Teollisuuden Voima

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Teollisuuden voima)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Teollisuuden Voiman logo.

Teollisuuden Voima Oyj eli TVO on ydinvoimaa tuottava suomalainen yhtiö. TVO:n omistavat suomalaiset teollisuus- ja voimayhtiöt, joille se tuottaa sähköä omakustannushintaan. Se on Olkiluodon ydinvoimalaitoksen omistaja ja Olkiluoto-3:n rakennuttaja. Yhtiö on myös osakkaana omistajiensa käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamisesta huolehtivassa Posivassa.

TVO:n liikevaihto oli 352 miljoonaa euroa vuonna 2011 ja työntekijöitä oli noin 850.[1] Vuonna 2007 TVO:n omistamilla ja osuusvoimalaitoksilla tuotettiin sähköä yhteensä 15 760 GWh. Tästä 91,3 % tuotettiin ydinvoimalla ja 8,7 % fossiilisilla polttoaineilla. Tuulivoimaa tuotettiin 0,01 %, eli vajaat 1 794 MWh. TVO:n ydinvoimalaitokset tuottavat runsaat 16 prosenttia kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä.

TVO jätti huhtikuussa 2008 valtioneuvostolle periaatepäätöshakemuksen neljännen ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta Olkiluotoon.[2] Eduskunta myönsi ydinvoimaluvan 1. heinäkuuta 2010 äänin 120–72.[3]

TVO tuottaa osakkailleen sähköä Mankala-periaatteella, eli myy tuottamansa sähkön omakustannushintaan omistusosuuksien suhteessa. TVO:n osakkaat ovat Pohjolan Voima Oy (56,8 % omistusosuudella), Fortum Oyj:n tytäryhtiö Fortum Power and Heat Oy (26,6 %), Helenin tytäryhtiö Oy Mankala Ab (8,1 %), EPV Energia Oy, Kemira Oyj. Pohjolan Voiman suurimmat omistajat ovat metsäyhtiöt UPM ja Stora Enso, alueellisten sähköyhtiöiden omistama Kymppivoima, EPV Energia ja työeläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Pohjolan Voiman omistusosuus Olkiluoto-3:sta on 60,2 %. [4]

Teollisuuden Voima Oy perustettiin 23.1.1969. Perustajina oli 16 suomalaista teollisuus- ja voimayhtiötä. TVO:n hallitus teki vuonna 1970 päätöksen noin 600 megawatin ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta Eurajoen Olkiluotoon. Vuonna 1972 laitostoimittajaksi valittiin ruotsalainen Asea-Atom. Olkiluoto 1:n rakennustyöt alkoivat talvella 1974 ja syksyllä 1978 laitosyksikkö aloitti sähköntuotannon. Olkiluoto 2:n rakennustyöt aloitettiin kesällä 1975 ja yksikkö kytkettiin ensimmäisen kerran valtakunnan verkkoon helmikuussa 1980.

Olkiluodon molempien yksiköiden sähköntuotantomäärät ovat olleet kansainvälistä huippuluokkaa. Teknologian kehityksen myötä yksiköiden tehoa on pystytty merkittävästi korottamaan. Kummankin yksikön nykyinen sähköteho on 880 megawattia.

Olkiluodon kolmannen ydinvoimalaitosyksikön rakentaminen aloitettiin 12.8.2005 ja sen piti valmistua syksyllä 2009. Olkiluoto 3 on EPR-tyyppinen ranskalais-saksalainen ydinvoimala, jonka sähköteho tulee olemaan 1 600 MW. Rakennusvaiheessa on ollut lukuisia ongelmia, jotka ovat viivästäneet voimalan valmistumista. Rakennusurakasta vastaava Areva on myös syyttänyt TVO:ta tahallisesta viivyttelystä rakennusprojektiin liittyen.[5] Teollisuuden Voima arvioi, että voimalaitosyksikkö valmistunee vuonna 2018[6]. Valmistuttuaan voimala työllistää noin 200 henkeä. Vuonna 2010 eduskunta myönsi Teollisuuden Voimalle luvan rakentaa Olki­luotoon vielä neljännen ydin­voima­laitos­yksikön.[7]

TVO:lla oli Olkiluodossa 1 megawatin tuulivoimala. Se rakennettiin vuonna 2004 ja purettiin vuonna 2018.[8]

TVO on rekisteröity kaupparekisteriin julkiseksi osakeyhtiöksi 31.12.2007. Yhtiön virallinen toiminimi on muutoksen jälkeen Teollisuuden Voima Oyj.[9]

Toimitusjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TVO:n hallitukseen kuuluu vuonna 2020 puheenjohtaja Ilkka Tykkyläisen lisäksi varapuheenjohtaja Tiina Tuomela sekä Risto Andsten, Esa Kaikkonen, Tapio Korpeinen, Pekka Manninen, Markus Mannström, Markus Rauramo, Anders Renvall ja Rami Vuola.[10]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]