T-70

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo panssarivaunusta. T70 on myös Tatran valmistama automalli.
T-70
T70kub1.jpg
T-70 Kubinkan panssarimuseossa Moskovassa
Pituus
– putki edessä 4,29 m
– pelkkä runko 4,29 m
Leveys 2,32 m
Korkeus 2,04 m
Taistelupaino 9,2 t
Telaketjut ?
Maksiminopeus
– tiellä 45 km/h
– maastossa 20 km/h
Toimintasäde 360 km
Pääase 45 mm L/46
Muu aseistus 1 konekivääri
Panssarointi 10-60 mm
Moottori 2 x GAZ-202 (bensiini)
140 hv
103 kW
Miehistö 2
Valmistusmaa Neuvostoliitto

T-70 oli neuvostoliittolainen toisen maailmansodan aikainen kevyt panssarivaunu. T-70 oli jatkokehitelmä T-60-vaunusta. Sen valmistus alkoi maaliskuussa 1942 ja se korvasi kokonaan edeltäjänsä tuotannossa syyskuuhun mennessä. Kaikkiaan 8200 vaunua rakennettiin.

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-60 oli heikosti aseistettu vain 20 mm konetykillä. Vaunun panssarointia oli parannettu sen valmistuksen ajan, mutta nyt maastoliikkuvuus oli kehno.

T-60:n pääsuunnittelija Nikolai Astrov kehitti parannetun version GAZin tehtaalla loppuvuodesta 1941. Prototyyppi valmistui 14. helmikuuta 1942 ja lähetettiin Moskovaan kokeisiin. Armeijan päämoite oli sama kuin T-60:ssa: yhden miehen torni, jossa vaunun komentaja joutui myös tykin ampujaksi ja lataajaksi. Etupanssari vaadittiin vahvistamaan 45 milliin. Vaunun torni ei kestänyt edes saksalaisten 20 millimetrin tykin osumia, eikä sen vahvistaminen ollut mahdollista teknisistä ja tuotannollisista syistä. Kolmannen miehistönjäsenen mahduttaminen torniin olisi lisännyt vaunun massaa useilla tonneilla. Kokeet 11,5 tonniin lastatulla vaunulla vahvistivat ettei alusta kestänyt painoa. Vaunu hyväksyttiin kuitenkin puna-armeijan sotavarustukseen 6. maaliskuuta 1942 ja sarjavalmistus alkoi pian.

T-70 pääaseena on 45 millimetrin tykki mallia 20-K ja yksi DT-konekivääri. Panssarin oli tarkoitus kestää saksalaisen 37 millimetrin panssaritorjuntatykin panssariammukset.

Moottori oli sama 70-hevosvoimainen GAZ-202 kun T-60:ssä, mutta niitä oli nyt kaksi, mikä antoi enemmän voimaa. Kummankin moottorin voima välitettiin omalle telaketjulleen. Moottoriratkaisu oli epäonnistunut. Vaunu oli erittäin vaikea ohjata ja värinät ja vääntö rikkoivat nopeasti voimansiirron. Tämä korjattiin nopeasti T-70M-mallilla, jossa kaksi peräkkäin kytkettyä moottoria käyttivät yhtä akselia ja normaalia voimansiirtoa ja ZIS-5-kuorma-autosta otettua vaihteistoa. Malli T-70M vahvisti myös ripustusta ja levensi telaketjun 300 millimetriin.

T-70 seuraajaksi suunniteltu T-80 valmistui joulukuussa 1942. Siinä oli viimein komentajalle ja ampujalle suunniteltu kahden miehen torni sekä turboahdettu moottori. Gorkin tehtaan ei kuitenkaan annettu alkaa valmistaa sitä, koska panssarivaunujen valmistusmäärä olisi väliaikaisesti laskenut uuteen tuotantoon siirtymisen vuoksi. Tämän vuoksi valmistus aloitettiin vain uudella Mytištšin tehtaalla №40. Näitä vaunuja valmistettiin vain muutamia kymmeniä ennen kevyiden panssarivaunujen tuotannon lopettamista.

Taistelussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-70 osallistui taisteluihin ensi kerran kesällä 1942 lounaisrintamalla. 21. armeijan 4. panssariarmeijakunnalla oli 30 vaunua vahvuudessaan 26. kesäkuuta, ja ne kaikki menetettiin pian Saksan kesähyökkäyksen alettua.

Puna-armeija huomasi pian vaunun heikon taistelutehon. Se hävisi yhteenotot PzKpfw III, PzKpfw IV ja StuG III -vaunuja vastaan. Panssari oli myös riittämätön jalkaväen tukemiseen nopeasti yleistyvän 75 mm Pak 40 -panssaritorjuntatykin vuoksi, jonka osuma tuhosi vaunun mistä tahansa kulmasta ja kaikilta etäisyyksiltä.

Kurskin taistelun kokemusten perusteella päätettiin että T-70:n valmistus ei tarpeellista ja sen sijaan GAZ keskittyi samalla alustalle rakennetun SU-76-rynnäkkötykin valmistukseen.

T-70 Parolan panssarimuseossa (ilman päätykkiä).
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.