Talletusmakasiini
Talletusmakasiini on varasto, johon pannaan säilöön ulkomailta saapuvia tavaroita niiden tullikäsittelyä varten.[2]
Säännökset 1930-luvun Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talletusmakasiinit olivat Suomessa yleisiä talletusmakasiineja, joilla oli oikeus antaa warrantteja.[L 1] [L 2]
Yleinen talletusmakasiini oli velvollinen ohjesääntönsä mukaan – ja mikäli siinä oli tilaa – ottamaan vastaan tavaroita siinä järjestyksessä kuin niitä tarjottiin. Talletusmakasiini ei saanut talletusaikana itse muuttaa niitä ehtoja, joilla tavaroita oli yleiseen talletusmakasiiniin pantu. Talletusmakasiinia oli kielletty antamasta lainoja, joista sinne pannut tavarat olivat vakuutena, eli toisin sanoen yleinen talletusmakasiini ei saanut harjoittaa panttilainausliiketoimintaa. Talletusmakasiini ei myöskään saanut käydä kauppaa siellä olevilla tavaroilla.[2]
Tavara, joka uskottiin yleisen talletusmakasiinin haltuun, oli talletettava siten, että talteenpanija saattoi saada takaisin sen, mitä hän oli makasiiniin talteen pannut (varsinainen talletus), jollei makasiini ollut johonkin määrättyyn tavaralajiin nähden pidättänyt itselleen oikeutta antaa tallettajalle joko tallelle pantua tavaraa tai toista yhtä hyvää sen sijasta (epävarsinainen talletus). Tässä tapauksessa talteen voitiin panna yhdessä eri tallettajien samanlaatuisia tavaroita niin, että tavarat sekoittuivat keskenään.[2] (Esimerkkinä sekoittuvasta tavarasta on vilja.)
Yleinen talletusmakasiini ei ollut velvollinen antamaan sinne talteenpantua tavaraa ulos ennen kuin kaikki tavaran tallettamisesta ja hoidosta aiheutuneet kustannukset oli täysimääräisesti maksettu, vaikka tavaran tallettaja olisi mennyt konkurssiin.[2]
Talletusmakasiinin perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yleisen talletusmakasiinin oli oikeutettu perustamaan kaupunki tai maalaiskunta, laillisesti syntynyt suomalainen yhtiö sekä sellainen yksityinen henkilö, joka oli oikeutettu harjoittamaan elinkeinoa Suomessa. Makasiinin perustamiseen vaadittiin kuitenkin erityinen lupa, jota haettiin valtioneuvostolta.
Hakemuksen liitteeksi oli liitettävä ehdotus laitoksen ohjesäännöksi ja tämän ehdotuksen tuli sisältää ilmoitus seuraavista asioista:[2]
- 1) kuka vastaa laitoksen sitoumuksista;
- 2) mihin paikkaan laitos aiotaan perustaa;
- 3) mihin velvollisuuksiin tavaran vastaanottamiseen, hoitoon ja ulosantamiseen nähden laitos sitoutuu,
- mainiten erityisesti, pidättääkö laitos johonkin määrättyyn tavaralajiin nähden itselleen oikeuden antaa takaisin joko tallelle pantua tavaraa taikka toista yhtä hyvää; sekä
- 4) millaisia ovat ulkoasultaan ne talletustodistukset ja warrantit, joita laitos antaa.
Warrantti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Se, joka oli pannut tavaran yleiseen talletusmakasiiniin, oli oikeutettu laitokselta saamaan siitä talletustodistuksen ja warrantin, jotka talletusmakasiinin oli annettava toisiinsa yhdistettyinä, mutta kuitenkin sillä tavalla, että nämä voitiin ottaa erilleen toisistaan.[2]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lakiviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus yleisistä talletusmakasiineista, joilla on oikeus antaa warrantteja. (35/1892, annettu 30.9.1892, kumottu vuonna 1992.)
- ↑ Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus, sisältävä lähempiä määräyksiä yleisistä talletusmakasiineista, joilla on oikeus antaa warrantteja. (15/1893, annettu 25.5.1893, kumottu vuonna 1992.)