Teemasivu:Formula 1/Artikkelipoiminta 12

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

BMW Sauber on entinen saksalainen Formula 1 -talli, joka kilpaili sarjassa 20062009. Tallin edeltäjä, Sauber, toimi kaudesta 1993 kauteen 2005, jolloin tallin entinen omistaja ja tallipäällikkönä tunnettu Peter Sauber myi tallistaan enemmistön BMW:lle. Sauberin jätti-investoinnit muun muassa erittäin nykyaikaisiin tuulitunneleihin saivat BMW:n ostamaan tallin enemmistö-osakkeet. Ennen oman tallin ostamista BMW on toimittanut moottoreita F1-talleille, viimeisimpänä Williamsille.

Tallin päävastuunkantajana toimi saksalainen Mario Theissen, joka oli ennen BMW:n moottoriurheilutoiminan johtaja. Tallin kuljettajina toimivat, muun muassa saksalainen Nick Heidfeld ja puolalainen Robert Kubica. Talli saavutti esikoiskaudellaan kaksi palkintosijaa. Vuonna 2007 talli saavutti ensimmäisen toisen sijan ja kolmannen sijan. Lisäksi talli oli valmistajien MM-sarjassa McLarenin hylkäyksen myötä toinen. Kaudella 2008 talli saavutti myös ensimmäisen paalupaikkansa, nopeimman kierroksensa ja voittonsa, joka tuli kaksoisvoitolla Kanadan GP:stä. Kaudella 2008 valmistajen MM-sarjassa sijoitus oli kolmas.

Tallilla oli kaksi päämajaa, toinen Hinwilissä, Sveitsissä ja toinen Münchenissa, Saksassa. Hinwilin osasto vastasi rungosta ja Münchenin osasto moottorista. Hinwilin tehtaaan rakennutti alun perin saksalainen autojätti Mercedes-Benz Sauberille, mutta Sauberin vaihdettua omistajaa, päämaja siirtyi BMW:n haltuun. Heikon maailmantaloustilanteen vuoksi BMW vetäytyi sarjasta ja Peter Sauber hankki tallin takaisin itselleen kaudeksi 2010 (tallin nimi pidettiin sarjan rahanjakosyiden vuoksi samana vielä kyseisellä kaudella).