Taneli Siikaluoma

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taneli Siikaluoma
Henkilötiedot
Syntynyt23. huhtikuuta 1994 (ikä 29)
Muhos, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Kala,[1] Siikapena,[2] Siika
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 184 cm
Paino 81 kg
Seura
Seura IPK
Sarja Mestis
Pelinumero 51
Pelaajaura
Pääsarjaura 2016–
Aik. seurat Hokki (Mestis)
Kärpät (SML)
Hermes (Mestis)
Ilves (SML)

Taneli Siikaluoma (s. 23. huhtikuuta 1994 Muhos) on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa Mestis-joukkue Iisalmen Peli-Karhuissa. Hän toimii joukkueen varakapteenina. Siikaluoma osaa pelata tarvittaessa myös laitahyökkääjänä.[3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siikaluoma on Muhoksen Jääklubin kasvatti. Hän siirtyi juniorina sittemmin Oulun Kärppiin, jossa Siikaluoma voitti kauden 2010–2011 päätteeksi B-nuorten SM-pronssia. Kaudella 2011–2012 hän oli kolmella osumallaan B-nuorten SM-sarjan pudotuspelien eniten maaleja tehnyt puolustaja Jokereiden Santeri Saaren kanssa.[4] Kauden 2013–2014 päätteeksi Siikaluoma voitti A-nuorten SM-hopeaa. Kaudella 2014–2015 hän oli Kärppien A-nuorten tehokkain puolustaja tehoilla 7+29=36, joilla Siikaluoma sijoittui koko A-nuorten SM-liigan puolustajien pistepörssissä neljänneksi.[5] Hänet valittiin kauden päätteeksi sarjan ensimmäiseen tähdistökentälliseen. Siikaluoma debytoi kauden aikana myös miesten peleissä pelattuaan seitsemän ottelua lainalla Mestis-joukkue Kajaanin Hokissa jääden ilman tehopisteitä.[6]

Toukokuussa 2015 Siikaluoma teki 2+1-vuotisen SM-liigasopimuksen Kärppien kanssa. Elokuussa seura lainasi hänet koko kauden 2015–2016 kattaneella sopimuksella Hokkiin,[7] jossa Mestiksen tulokaskausi toi 41 runkosarjaottelussa tehot 2+2=4 ja 17 playoff-ottelussa tehot 1+1=2. Siikaluoma pelasi kauden aikana myös laitahyökkääjänä.[3] Hän voitti kauden päätteeksi Mestis-hopeaa.[6]

Myös kauden 2016–2017 Siikaluoma aloitti lainalla Hokissa siirryttyään elokuun 2016 lopulla joukkueeseen toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.[8] Hän teki Kärpissä SM-liigadebyyttinsä 15. lokakuuta 2016 vieraissa Tampereen Ilvestä vastaan. Siikaluoma merkittiin joukkueen seitsemänneksi puolustajaksi ja hän jäi lopulta ilman peliaikaa.[9] Toisessa ottelussaan 15. marraskuuta 2016 Pelicansia vastaan Siikaluoma sai ensimmäiset peliaikansa SM-liigassa. Hänet merkittiin Kärppien seitsemänneksi puolustajaksi ja Siikaluoma sai ottelussa jääaikaa 5.58 minuuttia.[10] Hän pelasi joukkueessa tulokaskautensa aikana 28 runkosarjaottelua ilman tehopisteitä. Siikaluoma ei saanut kuitenkaan enää pudotuspeleissä peliaikaa muiden Kärppien puolustajien ollessa terveinä. Hokissa hän pelasi kauden aikana 21 ottelua.[6]

Siikaluoma pelasi vietti runkosarjan 2017–2018 lähinnä lainalla Mestis-joukkue Kokkolan Hermeksessä. Syyskuussa 2016 Kärpät lainasi hänet ottelukohtaisella sopimuksella Tampereen Ilveksen SM-liigajoukkueeseen paikkaamaan Juuso Pullin loukkaantumista.[11] Siikaluoma pelasi siellä seitsemän ottelua. Kärpissä hän jäi varsin pieneen rooliin. Siikaluoma sai joukkueessa kevätkaudella peliaikaa lähinnä Miika Koiviston ja Lasse Kukkosen olympiavisiittien sekä loukkaantumisten myötä. Puolivälieräsarjassa hän paikkasi Koiviston loukkaantumista. Siikaluoma pelasi Kärpissä kauden aikana kuusi runkosarja- ja kaksi playoff-ottelua. Hän voitti kauden päätteeksi Suomenmestaruuden.[6]

Kaudeksi 2018–2019 Siikaluoma siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Mestis-joukkue Iisalmen Peli-Karhuihin.[12] Hänet nimettiin joukkueen varakapteeniksi.[1]

Maajoukkueura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siikaluoma on pelannut kaksi poikien maaottelua.[6]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siikaluoma sai lempinimensä "Siikapena", kun hänet ("Siika") ja silloinen puolustajapari Atte Pentikäinen ("Pena") huudettiin nopeasti kaukalossa kaudella 2015–2016.[2]

Tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM            
2012–2013 Kärpät A-SM 24 1 5 6 12
2013–2014 Kärpät A-SM 27 4 2 6 30
2014–2015 Kärpät A-SM 43 7 29 36 30 5 0 2 2 4 Ykköstähdistö
Hokki Mestis 7 0 0 0 2
2015–2016 Hokki Mestis 41 2 2 4 12 17 1 1 2 2
2016–2017 Hokki Mestis 21 1 2 3 16
Kärpät SM-liiga 28 0 0 0 4
2017–2018 Hermes Mestis 19 0 3 3 12
Ilves SM-liiga 7 0 0 0 2
Kärpät SM-liiga 6 0 0 0 0 2 0 0 0 0 Kanada-malja
2018–2019 IPK Mestis 46 5 11 16 97
2 kautta yhteensä SM-liiga 41 0 0 0 6 2 0 0 0 0
4 kautta yhteensä Mestis 113 7 16 23 123 17 1 1 2 2

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kapteenisto 2018-2019 – IPK jatkaa tutussa komennossa. ipk.fi. 15.9.2018. Iisalmen Peli-Karhut Ry. Arkistoitu 10.7.2019. Viitattu 21.9.2018.
  2. a b Turunen, Martti: Vemmelsääri maalinvartijana. Forum24 Oy, 28.9.2017, 2017. vsk. OULU:
  3. a b Eskelinen, Jesse: Hokin pelaaja-arvioinnit 2015–2016: Nuoren nipun puristus riitti hopealle Jatkoaika.com. 26.4.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 15.11.2016.
  4. Elite Prospects - Jr. B SM-sarja Stats 2011-2012 eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 17.6.2019. (englanniksi)
  5. Elite Prospects - Jr. A SM-liiga Stats 2014-2015 eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 17.6.2019. (englanniksi)
  6. a b c d e Taneli Siikaluoma Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  7. Siikaluoma vahvistamaan Hokin takalinjoja Jatkoaika.com. 13.8.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 15.11.2016.
  8. Siikaluoma lainalle Kajaaniin Jatkoaika.com. 30.8.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 15.11.2016.
  9. Ottelutilastot liiga.fi. 15.10.2016. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 15.11.2016.
  10. Ottelutilastot liiga.fi. 15.11.2016. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 15.11.2016.
  11. Ilves hankki loukkaantuneelle Pullille korvaajan Jatkoaika.com. 12.9.2017. Jatkoaika r.y. Viitattu 29.4.2018.
  12. IPK jatkaa joukkueensa vahvistamista - Taneli Siikaluoma siirtyy Iisalmeen, omille junioreille myös sopimuksia Jatkoaika.com. 29.5.2018. Jatkoaika r.y. Viitattu 29.5.2018.