Sveebien kuningaskunta
| Sveebien kuningaskunta |
|
|---|---|
411–585 |
|
|
|
|
| Valtiomuoto | kuningaskunta |
| Pääkaupunki | Braga |
| Edeltäjä(t) | Rooman valtakunta |
| Seuraaja(t) | Visigoottien kuningaskunta |
Sveebien kuningaskunta oli sveebien germaaniheimon Pyreneiden niemimaalle perustama kuningaskunta. Sveebit saapuivat Rooman valtakuntaan kuuluneelle niemimaalle vuonna 409 osana sveebit, vandaalit ja alaanit käsittänyttä heimojen liittoa ja Rooman luhistuessa heimot jakoivat suuren osan niemimaata keskenään sveebien saadessa alueita nykyisestä Portugalista ja Espanjan luoteisosista. Sveebien pääkaupunki sijaitsi Bragassa. Sveebien onnistui sittemmin levittää valtaansa suureen osaan niemimaata, mutta he kärsivät lopulta tappion visigooteille. Visigoottien kuningas Leovigild syrjäytti viimeisen sveebikuningas Audekan vuonna 585 ja sveebien kuningaskunta liitettiin visigoottien kuningaskuntaan.
Sveebien kuningaskunnan eri vaiheista ja esimerkiksi sen sisäisistä oloista tiedetään suhteellisen vähän historiallisten lähteiden puutteellisuuden takia.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rooman valtakunnan aikainen Pyreneiden niemimaa säilyi vuosisatojen ajan ilman ulkopuolisia uhkia. Tämä muuttui sveebien, vandaalien ja alaanien muodostaman löyhän heimojen liittouman ylittäessä Pyreneet Galliasta vuonna 409 jaa. Ei ole täysin selvää, mitä välittömästi seurasi. Tapahtumia vuosien 409 ja 411 välillä käsitteleviä yksityiskohtaisia historiallisia lähteitä ei ole säilynyt nykypäiviin. Sveebit ja vandaalit olivat germaaniheimoja, kun taas alaanit olivat taustaltaan iranilaisia. Kaikkiaan maahantunkeutujia on arvioitu olleen noin 200 000 ja heistä noin 30 000 sveebejä. Rooman valtakunnan vallan romahtaessa nopeasti lähes ilman vastarintaa valloittajat päättivät jakaa alueet Pyreneiden niemimaalla keskenään. Alaanit saivat Lusitanian ja Carthaginensisin provinssit hasdingi-vandaalien ja sveebien jakaessa Gallaecian provinssin. Baetica päätyi silingi-vandaaleille ja Roomalaisvalta säilyi vain Tarraconensisissa.[1]
Sveebit perustivat pääkaupunkinsa lähelle Bragaa Gallaecian eteläosaan ja heidän hallitsijansa alkoivat pian levittää valtaansa niemimaan muihin osiin. Sveebien kuningas Hermerik (409?–38) aloitti tämän kehityksen hyökkäämällä hasdingi-vandaaleja vastaan ja hänen seuraajansa Rekhila (438–48) johti joukkonsa Lusitaniaan ja Baeticaan. Mérida vallattiin vuonna 439 ja Hispalis (nyk. Sevilla) vuonna 441. Rekhilan seuraaja Rekhiarius (448–56) teki rauhan Tarraconensisin roomalaisten kanssa Rekhilan kuoleman jälkeen, jolloin sveebit hallitsivat ilmeisesti koko Gallaecian, Lusitanian ja Baetican aluetta. Rauha roomalaisten kanssa kesti vain muutaman vuoden, jolloin Rekhiarius johti sotaretkeä roomalaisten alueelle palaten lopulta omille seuduilleen mukanaan joukoittain vankeja.[1]
Sveebit uhkasivat nyt koko niemimaata, jonka menetys näytti roomalaisista mahdolliselta. Sveebien menestystä on hankala selittää, sillä aikakaudesta kertovat historialliset lähteet ovat puutteellisia. Roomalaiset kärsivät sotilaspulasta, mikä teki sveebien vastaisista sotaretkistä mahdottomia ja roomalaiset olivat yhä riippuvaisempia visigoottien foederatus-joukoista. Visigootit olivat puolestaan kuninkaansa Wallian (416–19) johdolla hyökänneet niemimaalle ja tuhonneet vandaalit ja alaanit, jättäen sveebit ilman kilpailijoita visigoottien itse palatessa Galliaan vuonna 418. Alaanien ja vandaalien rippeet liittyivät mahdollisesti sveebeihin. Visigootit olivat liittoutuneet Rooman kanssa ja sveebit ajautuivat heitä vastaan Rekhiariuksen hyökätessä Tarraconensisiin. Visigoottien kuningas Teoderik II johti joukkonsa Rooman keisarin nimissä Pyreneiden niemimaalle ja vuonna 456 hän kukisti sveebit Campus Paramus -nimisessä paikassa lähellä Astorgaa. Braga ryöstettiin ja Rekhiarius teloitettiin, mikä päätti sveebien ensimmäisen dynastian.[1]
Rekhiariuksen teloituksen jälkeen visigootit vetäytyivät. Sveebit olivat menettäneet hallintansa suurimmalla osalla entisistä alueistaan, mutta heidän kuningaskuntansa säilyi Gallaeciassa.[1] Useat eri henkilöt taistelivat visigooteille kärsityn tappion jälkeen kuninkuudesta. Yksi heistä oli Rekhimund (459-61), joka oli mahdollisesti aiemman dynastian jäsen. Ajalta tunnetaan myös neljä muuta kruununtavoittelijaa, Maldras (456-60), Framanto (457-8), Frumarius (460-5) ja Remismund (464-?), joista jälkimmäinen yhdisti lopulta sveebit jälleen yhden vallan alle.[2] Sveebit alkoivat pian tehdä uusia sotaretkiä Lusitaniaan ja esimerkiksi Olisipo vallattiin kahteen otteeseen. Vuoteen 500 mennessä sveebit hallitsivat suurinta osaa Gallaeciasta ja Lustianian koillisosia. 500-luvun historia tunnetaan erityisen huonosti, mutta sveebien kuningaskunta säilyi visigoottien alati kasvavasta uhasta huolimatta vuosisadan lopulle saakka. Vuonna 585 syttyi perimmyyskiista, johon visigoottien kuningas Leovigild sekaantui. Sveebien viimeinen kuningas Audeka syrjäytettiin ja Leovigild liitti sveebien kuningaskunnan visigoottien kuningaskuntaan.[1]
Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sveebien kuningaskunnan hallinnosta tiedetään vain hyvin vähän. Etenkin verojen keruussa noudatettiin todennäköisesti Rooman valtakunnan aikaisia hallinnollisia rakenteita. Kuninkuus oli tiettävästi perinnöllinen ja kruunu siirtyi isältä pojalle. Kuninkailla oli hovi, rahasto, arkisto ja he löivät omia kolikoitaan. Jos lakeja tai hallintoon liittyviä asiakirjoja kirjoitettiin ylös, niitä ei ole säilynyt nykypäivään.[1]
Hydatius mainitsee Bragan vuonna 456 valloittaneiden areiolaisten visigoottien tuhonneen kaupungin katolilaiset kirkot.[1] Sveebit itse kääntyivät kuningaskuntansa olemassaolon aikana areiolaisuudesta katolilaisuuteen, mutta kääntymisen yksityiskohtia ei tunneta. Kääntymisen on kuitenkin täytynyt tapahtua ennen katolilaisten piispojen kokousta sveebien pääkaupunki Bragassa vuonna 561.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g A. R. Disney: A History of Portugal and the Portuguese Empire - Volume 1: Portugal, s. 34-40. Cambridge University Press, 2009. ISBN 978-0-511-65027-7. (englanniksi)
- ↑ a b Averil Cameron: The Cambridge Ancient History Volume 14: Late Antiquity: Empire and Successors, AD 425–600, s. 121-122. Cambridge Univeristy Press, 2000. ISBN 978-0-521-32591-2. (englanniksi)