaatikenraali ja ensimmäinen, josta tuli divisioonakenraali.
Dumas oli ranskalaisen kirjailijan Alexandre Dumas vanhemman isä, ranskalaisen kirjailijan Alexandre Dumas nuoremman isoisä sekä ranskalaisen olympiamiekkailijan Alexandre Lippmannin isoisoisä.
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Dumas syntyi maaliskuussa 1762 mustaihoisen orjan Marie-Cessette Dumas’n ja valkoihoisen ranskalaisen Alexandre Antoine Davyn lapsena. Dumas varttui isänsä omistamalla tupakka- ja kahviplantaasilla lounaisessa Saint-Dominguessa nykyisessä Haitissa, joka oli tuolloin Ranskan siirtomaa Hispaniolalla. Hänen isänsä muutti Ranskaan vuonna 1775, ja Dumas matkusti itse perässä seuraavana vuonna. He muuttivat Saint-Germain-en-Layeen, ja hänen isänsä sai markiisi de la Pailleterien aatelisarvon.[1][2]
Sotilasura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dumas värväytyi vuonna 1786 Ranskan armeijaan sotamiehenä. Hänen isänsä ei kuitenkaan antanut poikansa käyttää nimeään armeijan alimmassa sotilasarvossa. Dumas jätti Thomasin etunimestään ja otti äitinsä sukunimen. Hän astui 24-vuotiaana Ludvig XVI:n palveluun nimellä Alexandre Dumas.[1][2]
Ranskan julistaessa sodan vuonna 1792 Itävallalle ja Preussille Dumas oli korpraali. Armeijassa hän oli saanut mainetta voimistaan, miekkailijantaidoistaan sekä kiivaasta luonteestaan. Dumas kannatti innokkaasti Ranskan ensimmäistä tasavaltaa, joka perustettiin Ranskan suuren vallankumouksen aikana. Dumas kohosi korpraalista prikaatikenraaliksi harvinaisen nopeasti. Prikaatikenraaliksi hän yleni jo vuonna 1793. Dumas oli päässyt vuonna 1792 Le Chevalier de Saint-Georgesin perustamaan tummaihoisten amerikkalaisten joukkoihin. Guadeloupella syntynyt Saint-Georges ei juurikaan ollut kiinnostunut armeijansa johtotehtävistä, joten Dumas tosiasiallisesti organisoi, koulutti ja johti joukkoja.[1][2]
Dumas komennettiin vuonna 1793 Armée des Alpes -armeijan komentajaksi, ja seuraavana vuonna hän valtasi kaksi tärkeää solaa, Pienen Sankt Bernhardin sekä Col du Mont-Cenis’n. Paikalliset jakobiinit syyttivät Dumas’ta rikoksista, ja hänet kutsuttiin takaisin Pariisiin puolustaakseen itseään. Thermidorin vallankaappaus kuitenkin päätti terrorin ajan ja täten myös häntä vastaan nostetut syytteet. Tämän jälkeen Dumas palveli lyhytaikaisesti Armée de l’Ouest -armeijassa.[1][2]
Dumas’lle myönnettiin lomaa joulukuussa 1794, jotta hän voisi parantua kotikaupungissaan Villers-Cotterêts’ssa. Palveluskelpoinen Dumas komennettiin vuonna 1796 takaisin Armée des Alpes -armeijaan. Hän joutui pettymään, sillä hänet sijoitettiin joukkojen toiseksi korkeimmaksi komentajaksi kenraali François-Christophe Kellermannin alaisuuteen. Tyytymätön Dumas pyysi siirtoa.[1][2]
Lokakuussa 1796 Dumas lähetettiin Italiaan palvelemaan kenraali Napoléon Bonaparten alaisuudessa. Kyseisen sotaretken aikana vuonna 1797 Dumas taisteli yksin itävaltalaista ratsuväkijoukkoa vastaan. Hän käytti kuollutta hevosta murrosteena, ja hänellä oli varusteenaan vain yksi miekka. Dumas’n haavoittunut avustaja seurasi vierestä ja kertoi, että Dumas tappoi seitsemän tai kahdeksan miestä ja haavoitti noin 14–16 miestä. Dumas’n lisäjoukkojen saapuessa hän hyppäsi toisen hevosen selkään ja alkoi jahtaamaan itävaltalaisia.[3] Dumas taisteli Bonaparten alaisuudessa lokakuussa 1797 solmittuun Campo Formion rauhaan asti, joka seurasi Ranskan voittoa Itävallasta.[1][2]
Dumas sai vuonna 1798 johdettavakseen ratsuväen Napoleonin silloiseen Osmanien valtakuntaan kuuluneeseen Egyptiin kohdistuneella sotaretkelle. Dumas’n terveys oli huonontunut jälleen, ja hänelle myönnettiin lupa lähteä Egyptistä helmikuussa 1799. Hän jäi sotavangiksi, kun hänen laivansa havaittiin merikelvottomaksi ja hänet vietiin Italian Tarantoon. Hänet vapautettiin huhtikuussa 1801 ja hän palasi parantumaan Villers-Cotterêts’hen. Dumas jäi eläkkeelle armeijasta vuonna 1802.[1][2]
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Dumas kuoli 26. helmikuuta 1806 kotikaupungissaan Villers-Cotterêts’ssa.[1][2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Gallaher, John G.: Alexandre Dumas Encyclopædia Britannica. Viitattu 10.3.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Thomas-Alexandre Dumas (1762–1806) BlackPast. 9.12.2007. Viitattu 3.6.2019. (englanti)
- ↑ Brown, Daniel: France's first black general once fought a cavalry squadron by himself — and emerged unscathed Business Insider. 18.3.2018. Viitattu 2.6.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Thomas Alexandre Dumas Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||
