Svante Forsbäck

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Svante Forsbäck (s. 1971 Tammisaari)[1] on suomalainen masteroija ja Chartmakers Oy:n omistaja.

Henrik Otto Donnerin opissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Svante kiinnostui äänittämisestä ja miksaamisesta 1990-luvun alussa, jolloin hän meni opiskelemaan alaa Ruotsiin. Opintojen jälkeen hän aloitti harjoittelijana Tammisaaressa, Henrik Otto Donnerin studiossa, jossa he siirsivät Love Recordsin nauhamateriaalia kovalevyille digitaaliseen muotoon. Digitaalisen musiikin nousu 1990-luvulla johti Digital Editing Room -nimisen masterointistudion perustamiseen Donnerin kanssa, jossa hän on vieläkin mukana pienellä osakkuudella. Forsbäckin perustaessa omaa studiota Donner avusti häntä muun muassa tavaroita lainaamalla.[1]

Äänittäjänä ja miksaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opiskelun ja työn perässä Forsbäck muutti Helsinkiin vuonna 1994. Hän harjaannutti ammattitaitoaan toimien kymmenen vuotta Svenska Teaternissa miksaajana ja äänisuunnittelijana muun muassa Hype-menestysmusikaalissa, jota esitettiin 250 kertaa. Livemiksaajana Forsbäck on tehnyt yhteistyötä muun muassa Ville Pusan, Ben Granfeltin ja Aki Sirkesalon kanssa.[1]

Forsbäck on uransa aikana masteroinut yli 3 000 albumia. Hänen yhteistyökumppaneitaan ovat olleet muun muassa PMMP, The Rasmus, Apocalyptica, Chisu, Ismo Alanko Teholla, Volbeat, Paleface, Jenni Vartiainen, Amorphis ja Sonata Arctica.[2] Forsbäck on myös uudelleenmasteroinut Rammsteinin kuusi albumia.[1]

Kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ADT W700 Rack
  • Massenburg Eq Model 9500
  • Buzzaudio Req 2.2
  • Fairman Eq
  • Knif Pure Mu
  • Manley Vari Mu
  • Weiss Eq x 3
  • TC Electronics System 6000
  • Lavry Gold AD DA
  • Manley Massive Passive
  • Weiss comp

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Pale Saarinen: Mestarimasteroija Svante Forsbäck - musatöitä tulvii maailmalta asti webmagx.jazzrytmit.com. 5.1.2010. webmagx.jazzrytmit.com. Viitattu 17.1.2013.
  2. Chartmakers. Viitattu 7.12.2014.