Tahma-ailakki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tahma-ailakki
Silene viscosa.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Kohokit Silene
Laji: viscosa
Kaksiosainen nimi

Silene viscosa
(L.) Pers.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Tahma-ailakki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Tahma-ailakki Commonsissa

Tahma-ailakki (Silene viscosa, syn. Melandrium viscosum) on Euraasiassa kasvava, valkokukkainen ja hyvin tahmeakarvainen kohokkilaji.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksivuotinen, ylitalvinen tai usein tyviruusukkein monivuotinen tahma-ailakki kasvaa 30–60 cm korkeaksi. Kasvi on vankka, runsaslehtinen ja tahmeakarvainen. Lehdet ovat kapean kolmiomaisia tai kielimäisiä ja aaltopoimuisia. Terttumainen, pysty kukinto on 15–25 cm pitkä, runsaskukkainen ja kiehkuroittainen. Kukinto on huomiota herättävän vankka ja tornimainen, ja erottuu selkeästi avonaisilta kasvupaikoiltaan. Kukan verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Verhiö on ulkoverhiötön ja vain vähän suureneva. Terälehdet ovat valkoisia tai usein hieman kellertäviä ja kynnellisiä. Terälehden lavat ovat syvään kaksijakoisia ja pyöreähköliuskaisia. Kukintovarren tyvellä on tavallisesti kukattomia versoja. Suomessa tahma-ailakki kukkii heinä-elokuussa. Hedelmänä on kota.[1][2] Loppukesästä tahma-ailakkeihin on usein liimaantunut runsaasti roskaa ja pieniä hyönteisiä, mikä tekee kasveista nuhruisen näköisiä.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tahma-ailakki on pääasiassa mantereinen laji, jota tavataan Keski-Euroopasta Keski-Aasiaan ja Etelä-Siperiaan. Lajin levinneisyysalue on kuitenkin varsin hajanainen. Sitä tavataan siellä täällä Itä-Saksasta ja Pohjois-Balkanilta itään. Laajempia yhtenäisiä esiintymisalueita tahma-ailakilla on Unkarin pustan alueella, Ukrainan ja Venäjän aroalueilla, Kaukasuksen alueella sekä Etelä-Siperiassa ja Keski-Aasiassa. Muusta levinneisyysalueesta selkeästi erillään lajia tavataan Itämeren rannikolla Tanskasta Keski-Ruotsiin ja Etelä-Suomeen.[3] Suomessa tahma-ailakki on alkuperäislaji. Sen levinneisyysalue on rajoittunut Suomenlahden rannikolle.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimmassa osassa levinneisyysaluettaan tahma-ailakki on arojen kasvi.[2] Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa tahma-ailakki on kuitenkin lähinnä ulkosaariston laji. Sitä kasvaa ulkosaariston kallionraoissa, luotojen nurmijuonteissa ja sora- ja hiekkarannoilla. Toisiaan lajia tavataan myös moreenirinteillä, kedoilla ja tienvarsilla.[3][4] Suomessa laji on harvinaistunut varsinkin Ahvenanmaalla.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Espoo 2010.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 118–119.
  2. a b c Helsingin kasvit 1998, s. 12.
  3. a b Den virtuella floran: Klibbglim (myös levinneisyyskartat). Viitattu 30.8.2012. (ruotsiksi)
  4. a b Retkeilykasvio 1998, s. 119.
  5. Ålands flora 2010, s. 147.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]