Teemu Vesterinen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Teemu Vesterinen (s. 19. syyskuuta 1977[1]) on suomalainen stand up -koomikko, joka aloitti uransa vuonna 2001 Jyväskylässä. Hän on kotoisin Saarijärveltä ja muutti takaisin kotipaikkakunnalleen vuonna 2017 asuttuaan yli kymmenen vuotta Helsingissä. Hän on esiintynyt myös ruotsiksi ja englanniksi Suomessa, Ruotsissa ja Kanadassa. Hän on esittänyt stand upia televisiossa muun muassa Yle TV2:n Club Act!one- ja Komiikkatehdas-ohjelmissa sekä Nelosen Stand up! -ohjelmassa.

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesterinen opiskeli vuoden Jyväskylän kristillisessä opistossa viestinnän linjalla, armeijan jälkeen niinikään vuoden Kuopion Ammattikorkeakoulussa kaupan ja hallinnon koulutusohjelmassa ja myöhemmin kolme vuotta Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan suomen kieli, mutta lopetti sen stand up -uransa vuoksi.

Aikuisopiskelijana hän opiskelee TRE-stressinpurkumenetelmän ohjaajaksi.

Radio ja tv[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän teki vuonna 2007 The Voice -kanavalla ohjelmaa nimeltä Kivelän ja Vesterisen ohjelma radiossa. Saman kanavan Heräämö-ohjelman juontajana ja käsikirjoittajana hän toimi lokakuusta 2011 lokakuuhun 2012 saakka. Vuosina 2003–2008 hän kirjoitti kolumneja sanomalehti Keskisuomalaiseen ja toimi Uutisvuoto-ohjelman taustatoimittaja/käsikirjoittajana kolme tuotantokautta vuosina 2010–2011. Keväällä 2013 hän kirjoitti vitsejä YleLeaks-ohjelmaan.[2]

Vesterinen oli perustamassa ja käsikirjoittamassa ja esiintyjänä Noin viikon uutiset -ohjelmaa 2014 - 2016, jolloin ohjelma voitti ensimmäisen Kultainen Venla -palkintonsa.

Näytteleminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelemisestä hänellä on hieman kokemusta muutamissa elokuvissa ja tv-sarjoissa tehdyistä sivurooleista. Varsinaisesti näyttelijänä hän debytoi kesällä 2018 Teatteri Eurooppa 4:n kesäteatterinäytelmässä, jonka toinen käsikirjoittaja hän on. Toinen käsikirjoittaja on Kalle Pylvänäinen.

Tuottajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesterinen on perustanut Jyväskylään Seisomapaikka-klubin, joka toimii stand up -komiikan estradina edelleen. Hän järjestää myös Saarijärvellä Liikelataamolla Seisomapaikka-klubin nimen alla stand up -iltoja säännöllisesti.

Hän on ollut perustamassa useita komiikkaklubeja ja toiminut myös Tomaatteja tomaatteja -festivaalin tuottajana muutaman kauden.

Harrastukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesterinen harrastaa muun muassa jääkiekkoa, kiipeilyä, maastopyöräilyä ja luonnossa retkeilyä sekä lukemista ja kirjoittamista.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Teemu Vesterinen: Taustaa 2006. Teemu Vesterinen. Viitattu 18.8.2009.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Historiaa Standupkoomikko.fi. Viitattu 23.11.2010.
  2. The S.C.U.B.A. Doctor Pty Ltd: Teemu Vesterinen - Etusivu www.teemuvesterinen.fi. Viitattu 10.12.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.